*

PasiSillanpää

Empatiakurssi eliitille ja rahvaalle - osa 2 rikkaat

Ajattele sitä hetkeä, kun olet mielestäsi tehnyt hyvän asian ja joudut moitittavaksi. Sinun todellisuutesi kohtaa toisen todellisuuden. Hyvän tekemisestä syntynyt ilosi on yhtäkkiä haihtunut kuin tuhkana tuuleen.

Eihän tässä näin pitänyt käydä.

Miltähän mahtaa tuntua siitä varakkaasta, joka lahjoittaa kymmenentuhatta hyväntekeväisyyteen ja alkaa julkinen moittiminen. "Helppohan hänen on se tehdä, kun hänellä on kymmenen miljoonaa, ei se näy hänellä missään". Tai sitten häntä voidaan arvostella siitä, että hän yleensä ottaen mainostaa tekoaan, laittaa rahaa ihan väärään kohteeseen tai lahjoittaa sitä liian vähän. Kaikki tämä arvostelu on mahdollista, riippumatta siitä, puhuuko hän tästä tapahtumasta itse vai tuleeko se tutkivan journalismin kautta selville.

Jos hän ei lahjoita kenellekään ja/ tai hänen ei kuulla koskaan tehneen sitä, häntä voidaan syyttää ahneeksi, itsekkääksi ja sydämettömäksi. Kuinka monta kertaa sinua, joka olet ns. tavallinen ihminen, on syytetty ahneeksi, sydämettömäksi, tai itsekkääksi, kun et ole lahjoittanut edes ropoa hyväntekeväisyyteen? Tuskin kovin montaa kertaa.

Varakkuus tai rikastuminen on varsin monen tavallisen ihmisen unelma, mutta niin kauan kuin se on saavutettavissa vain Lottovoiton tai vastaavan kautta, varakkaisiin suhtaudutaan usein tuomitsevasti. He elävät liian hienosti, törsäävät luonnonvaroja, eivätkä ymmärrä tavallisen kansan haastetta ruokakaupassa. Valinnan vaikeutta pakastepizzan ja einesmaksalaatikon välillä.

Rikkaallakin on tunteet

Olisin ihan mielelläni yhtä varakas kuin Björn Wahlroos, yhtä vaikutusvaltainen kuin Jorma Ollila on ollut parhaimmillaan, olla yhtä arvostettu kuin Dalai Lama ja elää yhtä yksityistä elämää kuin kuka tahansa tavallinen työssä käyvä suomalainen. Kaikkea ei vain voi saada. 

Rikkaana eläminen ja rikkaaksi tuleminen ovat vain yksi osa ihmisen elämää. Ihmisen vauraus itsessään ei kerro hänestä kovinkaan paljon. Tunnen muutaman Suomen mittakaavassa varakkaan ihmisen ja olen tavannut urani aikana aika monta tunnettua suomalaista suuren yrityksen kovapalkkaista johtajaa. Heistä löytyy ihan samanlainen kirjo persoonallisuuksia kuin kansassa muutenkin. Osa on hyvinkin tiedostavia, toiset äärettömän itsekkäitä ja itsekeskeisiä. 

Esimerkiksi erään pörssiyhtiön toimitusjohtaja sanoi minulle: "Minusta meidän pitää puhua enemmän siitä, mitä vastuita yrityksillä on yhteiskuntaa kohtaan. Saamme hyvän koulutusjärjestelmän ja terveydenhuollon vuoksi hyviä työntekijöitä melkein ilmaiseksi". Toinen tuntemani varakas henkilö on auttanut tavallisia ihmisiä tilanteen tullen pyyteettömästi, ilman taka-ajatusta siitä, että saisi sen korkoineen takaisin. Erään suuren yrityksen johtaja kertoi siitä, kuinka hän sovitaa omaa käytöstään aina tehtävien mukaan. Kun hän oli valtionyhtiössä töissä, hän noudatti kaikessa elämässään tiukempaa käyttäytymiskoodia kuin yksityisen palveluksessa ollessaan.

Miksi meidän on hyvä olla joskus rikkaitakin kohtaan armollisia

Toistan sen että ihmistä ei voi arvioida hänen varakkuutensa vuoksi. Onko kenelläkään otsaa sanoa vaikka Itämeren tilan parantamisen puolesta työskentelevää Elävä Itämeri säätiön hallituksen puheenjohtaja Ilkka Herliniä sydämettömäksi? Itse en ainakaan keksi ainuttakaan syytä, miksi niin tekisin. 

Empaattisuudessa on yksi tärkeä piirre, joka meiltä usein unohtuu. Se avaa keskusteluyhteyksiä. Toisen jatkuva syyttely sulkee syytösten kohteen. Kun syytöksiä tai osoittelua tulee riittävästi, syytöksen kohteena oleva vetäytyy niin, että hän ei enää edes halua kuulla, mitä sanotaan. Se on inhimillistä ja jopa tervettä ja niin toimivat kaikki ihmiset köyhästä rikkaaseen. 

Sen sijaan että aina moittisimme rikkaita, meille on hyötyä, jos opimme parempaa dialogia. Meillä on mahdollisuus reagoida kahdella tavalla vaikka siihen, kun pankinjohtaja sanoo provosoiden, että yrityksellä ei ole moraalia. Voimme tuomita moisen näkemyksen tai pyytää selittämään näkemystä paremmin ja ryhtyä keskustelemaan asiasta. Jälkimmäisessä vain on se haaste, että silloin vastakysymyksen esittäjänkin on ymmärrettävä asiaa. Silloin ei voi olla enää passiivinen vastaanottaja.

Empatia luo mahdollisuuden dialogille ja dialogi on välttämättömyys yhteiskunnan kehitykselle. Maailma näyttää erilaiselta eri ihmisryhmien silmin. Siksi keskustelu on paras tapa luoda yhteistä ymmärrystä. Jos rikkaat tomitsevat köyhät ja köyhät tuomitsevat rikkaat ja muut etuoikeutetut suoraan heidän tilanteensa perusteella, meillä ei ole keskustelua. 

Oikeudenmukaisuus niin talouden kuin muiden asioiden osalta saavutetaan parhaimmin, kun opimme ottamaan ihmiset ihmisinä. Kiinnitämme enemmän huomiota heidän tekoihinsa kuin heidän asemaansa. Vain sillä tavoin saamme kannustavia esimerkkejä, joita muutkin seuraavat. Mitä useammin suhtaudumme positiivisesti siihen, että hyväosainen kantaa vastuutaan tai kantaa siitä vastuusta jopa enemmän kuin olisi pakko, sitä enemmän saamme uusia vastuun kantavia hyväosaisia myös jatkossa.

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (3 kommenttia)

Käyttäjän heikkironkko kuva
Heikki Rönkkö

Nuorena maalta muuttaneena tyhjätaskuna annoin roposen Aseman kulmalla pyytäneelle, mutta tänään teen sitä tuskin koskaan. Yhteiskunta toitottaa, että ketään ei jätetä, mutta riittääkö se?

Jos tuntisin paremmin läntisen ajattelun suuria tekstejä, tietäisin siellä yhä uudestaan ja uudestaan kerrottavan vähän eri sanoilla samasta asiasta, että helpompi on kamelin mennä neulansilmästä kuin rikkaan päästä Jumalan valtakuntaan.

Usko, toivo ja rakkaus. Suurin niistä on rakkaus. Miksi rikkaat pitävät rakkautta vanhanaikaisena hömpötyksenä joka voidaan rahalla korvata? Etenkin Suomessa, muuten vuoret järkkyvät ja kalliot halkeilevat.

Kova luokan ratkaisukeskeisyyttä on nostettu Ylen korkeimpaan johtoon nimittämällä Helsingin yliopiston rehtori/kansleri Thomas Wilhelmsson hallituksen puheenjohtajaksi. Hän oli yliopistolla remmissä silloin kun Yliopisto-lehden päätoimittaja Pekka Matilainen ja toimittaja Risto Jylhä saivat kenkää lehden epäiltyä Jorma Ollilan hartioita kapeiksi.

Onko kaiklla kädet puhtaat, "mani puliti", sanovat italiaanot?

Käyttäjän heikkironkko kuva
Heikki Rönkkö

Toivoa piilee siinä, että suomalaiset ovat juuri saaneet tarvitsemansa herätyksen. Yritys tuoda musta möhkäle kansakunnan ykköspaikalle TP:n linnaa vastapäätä vertautuu Kolmannen valtakunnan rakennushankkeisiin. Perinteikkään kenraalisuvun yritys puhdistaa omaatuntoaaan panemalla kansa maksamaan kompensaatiota holocaustin uhrisuvuille kapsahti karille kansalaisten säpsähtäessä mitä meille on tapahtumassa.

Käyttäjän iitimo kuva
Timo Isosaari

Minulla ei ole kerrassaan mitään omalla työllään tai omaa varallisuuttaan sijoittamalla vaurastuneita vastaan, kunhan yhteiskunnalliset velvoitteet hoidetaan yhtä tunnollisesti.

Sitä vastoin, minulla on paljonkin hampaan kolossa niitä kohtaan, jotka lupailevat kuita ja planeettoja taivaalta toisten ansaitsemilla rahoilla. Vaikean paikan tullen he yleensä vielä tinkivät muilta kaiken, mutta itseltään ei mitään.

Esimerkkejä tällaisesta ovat:

Eläkeyhtiöt, jotka saavat lakisääteisesti periä korotonta rahaa, eikä koira perään hauku, vaikka ne pettävät antamansa lupaukset. Julkinen eläkejärjestelmä ilman eläkekattoa on investointi tuottamattomuuteen yläpäänsä suhteen.

Ansiosidonnainen työttömyysturva olisi pitänyt jättää keksimättä (pidin sitä järjettömänä jo järjestelmää luotaessa). Tilapäisen tulotason putoamisen voi hoidella lainojen lyhennysvapailla. Jos ansiotaso putoaa kautta linjan pitkäaikaisesti, on varallisuusarvojen joustettava yhtä lailla.

Asumistuki on tulonsiirto juuri varallisuusarvojen keinotekoiseksi säilyttämiseksi. Muutenhan ne tulisivat markkinaehtoisesti alas. Samalla asialla ovat keskuspankit, jotka ostelevat mätiä velkakirjoja.

Samoin maataloustuki, joka on todellisuudessa tukea luopujille, kaupalle ja pankeille. Maatalousmaan hinta on tolkuton suhteessa tuottoarvoon. Verottaja on tulkintoineen osasyyllinen ylisuuriin sukupolvenvaihdon kustannuksiin. Viljelijän saama tuntikorvaus on keskimäärin jossain 2-3 euron välissä tunnilta, kun jalostusketjussa ansaitaan 8-25 euroa tunnilta ihan perusduuneista.

Sitten on vielä Suomen erinomaisen oligopolistinen yritysrakenne. Tämä "suuruuden ekonomia" on ollut koko ikäni johtotason päämäärä ja kilpailuviraston hampaattomuuden osoitus. Vaikka ne ovat näennäisen tehokkaita ja tuottavia, muille ja muiden maksamat sivukustannukset ovat astronomiset, mikä tietysti houkuttelee aggressiiviseen verosuunnitteluun. Sekin erioikeus, jonka poliitikot ovat lipsauttaneet typeryyksissään lainsäädäntöön.

Siellä siirrellään omaisuuksia "laillisesti" ja sitten jahdataan yksityishenkilöiden välisestä kaupasta kolikoita. Eräs mummo sai verottajan kintereilleen kun myi netissä sekarotuisia koiranpentuja parilla satkulla kappaleelta. Vahinkopennut olivat toiset perättäiset, eikä tuosta myyntivoittoa kerry laskemallakaan. Aitauksiin, ruokiin ja muuhun hoitoon menee helposti tuon verran, mutta kaikkea on mahdoton osoittaa kuiteillakaan.

Lyödäkö pentujen vai poliitikkojen päätä kiveen? Verottajahan toimii vain saamiensa ohjeiden mukaan.

Toimituksen poiminnat