PasiSillanpää

Rautalankamalli TEM:ille työllistämisen esteiden poistamiseksi

Työ- ja elinkeinoministeriö on ilmoittanut hakevansa ideoita työllistämisen esteiden poistamiseksi. Sen sijaan, että lähettäisin ideani TEM:ille, ajattelin jakaa oman havaintoni ihan näin julkisesti. 

Kirjoitan sen siksi, koska tätä ongelmaa ei TEM pysty yksinään ratkisemaan ja viimeisin lakimuutos teki tämän asian vaikeammaksi kuin se olikaan.

Otetaan esimerkkihenkilöksi siivooja.

Ensiksi vaihtoehto 1, jossa hän on yksin yrittävä yrittäjä.

Mikäli hänellä tulee vaikeuksia saada riittävästi liikevaihtoa, hän voi hätätilassa hakea rahaa sosiaalivirastosta. Sitä ei kuitenkaan myönnetä kuin tilapäisiin vaikeuksiin. Jos homma ei käänny nopeasti kannattavaksi, sosiaalivirasto suosittelee hakeutumista työttömäksi työnhakijaksi. Yrittäjä ei voi olla työtön työnhakija lopettamatta yritystään ja irtisanomatta yrittäjäeläkettä.

Vaihtoehto 2, kun ex yrittäjä meneekin työntekijäksi siivousyriytykseen

Jos yrittäjä haluaa kuitenkin edelleen siivota, hän voi mennä siivousyritykseen. Jos sieltä saatava palkka ei riitä elämiseen, hän voi hakea Kelalta tukea asumiseen ja elämiseen. Näillä katetaan se erotus, mikä liian vähästä palkasta ja pakolisista elinkustannuksista jää.

Vaihtoehto 3, kun siivooja onkin ns. kevytyrittäjä.

Kevytyrittäjälle maksetaan palkka aivan samalla tavoin kuin työntekijälle. Ero on siinä, että kevytyrittäjä saa palkan siitä summasta, mitä hän on itse omin kätösin hankkinut asiakkaakseen ja laskuttanut. Mutta Kela suhtautuukin häneen kuin yrittäjään, jos tämä kevytyrittäjyys on ainoa tapa tehdä töitä. Tästä seuraa se, että työmäärän laskiessa hänellä ei ole oikeutta soviteltuun päivärahaan, joka taas siivousyrityksen vajaatyöllistetyllä olisi. 

Toivon että nämä käytännön esimerkit avaavat silmät sille, mikä työvoimapolitiikassamme on perustavalaatuisesti pielessä. Eniten rangaistaan niitä, jotka ottavat vastuun omiin käsiinsä. Yrittäjälle tulee todella vauhdikkaasti erilaisia maksuja, vaikka tuloja ei tulisi. Kevytyrittäjä hakee työnsä itse ja maksaa aina kaikki maksut, mutta ei ole oikeutettu Kelan tukiin. Ainoa joka porskuttaa, on se, joka menee matalapalkkaisena tai vajaatyöllistettynä johonkin yritykseen töihin. 

Enkä ole kyllä kuullut heidänkään hurraavan tilannetta.

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (5 kommenttia)

Käyttäjän VelluHeino kuva
Vellu Heino

Arvaankin jo ratkaisun.. heikennetään niiden vajaatyöllistettyjen asemaa muiden kustannuksella. Sitten taas kaikkin hyvin.

Käyttäjän PasiSillanp kuva
Pasi Sillanpää

Niinpä. Mieluummin ei mitään kenellekään. Menis vaan rahat hukkaan...:)

Pekka Heliste

Tyypillinne kokoomuslainen, kaikilla pitää olla yhtä huonosti kuin itsellä...

Kokoomuslaiset ovat ainoita jotka kadehtivat köyhiä ja pienituloisia

Käyttäjän PasiSillanp kuva
Pasi Sillanpää

Heh... Ja noinko tuon tekstin tulkitsit? Viestini on se, että kenelläkään ei ole hyvin, eikä kenelle tule käymään hyvin, ellei asioita katsota kokonaisvaltaisesti.

Käyttäjän topira kuva
Topi Rantakivi

On muuten muuan hävyttömämpi tapa tuhota yrittäjä. Minä jouduin uusyrityskeskuksen armoilla pyytämään eräältä taholta lausuntoa, että tälle olisi oikeasti tilausta. Tämä taho venytti aikaa lausunnon kirjoittamisesta ja samalla he alkoivat julistaa samaa palveluani lähes sanasta sanaan ja ilmaiseksi kaikille RAY:n tuella viikko sen kirjeen jälkeen.

Oma yritykseni tuhottiin totaalisesti 2 viikon ilmaismainoksien jälkeen. Jälkeenpäin heiltä loppui RAY:n tuet 2 vuoden jälkeen ja koko homma lopetettiin kaikessa hiljaisuudessa.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset