Toveri Rinteen parempi puhe

Aivan ensimmäiseksi haluan kiittää toveri Rinnettä ja toveri Paanasta mainiosta esityöstä ja toveri Eetu Kinnusta namusyötöstä. En olisi sunnuntai-iltana uskonut, että blogini saa SDP aktiivin reagoimaan. Nyt yritän parhaani mukaan lämästä kiekon Kinnusen passista maalin perukoille. Antakaa anteeksi, jos kuti menee ohi. Jännittää, kun en ole hetkeen päässyt laukomaan tällaisesta paikasta.

Kerrataanpa lyhyesti: Kirjoitin siis sunnuntaina siitä, että sekä SDP:n Antti Rinteen että puoluesihteeri Reijo Paanasen viikonlopun lausunnot eivät olleet parasta mahdollista mainosta SDP:lle. Eetu Kinnunen otti blogini tarkasteluun ja kysyi aiheellisesti, kenen lähtökohdista työelämää pitää kehittää? Minusta se on erinomainen kysymys, johon haluan nyt antaa oman vastaukseni.

Pitää mennä hiukan historiaan. Antti Rinteen puheenkirjoittaja on varmaankin ollut Petäyksen kurssikeskuksessa 80- luvun alussa sinä viikonloppuna, kun savusauna paloi poroksi ja saksalaiset turistit onkivat saunan viereisestä lampareesta lohia, jotka he kiinni saatuuaan päästivät takaisin vapaaksi. Viikonlopun huipentumana oli mahtavan bassoäänen omaava Reijo Franck, joka paukautti kitapurjeet avoinna "Eespäin eespäin tiellä taistojen…". 

Se oli viattomuuden aikaa, jolloin vastapuolet olivat selkeitä. Oli duunarit ja kapitalistit. Kapitalistit rikastuivat jatkuvasti ja duunarit saivat siinä sivussa hilattua palkkoja ja muita työehtoja ylöspäin. Samalla etenkin paperityöläiset vaihtoivat Ladat ja Wartburgit vaivihkaa Saabeihin ja Volvoihin. Viattomuuden aikaa jatkui siitä päivästä vielä monta vuotta.

Ensimmäinen duunarin todella syntinen houkutus tuli 80 -luvun puolivälin tienoilla. Silloin kaikki Nokian palveluksessa olevat saivat lunastaa henkilökuntaosakkeita. Ne jotka niin tekivät, lunastivat myöhemmin osakkeillaan itselleen kesämökkejä tai muuta mukavaa. 1980 luvun aikana paperityöläisestä oli tullut aika nopeasti keskiluokkainen. Tai oikeastaan hän oli ohittanut monet keskiluokkaan kuuluvat, kuten vaikkapa opettajat. Olihan siinä itselläkin uravalinnassa miettimistä, että ottaako työ paperitehtaassa, jossa maksetaan työssä oppimalla parempaa palkkaa kuin kuuden vuoden yliopistokoulutuksen jälkeen monella muulla alalla.

1980 luvun lopussa bileet loppuivat ja Berliinin muurikin kaatui

Edellinen lama lopetti sen lineaarisen kehityksen, mikä meillä oli siihen saakka jatkunut. Ikävä vain, että laman seurauksena työelämän asetelmat jäivät koko ajan enemmän jälkeen yleisestä kehityksestä. Monessa firmassa myytiin edelleen tonneja ja työn määrä laskettiin edelleen tunteina. 

Jo silloin olisi pitänyt ottaa asiakkaat paremmin huomioon, mutta eihän se nyt käynyt. Se oli liian radikaalia ja olisi ollut aivan liian nopea muutos. Lopulta se 1990 luvun alusta alkanut kehitys johti monen mutkan kautta siihen, että eilen me enempi oikeistolaisesti kuin vasemmistolaisesti ajattelevat parahdimme. Ja jotta nyt ei tule väärinkäsityksiä, olen elämäni aikana äänestänyt kaikkia muita paitsi Perussuomalaisia ja Kristillisdemokraatteja. Viimeksi äänestin melkein  naapurissa asuvaa RKP:n ehdokasta. Hyvä tyyppi minusta. En siis ole Kokoomuksen lähettämä desantti.

Se Rinteen puhe oli meille työelämän kehittäjille kuin perinteinen avioparien keskustelu. Kun toinen osapuoli on riittävän monta kertaa kuullut saman selityksen, niin enää ei vanhat selitykset toimi. Ja varmaan itsekin huomasitte sen. Ei siihen olisi parahdettu ja ette te olisi joutuneet selittelemään asioita, ellei siinä viestissä olisi ollut jotakin pielessä. Siksi ajattelin kirjoittaa nyt tähän Rinteen puheen sen osan uusiksi, mistä parahdus syntyi. Näillä sanoilla Rinne olisi saanut kavereita niin omista kuin vastustajista:

"Hyvät kohtalotoverit, olemme kaikki samaa mieltä siitä, että yritysten voitot ja asiakkaiden tarpeet ovat kaiken kehittämisen ytimessä. Samalla kuitenkin haluamme puhua enemmän siitä mikä on menestyksen hinta ja mitä se tarkoittaa tulevaisuuden työntekijälle. Uudistamista pitää edelleen tehdä, mutta sitä pitää tehdä yhteistyössä työntekijöiden ja omistajien kanssa. Kaiken tavoitteena tulee olla se, että meillä on entistä parempi työelämä.

"Työelämän uudistusten on vastattava entistä paremmin ihmisten henkilökohtaisiin tarpeisiin. Samalla kuitenkin heidän hyvinvoinnistaan on huolehdittava, osaamisen kehittämiseen panostettava ja löydettävä oikea tasapaino työn ja muun elämän välille. SDP:n tavoitteena on se, että sekä työntekijät että työnantajat kokevat meidät parhaaksi työelämän neuvottelukumppaniksi."

Mitä siis haluan sanoa

En usko, että Suomesta löytyy enää montaa työelämässä olevaa vallankumousta ihailevaa perusduunaria. Sen sijaan uskon, että tämän päivän perusduunari on paljon fiksumpi, kuin heidän etujärjestönsä ja niiden lähipiirissä olevat puolueet antavat ymmärtää. Työelämän kehittämisen suurin ongelma ei ole duunari, eikä keskimääräinen yrittäjäkään. Suurin ongelma löytyy työnantajien ja työntekijöiden etujärjestöistä ja niihin liittyvästä politiikasta.

Jos SDP haluaa joskus vielä suureksi, kannattaa ottaa rauhanlippu ja lopettaa vastakkainasettelu. Asiakkaan ja omistajan edun huomioiminen ei tarkoita automaattisesti huonompaa työelämää. Itse asiassa työelämämme on monelta oleelliselta osa-alueeltaan päivä päivältä parempi. Kun vain saisi sen rakenteetkin uudistettua. Yhteistyöllä mielummin kuin taistelulla.

Eespäin eespäin sopii hyvin vappumarssin nostatukseen, mutta yleisesti noudatettavaksi politiikaksi se alkaa olla aika kömpelöä.

PasiSillanp
Sitoutumaton Helsinki

Olen strategiakonsultti, jonka erityisauetta on yritysten kilpailukyvyn kasvattaminen. Viime vuosina olen tutkinut erityisesti strategisen ajattelun ja uusien, maailmaa muuttavien ideoiden syntyä.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu