*

PasiSillanpää

Käyttikö Venäjä kognitiivista teknologiaa USA:n vaaleissa

Uusin teknologia luo mahdollisuudet analysoida yksittäisten ihmisten käytöstä hyvinkin tarkkaan tapaamatta ihmistä henkilökohtaisesti. Maailman mahtavimmankin presidentin toimintaa voidaan ennakoida pelkästään hänestä käytettävissä olevan julkisen datan avulla.

Merkittävät yritykset ja valtiolliset toimijat hyödyntävät yhä enemmän kognitiivista tietojenkäsittelyä. Yksinkertaisesti kuvaamalla, kognitiivinen tietojenkäsittely perustuu suurten tietomassojen keräämiseen ja analysoimiseen. Esimerkiksi yksittäisestä kansanryhmästä tai yksittäisestä ihmisestä voidaan periaatteessa saada varsin tarkka profiili pelkästään hänestä kirjoitettujen juttujen ja hänen itsensä kirjoittamien sosiaalisen median päivitysten avulla. Tieto analysoidaan järjestelmissä, jotka oppivat jatkuvasti paremmin ymmärtämään eri lähteistä tulevaa tietoa ja ennakoimaan sen perusteella ihmisen käytöstä eri tilanteissa.

Jos todella pitää paikkansa, että Venäjä on murtautunut sekä Republikaanien että Demokraattien sähköposteihin ja jos Venäjällä on ajantasaista kognitiivista tietotekniikkaa - mikä on pikemminkin todennäköistä kuin yllättävää - ei ole lainkaan ihmeellistä, että he ovat kyenneet vaikuttamaan USA:n presidentinvaalien tuloksiin. Trumpin oma organisaatiokin on käyttänyt erilaisia sosiaalisen median verkostoanalyysejä arvioimaan sitä, minkälainen viesti on äänestäjille mieluinen. Kun siihen lisätään mahdollisuus, että ulkopuolisillakin toimijoilla on kyky tehdä samat analyysit ja tukea vaikkapa kiihkoilijoiden viestiä, ollaan todella voimakkaan vaikuttamisen puolella. Kuulostaa ehkä agenttitarinalta, mutta teknisesti se on täysin tätä päivää. 

Vaalien kuluessa he ovat ehkä analysoineet, että Demokraatit eivät lähde helposti likasankokampanjoiden syvimpiin virtoihin ja ymmärtäneet, että Trump saa taistelusta lisää käyttövoimaa. 

Trumpin julkisuus kääntyy häntä itseään vastaan

Koska Donald Trump on ollut poikkeuksellisen aktiivinen sosiaalisessa mediassa ja erittäin näkyvä julkinen henkilö, hänestä on runsaasti analyysin pohjaksi sopivaa tietoa. Tätä tietoa hyödyntämällä hänestä ja monesta hänen lähellään olevasta henkilöstä pystytään luomaan persoonallisuusprofiilit. Se taas auttaa suunnittelemaan ja luomaan tilanteita, joiden avulla Trump saadaan regoimaan toivotusti. Hän on tunnettu herkästi suuttuvana henkilönä, joten esimerkiksi kampanja hänen suututtamisekseen ei ole kognitiivista teknologiaa hyödyntävälle mitenkään isoa aivotyötä vaativa toimenpide.

Jos Venäjällä oli käytössään sekä Demokraattien että Republikaanien sähköpostit kaiken julkisen tiedon lisäksi, heillä oli mahdollisuus merkittävään tietovaikuttamiseen. Analysoimalla Republikaanien ja demokrattien sähköpostiliikenteen he kykenivät analysoimaan miten kyseiset puolueet reagoivat erilaisissa tilanteissa. Verkostoanalyysien avulla heillä saattoi olla hyvinkin tarkka kuva siitä, miten vaikkapa eri organisaatiot reagoisivat valheelliseen tietoon. 

Herkästi hermostuvana henkilönä Trump on erityisen kiinnostava kokeilukohde. Se on samalla myös pelottava osa hänen presidenttiyttään. Venäjän lisäksi monella muullakin hänen vastustajallaan on teknologiaa, jonka avulla he voivat ennakoida hänen käytöstään eri tilanteissa.

Impulsiivisen henkilön kohdalla se on vaarallinen tulevaisuudenkuva.

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (7 kommenttia)

Käyttäjän kosonenjuhapekka kuva
Juha-Pekka Kosonen

Kognitiivinen teknologia on mennyt metsään ainakin äänestäjien käyttäytymistä ennustettaessa. Eiköhän siinäkin oma virhemarginaalinsa ole?

Käyttäjän PasiSillanp kuva
Pasi Sillanpää

On siinä virhemarginaalit. Luultavasti tulee aina olemaankin. Oleellista on se, että sen avulla voidaan tehdä entistä tarkempia analyysejä ja samalla luoda joustavammin vaihtoehtoisia strategioita eri tilanteisiin.

Käyttäjän heikkironkko kuva
Heikki Rönkkö

Kyllä joutuu ihastelemaan teknologian mahdollisuuksia Taloustutkimuksen päällikön kertoessa tv:n utisissa pääosan persupuolueen 0,X %:n gallupnotkahduksesta selittyvän uutisella erään ministerin viimekeväisestä juopumuksesta Tukholmassa.

Joku vääräleuka voisi epäillä mielipidetiedustelujen uutisointia käytettävän niiden markkinoinnissa. Trumpia on syytetty kaikkien aikojen some-valehtelijaksi. Nixon olikin vasta oppipoika.

Käyttäjän JaakkoAalto1 kuva
Jaakko Aalto

Käyttikö Venäjä kognitiivista tekniikkaa vaikuttaakseen USA:n presidentinvaalien tulokseen? Vai käyttikö Trump sitä voittaakseen ne vaalit? Vai käyttikö Clintonin ryhmä sitä yrittäessään voittaa ne vaalit? Vai onko tämä uutisointi osa Clintonin taustavoimien yrityksestä saada niiden vaalien tulos mitätöityä? Onko vainoharhoilla pelaava McCarththyismi palannut politiikkaan?

Käyttäjän heikkironkko kuva
Heikki Rönkkö

Jyrki Katainen pilkkasi Venäjää Hollantia pienemmäksi, Björn Wahlroosin mukaan Venäjä ei ole koskaan tuottanut markkinoille mitään omaa, Alexander Stubb aikoi syöttää venäläisille kaalia johon he kylläkin ovat historiassa tottuneet, mutta nyt Venäjä pystyykin hakkeroimaan maailman ainoa suurvallan päämiehen valinnan sekaisin!

Käyttäjän magi kuva
Marko Grönroos

Niin no, ihminen itsessään on kognitiivisen teknologian huipputuote ja yksilöiden ja heidän kannattajiensa analysointia on oletettavasti tehty niin kauan kuin ihmisellä on ollut tietoisuus. Juuri se on se, mitä ihmisyys oikeastaan keskeisimmin on. Sittemmin tätä kykyä on lisätty koulutuksella, erikoistuneilla asiantuntijoilla, tieteellisellä tutkimuksella ja nyt sitten tiedonlouhinnalla. Kilpavarustelu on kova. Kun kyse on ihmisen toiminnan ydinasioista, teknologisen herruuden saavuttaminen on selkeä uhka muulle ihmiskunnalle.

Siksi tuo louhinta huolestuttaa. Nykyään useimmista vähääkään merkityksellisistä ihmisistä on niin valtavasti julkista dataa, että heidän persoonallisuutensa ja verkostonsa ovat minkä tahansa kiinnostuneen tutkittavissa hyvin tarkkaan. Anonymiteettikään ei välttämättä auta, sikäli kun kielellisen tekstianalyysin avulla voidaan jossain määrin samaistaa henkilöitä, muun profiloinnin lisäksi.

Voisin olettaa, että ainakin kaikilla suurvalloilla on huolestuttavan tarkat henkilörekisterit, joiden koko tällä hetkellä on päälle 7 miljardia tietuetta. Tietoja varmasti hyödynnetään hybridivaikuttamistilanteissa, kuten vaaleihin vaikuttamisessa.

Käyttäjän heikkironkko kuva
Heikki Rönkkö

Suomi on niin pieni maa, että kaikki tuntevat toisensa, kuulee sanottavan. Perusedellytykset ovat koossa kunhan kuuluu kirkon ja armeijan rekistereihin; tilaa Hesarin; saa oman "kriisinhallintakortin", joita aletaan pian jakaa kriisinhallinnan suurmaan erikoiskansalaisille, eikä lausu sanaakaan myönteistä itäisestä naapurista eikä sen ihmisistä. Siihen päälle firmat suorittavat kognitiivisia tutkimuksiaan S-etu ja Plussa-korteilla. Eikä kukaan pääse pankkia pakoon.

Toimituksen poiminnat