Taloustieteilijöiden luvut ja konsulttien kokemukset
Kolmen tunnetun taloustieteilijän Bengt Holmströmin, Sixten Korkmanin ja Vesa Vihriälän mukaan Suomessa on talouskasvun paradoksi, jota on vaikea hahmottaa. Meillä on periaatteessa kaikki edellytykset onnistua, mutta jossakin on jarru päällä. Edellä mainittu kolmikko toimitti vastikään raportin Suomen talouskasvun edellytyksistä valtiovarainministeri Petteri Orpolle. Asiaa avataan tämän päivän Helsingin Sanomissa.
Yritän avata tämän paradoksin yksityiskohtia konsulttinäkökulmasta ja tarjota siihen tarvittavat toimenpiteet
Ensinnäkin Suomessa on monta yritystä, jotka ovat kansainvälisellä huipulla. Esimerkiksi hitasauslaitevalmistaja Kemppi, metsäkonevalmistaja Ponsse ja hiontamateriaaleja valmistava Mirka. Kaikki kolme ovat teknisesti edistyneitä, alallaan tunnettuja brändejä ja menestys on mahdollista, vaikka pääkonttori sijaitsee Helsingin ulkopuolella. Mikä näitä kolmea sitten yhdistää?
Kaikki kolme ovat samaan aikaan yhdistäneet teknisen osaamisen, erikoistumisen ja vahvan brändin rakentamisen. Suurin osa suomalaisista yrityksistä ei kykene kuin korkeintaan kahteen edellä mainituista asioista. Useimmiten tuo viimeksi mainittu on se kaikkein haastavin. Meillä on kyllästymiseen saakka toistettu sitä, että olemme insinööriajattelun valtaama "järkeilijä -yhteiskunta" ja se on valitettavasti liike-elämässä liiankin totta. Niin kauan kuin tunteisiin vetoaminen oli viinan juomista venäläisten kanssa, meillä meni hyvin, mutta tunteet ilman viinaa ja henkilökohtaista kohtaamista eivät välity yhtä hyvin.
Me emme siis joko osaa tai halua panostaa tunteisiin, joka on nykypäivänä kaupanteon tärkein väline. Tunne on tärkeä siksi, koska vain hyvin harvoin tavarasta on enää pulaa. Me myymme asioita kylläisille markkinoille, joilla tarve pitää luoda ja päätökset syntyvät mielikuvilla.
Julkisen kilpailutuksen järjestelmä ei toimi
Kasvun toinen jarru on julkisten hankintojen huono kilpailutus. Esimerkiksi cleantech yrityksemme kärsivät siitä, että kilpailutuksissa ei oteta riittävästi huomioon uusien innovaatioiden kokeilua. Kilpailutukset laittavat enemmän painoarvoa vanhoille meriiteille ja myyjän koolle, kuin sille kuinka suuren muutoksen hankinta voisi tuoda toimintaan. Kilpailutukset tukevat liikaa vanhoja toimintamalleja ja perinteisiä tarjoajia. Onneksi tästä on puhuttu edes sote uudistuksen yhteydessä. Siitä pitää kuitenkin puhua paljon laajemmin. Ilman julkisten hankintojen kilpailutuksen uudistamista, kotimaiset toimijat eivät pääse tekemään kotimaassa tarvittavia näyttöjä kansainvälisille markkinoille. Kuka ostaa yritykseltä, joka ei saa myytyä edes kotimaahansa?
Meiltä puuttuu perinteitä kuluttajatuotteiden viennistä
Suomessa oli yksi ainoa kansainvälisen tason kuluttajabrändi, eli Nokia. Sen takana ei ole koskaan ollut ainuttakaan H&M:n, Ikean, McDonaldsin, Lorealin, Virginin tai BMW:n kaltaista kuluttajabrändiä. Kuluttajabrändien kehittäminen on kansantalouden kannalta elämän ja kuoleman kysymys siksi, koska kuluttajatuotteiden myynti ei ole yhtä riippuvaista taloussuhdanteista kuin investointituotteiden kauppa, jota vientimme selkäranka on.
Kuluttajatuotteita ei nosteta tyhjästä. Internet aika on tehnyt Supercellistä ja Roviosta lyhyessä ajassa suuria, mutta ne edustavat kaikessa hyvässä varsin kapeaa osaa ihmisten kulutuksesta. Kaiken lisäksi pelialalla muotien vaihtuminen on huomattavasti vaikeammin ennakoitavissa kuin kosmetiikassa, vaatteissa, ruoassa jne.
Pääsääntöisesti kuluttajabrändin kansainväliseksi tekeminen vie vuosia. Zalandonkin nousua on tehty kymmenkunta vuotta. Isoksi se nousi noin viidessä vuodessa. Kuluttajabrändin rakentaminen vie myös paljon rahaa, kuten Supercell on sen osoittanut. Supercellin markkinontibudjetti saisi minkä tahansa suomalaisyriytyksen markkinointijohtajan haukkomaan henkeään ja suurin osa talousjohtajista irtisanoutuisi sen kuullessaan.
Lopulta kyse on kunnianhimosta
Perimmäinen syy liittyy asenteeseemme. Haluan kuitenkin opponoida sitä vastaan, että kaikki olisimme jotenkin kyvyttömiä ottamaan riskejä. Enemmän on kyse siitä, että nyökyttelemme liian helposti näennäisesti hyvälle, Käytämme liian helposti mittarina vain lähintä kilpailijaa, kun mittarina pitää olla ennen kokematon. Ei siis edes maailman paras, vaan jotakin vielä senkin yläpuolella.
Jos se kuulostaa utopistiselta haihattelulta, niin sitä se ei ole. En ole tähän mennessä vielä tavannut organisaatiota, enkä oikein yksittäistä ihmistäkään, joka olisi saavuttanut inhimilliset rajansa. Ihmisissä ja yrityksissä on paljon enemmän potentiaalia kuin ne osaavat käyttää. Olemme vain liian vähään tyytyväisiä. Meille riittää se, että teemme maailman eniten hienoja innovaatioita, vaikka emme myykään niitä lainkaan niin hyvin kuin voisimme.
Se on sääli, koska juuri siksi meillä joudutaan keskustelemaan työttömyydestä, rahoituksen saatavuudesta ja palkoista.
Erinomainen kirjoitus jälleen Pasilta, eihän tässä enää muita blogeja tarvitsekaan lukea.
Ilmoita asiaton viesti
Tuplana tuli kehut, mutta ei haittaa.
Ilmoita asiaton viesti
Itse väittäisin että meillä on oikeita systeemisiä ongelmiakin. Mitä juttelee esimerkiksi työttömien tuttujen kanssa, heillä on paljon ensikuulemalta upeita ideoita tuotteista, palveluista ja uusista toimintatavoista. Kun heiltä kysyy että mikseivät he lähde testaamaan ja tutkimaan asiaa pidemmälle, liiton rahat tulevat ensimmäisenä puheeksi. Ei voi yrittää kun on perhe elätettävänä.
Sosiaaliturvan pitäisi palkita niitä jotka etsivät aktiivisesti uutta bisnestä ja testaavat ideoita. Yritystuet ovat tietysti yksi vaihtoehto, mutta niiden kanssa se tehokas työaika meneekin sitten papereiden pyörittämiseen. Mieluummin tuetaan ihmistä kuin yritystä.
Ilmoita asiaton viesti
Kyllä meillä on myös noita systeemisiä ongelmiakin ja niihinkin pitää hakea ratkaisuja.
Ilmoita asiaton viesti
Kilpailutuksilla ei missään tapauksessa saisi harjoittaa ”innovaatioiden” kokeilua. Sellaisten tukeminen on Tekesin päätehtävä.
”kilpailutuksissa ei oteta riittävästi huomioon uusien innovaatioiden kokeilua.”
Supercelliä ei kannata käyttää normaalin bisneksen mallina. Yritys pani 2014-2015 onnenkantamoisten markkinointiin 850 miljoonaa euroa.
Ilmoita asiaton viesti
Minusta Supercell osoitti ammattitaitoa ottamalla tilaisuudesta kaiken irti. Jokaisessa menestyksessä on onnellakin osansa. Mutta toiset ovat muita valmiimpia ottamaan sattumasta onnistumisen. Sitä kutsutaan ammattitaidoksi.
Ilmoita asiaton viesti
Kyllä toki ammattitaito auttaa onnenkantamoisisissakin, mutta kritisoin asian yleistämistä.
Ilmoita asiaton viesti
Tietysti aina on petraamisen varaa, hyvästä pitää tehdä parempaa ja asioita pitää optimoida.
Mutta silloin tällöin on kaiken ruikutuksen ja taivastelun lomassa syytä miettiä kuinka hyvin muutaman miljoonan ihmisen arktisilla metsäalueilla asusteleva kansa on maailmassa menestynyt. Vertaukseksi voisi ottaa monia muita maita, joilla on saman suuruinen väestöpohja ja paremmat ilmastolliset edellytykset. Vertaisimmeko Suomea vaikka Moldovaan, Bosniaan, Hondurasiin j.n.e.
Suomessakin kuoli vielä 1800-luvulla ihmisiä nälkään, kun halla vei viljat. Ehkäpä olemme kuitenkin jossain myös onnistuneet. Mietin tätä kun Kiinassa vierailin UPM:n paperitehtaalla, jossa oli Metson paperikoneet, Neleksen automatiikka, Konecranesin kuljettimet, Kemiran paperikemikaalit ja porukka puhui Nokian kännyköihin. Kiinasta löytyisi tusinoittain väestömäärältään Suomen kokoisia kaupunkeja, joista kukaan suomalainen ei ole koskaan kuullutkaan.
Ilmoita asiaton viesti
Suomessa 100% miljardööreistä on perijöitä.
Ilmoita asiaton viesti
So what? Siis ne kaikki kolme. Miljardi on aika suuri luku.
Ilmoita asiaton viesti
Kertoo, että pienessä maassa bisnes on toisenlaista kuin isossa maassa, jossa isot kotimarkkinat.
Ilmoita asiaton viesti
Kertoohan se toki siitä, mutta miten se kertominen liittyy niihin näkökohtiin, joita toin esille kommentissa numero 8?
Ilmoita asiaton viesti
Vain pieni osa meistä voi olla huippuosaajia ja super brändäreitä. Ratkaisevia virheitä tehtiin 2000-luvun vaihteessa kansantalouden näkökulmasta, kun sinipunahallitus nosti yhteisöveroja ja ajoi pois maasta mm. japanilaisia.
Synnytettiin työvoimareservi verotuksellisin keinoin ja pienelle vientisektorille maksettiin tukia. Kansa ei halunnut työvoimaperäistä maahanmuuttoa ja 3% talouskasvun sanottiin hoitavan vajeet silloisen pääministerin ja valtiovarainministerin suulla. Ruotsalaisten todettiin vielä olevan hulluja.
Nyt pitäisi taas rakentaa uutta mutta kansa haluaa eläköityä rauhassa ja eläkemenot lankeavat synnin lailla työikäisille sukupolville. Työttömyydestä puhutaan ongelmana mutta sosiaali-ja eläkemenot kasvavat, kuten on ennustettu 1960-luvulta saakka.
Jäykät työmarkkinat ja tuloloukut eivät kosketa menestyviä teknologiayrityksiä joiden päämarkkinat ovat muualla. Miten Suomeen saataisiin investointeja, työvoimaa ja kasvua, jotta tästä selvittäisiin. Se lähtee ruohonjuuritasolta. Jos lähtee huipulta liikkeelle, niin pohja pettää. Elämme avoimessa taloudessa ja sääntöjen pitäisi olla myös sellaisia. Mutta ollaan menossa sääntelyn ja sosialistisen tulonjaon suuntaan.
Ilmoita asiaton viesti
Millä perusteella olemme menossa sääntelyn ja sosialistisen tulonjaon suuntaan?
Ilmoita asiaton viesti
Innovaatiot eivät kuulu kilpailutuksiin. Valtion ja kuntien lsitosten ei tule ottaa mahdollisten innovaatioiden riskejä, sitä varten on Tekes.
Ilmoita asiaton viesti