PasiSillanpää

Pöhinällä apatian kimppuun

Eletään savolaista kevättä 2003 ja suuren joukon eturivissä istuu vihaisen näköinen, asentajan haalariin pukeutunut pienikokoinen mies. Haalari erottaa hänet muista, sillä koko muu lähes sadan hengen porukka on pukeutunut paljon vapaamuotoisemmin edessä olevaan kahden päivän seminaariin.

Ollaan keskustelemassa muutoksesta. Siitä kuinka lähes kaikki muuttuu, koska kolmesta yrityksestä tulee yksi ja asiat pitää ajatella uudella tavalla.

Tämä vihaisen näköinen mies odottaa kärsivällisesti omaa vuoroaan, sillä aikaa kun jokainen paikalla olija saa kertoa omia ajatuksiaan tulevasta. Kun hänen vuoronsa tulee, hän ei säästele sanojaan. Hän ponnahtaa jäntevästi pystyyn ja sanoo todella voimallisella äänellä: "Minä en usko mihinkään. Seitsemän kertaa kymmenen vuoden aikana on yritetty muuttaa asioita, eikä mitään ole tapahtunut."

Ei jää kenellekään epäselväksi, että meillä on haaste, ellei peräti ihan oikea ongelma, kun kaunistelu jätetään sikseen.

Noin kuukautta myöhemmin kyseisen yrityksen johtaja purkautuu. "Se sama kaveri, joka oli vihaisin koko porukasta, on soittanut minulle kymmeniä kertoja sen seminaarin jälkeen. Hän haluaa viedä asioita eteenpäin, kysyy minulta aina luvan sille mitä kulloinkin haluaa muuttaa ja luvan saatuaan pistää asiat tapahtumaan."

Vastahankaisesta keski-ikäisestä ihan tavallisesta asentajasta tuli yhdessä kuukaudessa muutoksen räjähtävä dynamo. Mitä oikein tapahtui?

Vaihdetaan mittakaavaa, niin asia aukeaa paremmin

Suomen elinkeinoelämän, työntekijäjärjestöjen ja politiikan eliitti haluaa viedä Suomea eteenpäin. Kolmesta pitää saada yksi ja monen asian pitää muuttua. Muutoshankkeen alussa johtajat ovat yhtä mieltä siitä, että asia on tärkeä. Visio on yhteisesti hyväksytty, nyt pitää pistää toimeksi.

Seuraavan aamun lehdet kertovat asiasta laajasti ja ylistävät kuinka viisaita ajatuksia kolmen kopla on keksinyt. Talousviisaat, suuryritysten johtajat, keskeiset ministerit ja pari työmarkkinajohtajaa suitsuttavat yhteistyötä. 

Eräs pienellä paikkakunnalla asuva, pari kuukautta aiemmin työttömäksi joutunut nuorimies näkee uutisen. Jakaa sen Facebookissa saatesanoilla. "Haistakaa nautaeläimen uloste! Tässä on taas yksi ryökäleen ala-arvoinen tekele, josta ei tule yhtään mitään." Uutinen saavuttaa saman tien työttömän lähimmät kaverit, jotka myötätunnosta jakavat juttua eteenpäin. Ei kulu tuntiakaan, kun se löytyy myös kiihkeimpien oppositiopoliitikkojen uutisvirrasta, syntyy Twitter kapina, Facebook myrsky, iltauutisten lööppi ja perjantain Pressiklubin keskusteluaihe. 

Ihmisillä on vihan kohde, johon he saavat pari päivää purkaa pahaa oloaaan. Kolmen kopla menee hämilleen, talousviisaat ihmettelevät kansan reaktioita ja pöhinä alkaa muuttua apatiaksi. Parin kuukauden kuluttua kaikki ilkkuvat, että eihän ne taaskaan saaneet mitään aikaiseksi.

Sen vihaisen miehen energia pitää ohjata uudelleen

Tasa-arvon seurauksena meillä ei ole enää vain vihaisia miehiä, vaan yhä useampi nainenkin osaa suuttua julkisesti. Yleensä me ajattelemme, että se suuttumus on energian käyttämistä väärään asiaan. Jotkut johtajat jopa ilkkuvat niille ihmisille, jotka johtajien mielestä suuttuvat turhasta ja pahimmillaan nämä johtajat tekevät suuttujista naurunalaisia. Suuttumus on heidän silmissään alkukantaista ja sivistymätöntä, jopa täyttä ymmärtämättömyyttä. Suut suppuun typerykset! 

Nyt on pakko vääntää tämä rautalangasta johtajille. Liian moni heistä on norsunnahkainen, eikä ymmärrä kuulemaansa tai kuule lainkaan. He ovat kuten eräs sosiaalitoimiston työntekijä joskus kertoi. "Kun kuulee joka päivä ikäviä ihmiskohtaloita, väkisinkin tulee jonkinlainen toleranssi niihin, vaikka sitä ei tahtoisi."

Jokaiselle johtajalle voisi antaa joululahjaksi pumpulipuikot tai sitten korvasumutetta. Heidän korvavaikkunsa kun estää heitä kuulemasta kunnolla. Toisin kuin he usein luulevat, valitus ei ole automaattinen merkki asioiden vastustamisesta, vaan yleisin syy valitukseen on se, että muutoksen kohde ei koe tulleensa kuulluksi muutoksen valmistelussa.

Ja varsin usein se on täyttä totta. Vaikuttajat uskovat turhan paljon omaan viisauteensa.

Siellä Savossa vuonna 2003 tapahtui pieni ihme, koska pahimmasta asioiden arvostelijasta keksittiin tehdä muutoksen johtaja. Tälle haalariasuiselle asentajalle annettiin valmisteltavaksi hänelle ja hänen lähimmille kollegoilleen tärkeitä asioita. Omalla auktoriteetillaan hän sai oman hiljaisen vastustajajoukkonsa käännettyä oikeaan suuntaan. Porukan pahin kanto kaskessa olikin muutoksen airut, energinen, johdonmukainen ja aikaansaava tekijä. Juuri tämän miehen työryhmä teki kaikkein perusteellisinta ja tuloksellisinta työtä koko muutosvaiheen ajan. 

Vaikka tästä keski-ikäisestä haalarimiehestä päällisin puolin puuttui kaikenlainen ulkokultainen pöhinä, hän synnytti omalla toiminnallaan sellaisen pöhinän ylintä johtoa myöten, että asiat muuttuivat.

En muista koskaan näheneeni niin nopeaa muutosta yhden ihmisen olemuksessa. Pitkän kuuntelemattomuuden seurauksena se kaikki hyvä oli vain padottuna vihan suojaan.

 

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (1 kommentti)

Käyttäjän eirikr kuva
Antti Ukkonen

Aika harvinaista taitaa olla se, että viha muuttuu toiminnaksi. Minulla ainakin on ymmärrys, että ihmiselle se vihassa lilluminen on tärkeää. Sitä oikein suojellaan ja piilotellaan, ettei vaan tarvitsisi tehdä mitään - sen sijaan muilta vaaditaan kyllä toimia.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset