*

PasiSillanpää

En halua jäädä eläkkeelle

TheGuardian -lehti julkaisi vuosi sitten mielenkiintoisen artikkelin "Five ways work will change in the future". Sen kohta 5 on otsikoitu: "The end of retirement" eli eläkkeelle jäämisen loppu.

Suomessa eläkekeskustelu on jumittunut oikean eläkeiän löytämiseen, mutta englantilaiset ajattelevatkin, että on hyvinkin todennäköistä, että osa ihmisistä ei jatkossa jää lainkaan eläkkeelle. He jatkavat työtään vielä vaikka 80 -vuotiaina. Täällä moni pitää sellaista onnettomuutena. 

Itse olen jo pidempään sanonut, että en usko jääväni eläkkeelle ennen 75 ikävuotta ja koska ammatistani iso osa on kirjoittamista, tulen terveyden riittäessä kirjoittamaan varmaan niin kauan kuin minussa henki piisaa. Osanottoni siitä teille jo tässä vaiheessa.

Miten työelämä muuttuu, kun 80 vuotiaat ovat siinä edelleen mukana?

TheGuardianin artikkeli ei maalaillut pelkkiä taivaita, koska siinä todettiin rehellisesti, että ruumiilisesti rasittavista töistä tullaan jatkossakin jäämään eläkkeelle. Jos selkä ei kestä ja lihaksissa ei ole voimaa, niin ei sitä työtä voi tehdä edes hitaassa tahdissa. Samoin englantilaiset ymmärtävät, että kaikkien elämänura ei ole työtä kodin ulkopuolella tai sitä ei ehkä ole lainkaan kaikille. Hekin jäävät jossakin vaiheessa eläkkeelle. 

Asia on tietysti kansantaloudellisestikin iso. Vuosi sitten ei ollut Brexitiä laskelmissa, mutta silti on mielenkiintoista, että silloisen laskelman mukaan pelkästään eläkkeelle jäämisen myöhäistyminen nykytahdilla vaikuttaisi vuoteen 2037 mennessä bruttokansantuotetta nostavasti 12%. Kyse ei kuitenkaan ole pelkästä bruttokansantuotteesta, vaan siitä miten me ajattelemme työn suorittamista.

Yli 60 vuotiaisiin pitää suhtautua uudella tavalla ja tosissaan

Täällä Suomessa työelämää suunnitellaan pääasiassa niiden ehdoilla, jotka ovat terveitä ja parhaassa fyysisessä iässä. Ihmisen ikävuosien tuomia hyviä ominaisuuksia ei ole osattu vielä hyödyntää. Yli 60 vuotiaalla on esimerkiksi valtava määrä kokemusta ihmisenä ihmiselle toimimisesta. Samoin ikä tuo tiettyä rauhallisuutta ja varmuutta päätöksiin kuten myös kykyä nähdä kokonaisuuksia omaa laatikkoa laajemmalta. 

Tulevaisuuden työelämän ratkaisevaksi kehityskuluksi on kuvattu keinoälyn ja robottien tuloa. Niiden rinnalla toinen iso kehityskulku on ihmisen tekemän työn henkisyyden ja älyllisyyden lisääntyminen. Nopeita päätöksiä on tähän saakka tehty ihmisten toimesta. Jatkossa koneet tekevät nopeita päätöksiä vaativat toimenpiteeet ja ihmistä tarvitaan ymmärtämään syvällisemmin toista ihmistä ja huolehtimaan vuorovaikutuksesta. 

Vaatimus entistä viisaammista ihmisistä työssä, puhuu ikääntyvien työntekijöiden palkkaamisen puolesta. Heille pitää kuitenkin tarjota aivan erilaiset mahdolisuudet työn kuormituksen tasaamiseen kuin tähän saakka on ollut mahdollista. Työssä pitää olla paljon enemmän joustoja ja sen mielekkyyteen pitää kiinnittää erityistä huomiota. Työelämäämme ei suunnitella tätä haastetta varten. Sekä työnantaja- että työntekijäjärjstöt puhuvat lähinnä 25-50 vuotiaiden työelämästä.

Sama koskee valtakunnan politiikkaa. Päätöksenteossamme on kymmenientuhansien ihmisten kokoinen musta piste. Kun pitkään töissä oleva ei ehkä nosta lainkaan eläkettä elinaikanaan, mitä tarjoamme sen tilalle? Veroetuja tai jotakin muuta? 

Tarttis tehdä jotakin... 

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (8 kommenttia)

Käyttäjän paavonevalainen kuva
Paavo Nevalainen

Noh, olen toki samaa mieltä: eläkejakso katoaa. Mutta tuosta puuttuu jotain:
- palkkatyö katoaa: globalisaatio optimoi tuotannon, ja yhteiskuntien rakenne köyhtyy.
- poliittinen järjestelmä irrottautuu "kansan palvelemisesta" palvelemaan jotain muuta, luultavasti establishmenttia. Tämä sitä myötä, kun lupauksia tulevaisuudesta voidaan tehdä yhä vähemmän. 60-70 vuotiaat toimittajat joutuvat puolustelemaan tätä kehitystä.
- yhteiskunnalliset rakenteet sulavat, mm. rahan käyttö voi jäädä vain pienen yläluokan mahdollisuudeksi, muut joutuvat elämään vaihdantataloudessa
- sääty-yhteiskunta palaa, plebeijien elinikä lyhenee

Käyttäjän PasiSillanp kuva
Pasi Sillanpää

Paavo

En tällä kertaa ihan tarkotuksellakaan käynyt aihetta kovin laajasti läpi. Enemmänkin toivoin, että se saa lukijat ajattelemaaan mitä kaikkea muuta tuohon liittyy. Kuten sinä näemmä teitkin.

Käyttäjän kosonenjuhapekka kuva
Juha-Pekka Kosonen

Eläketurvakeskus lähetti juuri taannoin postia, jonka mukaan en olekaan jäämässä eläkkeelle vielä 63-vuotiaana, vaan vasta myöhemmin. Tämän päätöksen on siis tehnyt joku muu kuin minä itse.

En ollut itsekään suunnitellut jääväni eläkkeelle vielä 63-vuoden iässä.

Kuitenkin miehen ikään päästyään saa usein huomata, että työyhteisö käyttäytyy ikään kuin siellä olisi tahtotila siihen suuntaan, että ikääntyneen työntekijän suotaisiin jäävän pois työelämästä vaikkapa jo ennenaikaisesti.

Olen kuullut tälläisestä käyttäytymisestä monilta keski-ikäistyviltä henkilöiltä eri ammattiryhmissä.

Elämän- tai työkokemuksella ei ole mitään arvoa, kun se lisätään vuosien myötä kokemuslisäksi palkkaan. Säästöjä pitäisi löytää ja säästöjä saadaan rutkasti, kun palkataan nuoria, joille maksetaan pelkkää peruspalkkaa. Hankkiutumalla eroon kokeneimmista työntekijöistä firma säästää helposti palkkakuluissa useita prosentteja.

Siinäpä työelämäkeskustelu koko raadollisuudessaan.

Kun työnantaja ei voi irtisanoa kokenutta työntekijäänsä laillisesti, siirrytään laittomiin keinoihin. Näitä ovat mm. eristäminen muusta työyhteisöstä (nuoret kollegat eristävät muita selkeästi iäkkäämmän jo luonnostaan), ammattitaidon vähättely, uraputken katkaiseminen, koulutuksen laiminlyöminen jne...

Jos ei vanha älyä näillä keinoilla irtisanoutua itse, niin hänet ajetaan ennenaikaiselle sairauseläkkeelle terveyden tai mielenterveyden pettäessä.

Käyttäjän PasiSillanp kuva
Pasi Sillanpää

JP

Olen samaa mieltä, että työelämä suhtautuu ikääntymiseen hyvin raadollisesti. Tähän saakka suuri osa työtehtävistä on ollut sellaisia, jossa ei välttämättä edes kaivata kaikkia niitä ominaisuuksia, jotka ikääntyvissä ovat vahvoilla.

Mutta jos ajattelemme vaikkapa palveluita ja niiden suunnittelua, niin elämänkokemusta omaavalla on usein parempi ymmärrys siitä, miten ihmisen tulee toimia toista ihmistä kohtaan. Silloin nuoruus ei enää ole niin kovaa valttia, kun pelkkä nopeus ja innostus ei riitä. Ulkomailla monissa palveluissa on aina ollut ikääntyneitä ja heitä myös pidetään arvossa. Toki heidän palkkauksensa on usein myös alhainen.

Käyttäjän JuhoJoensuu kuva
Juho Joensuu

Googlaapas rear admiral grace hopper. Tai sitten Air Asian toiminta, että yli viisikymppiset päästetään ensin lähtöportilta.

Käyttäjän IlkkaSalo1 kuva
Ilkka Salo

Työllisyysaste tulee laskemaan ja sitä trendiä tuskin saadaan pysäytetyksi. Miksi edes pitäisi? Kun työllisyysaste on alle 50%, niin ehkä silloin havahdutaan, että työnteko ei ole mikään ihmisyyden mitta.

Saattaahan noita ikäntyviä ihmisiä muutama olla vielä 80-vuotiaana töissä. Arvelen, että trendi tulee olemaan se, että mahdollisimman moni jättää työt taakseen heti kun arvioivat heillä olevan edes jonkinlaisia mahdollisuuksia selvitä loppuelämästään ilman työntekoa, olipa työ sitten yrittäjyyttä tai palkkatyötä. Itse katson, että 40 ikävuotta olisi hyvä kohta arvioida omaa elämäänsä ja tehdä asiasta johtopäätökset.

Eläkeiän nostoa voidaan tietenkn yrittää, mutta jos ihminen arvioi itse, että häntä ei työ kiinnosta, niin hän jättäytyy työelämän ulkopuolella. Jotkut jättäyvät tietoisesti kokonaan järjestäytyneen yhteiskunnan ulkopuolelle. Siinä ei paljon eläkeiän nosto tai muut toimet auta.

Käyttäjän PasiSillanp kuva
Pasi Sillanpää

Jos asioita ajatellaan nykyisten mallien kautta, niin lopputulos voi hyvinkin olla kuvaamasi kaltainen.

Toisaalta jos ajatellaan vaikka luovia tai todella korkeaa ammattitaitoa vaativia töitä, niin niistä ei jäädäkään tänäkään päivänä samalla tavalla eläkkeelle. Lääkärit, juristit, tilintarkastajat, taiteilijat, näyttelijät, kirjailijat, toimittajat ja arkkitehdit ovat esimerkiksi tällaisia.

Jos työn mielekkyyttä voidaan nostaa, työtahtiin luoda joustavuutta, älylle annetaan enemmän tilaa ja kaikki tehdään enemmän ihmistä ajatellen, uskon työssä jaksamisen pidempään olevan monelle kiinnostava vaihtoehto, ei ainoastaan pakko.

Käyttäjän heikkironkko kuva
Heikki Rönkkö

Ilmeisesti vain emeritus ajattelija voi suomenkielellä oivaltaa, että puolustusvoimien väen osallistumisessa ensi vuonna 84:ään kansainväliseen harjoitukseen on enemmän kysymys ihmisen halusta nähdä maailmaa "rikkomalla omia rajojaan ja suunnittelemalla uusia maailmoja", kuin isänmaan puolustamisesta perinteisessä mielessä.

Toimituksen poiminnat