Taloustieteilijöiden luvut ja konsulttien kokemukset

Kolmen tunnetun taloustieteilijän Bengt Holmströmin, Sixten Korkmanin ja Vesa Vihriälän mukaan Suomessa on talouskasvun paradoksi, jota on vaikea hahmottaa. Meillä on periaatteessa kaikki edellytykset onnistua, mutta jossakin on jarru päällä. Edellä mainittu kolmikko toimitti vastikään raportin Suomen talouskasvun edellytyksistä valtiovarainministeri Petteri Orpolle. Asiaa avataan tämän päivän Helsingin Sanomissa.

Yritän avata tämän paradoksin yksityiskohtia konsulttinäkökulmasta ja tarjota siihen tarvittavat toimenpiteet

Ensinnäkin Suomessa on monta yritystä, jotka ovat kansainvälisellä huipulla. Esimerkiksi hitasauslaitevalmistaja Kemppi, metsäkonevalmistaja Ponsse ja hiontamateriaaleja valmistava Mirka. Kaikki kolme ovat teknisesti edistyneitä, alallaan tunnettuja brändejä ja menestys on mahdollista, vaikka pääkonttori sijaitsee Helsingin ulkopuolella. Mikä näitä kolmea sitten yhdistää?

Kaikki kolme ovat samaan aikaan yhdistäneet teknisen osaamisen, erikoistumisen ja vahvan brändin rakentamisen. Suurin osa suomalaisista yrityksistä ei kykene kuin korkeintaan kahteen edellä mainituista asioista. Useimmiten tuo viimeksi mainittu on se kaikkein haastavin. Meillä on kyllästymiseen saakka toistettu sitä, että olemme insinööriajattelun valtaama "järkeilijä -yhteiskunta" ja se on valitettavasti liike-elämässä liiankin totta. Niin kauan kuin tunteisiin vetoaminen oli viinan juomista venäläisten kanssa, meillä meni hyvin, mutta tunteet ilman viinaa ja henkilökohtaista kohtaamista eivät välity yhtä hyvin.

Me emme siis joko osaa tai halua panostaa tunteisiin, joka on nykypäivänä kaupanteon tärkein väline. Tunne on tärkeä siksi, koska vain hyvin harvoin tavarasta on enää pulaa. Me myymme asioita kylläisille markkinoille, joilla tarve pitää luoda ja päätökset syntyvät mielikuvilla.

Julkisen kilpailutuksen järjestelmä ei toimi

Kasvun toinen jarru on julkisten hankintojen huono kilpailutus. Esimerkiksi cleantech yrityksemme kärsivät siitä, että kilpailutuksissa ei oteta riittävästi huomioon uusien innovaatioiden kokeilua. Kilpailutukset laittavat enemmän painoarvoa vanhoille meriiteille ja myyjän koolle, kuin sille kuinka suuren muutoksen hankinta voisi tuoda toimintaan. Kilpailutukset tukevat liikaa vanhoja toimintamalleja ja perinteisiä tarjoajia. Onneksi tästä on puhuttu edes sote uudistuksen yhteydessä. Siitä pitää kuitenkin puhua paljon laajemmin. Ilman julkisten hankintojen kilpailutuksen uudistamista, kotimaiset toimijat eivät pääse tekemään kotimaassa tarvittavia näyttöjä kansainvälisille markkinoille. Kuka ostaa yritykseltä, joka ei saa myytyä edes kotimaahansa?

Meiltä puuttuu perinteitä kuluttajatuotteiden viennistä

Suomessa oli yksi ainoa kansainvälisen tason kuluttajabrändi, eli Nokia. Sen takana ei ole koskaan ollut ainuttakaan H&M:n, Ikean, McDonaldsin, Lorealin, Virginin tai BMW:n kaltaista kuluttajabrändiä. Kuluttajabrändien kehittäminen on kansantalouden kannalta elämän ja kuoleman kysymys siksi, koska kuluttajatuotteiden myynti ei ole yhtä riippuvaista taloussuhdanteista kuin investointituotteiden kauppa, jota vientimme selkäranka on.

Kuluttajatuotteita ei nosteta tyhjästä. Internet aika on tehnyt Supercellistä ja Roviosta lyhyessä ajassa suuria, mutta ne edustavat kaikessa hyvässä varsin kapeaa osaa ihmisten kulutuksesta. Kaiken lisäksi pelialalla muotien vaihtuminen on huomattavasti vaikeammin ennakoitavissa kuin kosmetiikassa, vaatteissa, ruoassa jne. 

Pääsääntöisesti kuluttajabrändin kansainväliseksi tekeminen vie vuosia. Zalandonkin nousua on tehty kymmenkunta vuotta. Isoksi se nousi noin viidessä vuodessa. Kuluttajabrändin rakentaminen vie myös paljon rahaa, kuten Supercell on sen osoittanut. Supercellin markkinontibudjetti saisi minkä tahansa suomalaisyriytyksen markkinointijohtajan haukkomaan henkeään ja suurin osa talousjohtajista irtisanoutuisi sen kuullessaan. 

Lopulta kyse on kunnianhimosta

Perimmäinen syy liittyy asenteeseemme. Haluan kuitenkin opponoida sitä vastaan, että kaikki olisimme jotenkin kyvyttömiä ottamaan riskejä. Enemmän on kyse siitä, että nyökyttelemme liian helposti näennäisesti hyvälle, Käytämme liian helposti mittarina vain lähintä kilpailijaa, kun mittarina pitää olla ennen kokematon. Ei siis edes maailman paras, vaan jotakin vielä senkin yläpuolella.

Jos se kuulostaa utopistiselta haihattelulta, niin sitä se ei ole. En ole tähän mennessä vielä tavannut organisaatiota, enkä oikein yksittäistä ihmistäkään, joka olisi saavuttanut inhimilliset rajansa. Ihmisissä ja yrityksissä on paljon enemmän potentiaalia kuin ne osaavat käyttää. Olemme vain liian vähään tyytyväisiä. Meille riittää se, että teemme maailman eniten hienoja innovaatioita, vaikka emme myykään niitä lainkaan niin hyvin kuin voisimme. 

Se on sääli, koska juuri siksi meillä joudutaan keskustelemaan työttömyydestä, rahoituksen saatavuudesta ja palkoista. 

 

PasiSillanp
Sitoutumaton Helsinki

Olen strategiakonsultti, jonka erityisauetta on yritysten kilpailukyvyn kasvattaminen. Viime vuosina olen tutkinut erityisesti strategisen ajattelun ja uusien, maailmaa muuttavien ideoiden syntyä.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu