PasiSillanpää

Johtuuko poikien syrjäytyminen epäreiluista arvosteluperusteista?

Kävi taas niin, että kevyt keskustelu pakotti tarkistamaan asioita ja tieto lisäsi tuskaa. Puhuimme Twitterissä peruskoulusta, poikien ja tyttöjen pärjäämisestä ja niihin liittyvistä kysymyksistä.

Keskustelun tiimellyksessä hain lisätietoa ja törmäsin kahteen artikkeliin. Yleisradion artikkelissa vuodelta 2015 kirjoitetaan seuraavaa:

"Varsin ristiriitaista oli se, että tytöt saivat kuitenkin parempia matematiikan arvosanoja kuin pojat, vaikka arviointikokessa hyvin tai erinomaisesti pärjäävien poikien osuus oli suurempi."

Tamperelaisessa oli puolestaan artikkeli, jossa tutkija Juhani Rautopuro totesi, että koulujen antamat arvosanat oppilailleen eivät ole yhteismitallisia ja ne voivat johtaa jopa vääryyksiin jatko-opintoihin haettaessa. 

YLE:n juttu jatkuu tuon edellisen lainauksen jälkeen seuraavasti: "Opetushallituksen ylijohtaja Aulis Pitkälä ehdottaa arvosanojen antokäytäntöjen tarkastamista ja yhdenmukaistamista opetussuunnitelman perusteiden uudistustyössä. Pitkälä lisäisi myös opettajien arvioinnin tueksi tarkoitettuja ohjaavia kokeita."

Mitä tälle asialle on tehty? Epäyhtenäiset arvostelujärjestelmät ovat selvä ongelma, riippumatta siitä kehen ne lopulta kohdistuvat. Tamperelaisen jutusssa Rautopuro  toteaakin:

"Arvosanat pisteytetään yhteisvalinnassa ja saattaa olla todella pienestä kiinni, pääseekö itselle mieluisaan lukioon tai ammattikouluun. Kannattaa pohtia, toteutuuko tässä yhdenvertaisuus,"

Entä jos osa poikien syrjäytymisestä johtuukin juuri näistä epäselvistä ja mahdollisesti eriarvoistavista arvosteluperusteista? 

Jos arvostelu ei ole yhtenäistä edes matematiikassa, pitää mennä varsin syvälle koulun maailmaan. Matematiikan koe kun on aika yksinkertainen arvosteltava. Mutta mitä tapahtuu tuntien aikana, miten opettajien ja poikien välinen kanssakäyminen sujuu? Onko koulujen tuntiarvosteluissa, kokeiden järjestämistavassa tai opettajien ja oppilaiden kanssakäymisessä jotakin sellaista, joka näkyy poikien koulunumeroissa saakka?

Tutkimustieto ainakin viittaa siihen, että poikien osaamista ei tunnisteta samalla tavalla kuin tyttöjen. 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

4Suosittele

4 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (23 kommenttia)

Käyttäjän TomiSolakivi kuva
Tomi Solakivi

Nojaa, eiköhän se suurin tekijä poikien pärjäämisongelmissa ole se, että koulutuspolun kannalta tärkeä murroskohta osuu sellaiseen ikään, jossa liian monella pojalla aivot eivät vielä ole nousseet nivusista.

Ja vaikka tiedän kuulostavani vanhalta vänisijältä, niin uskallan väittää että tietokone- ja kännykkäpeleillä on oma osuutensa siinä että huomio on erityisesti poikalapsilla ihan väärässä paikassa.

Käyttäjän Kirsiomp kuva

Pasi, hyvä kannanotto tärkeään aiheeseen, kiitos.

Kerrot, että poikien osaamista ei tunnisteta samalla tavalla kuin tyttöjen. Näin varmasti on, ja siihen mielestäni professori Keltikangas-Järvinen on lukuisilla tutkimuksillaan löytänyt yhden selkeän syyn ja se on oppilaiden temperamenttierot.

Lainaus eräästä hänen tekstistään:

"Goodness of fit – Poorness of fit

Eri temperamenttipiirteiden sopeutumisen arviointiin on tarjolla historiallinen perspektiivi, kulttuurikonteksti ja situationaalinen näkökulma. Mielenkiintoinen osoitus kulttuurin persoonallisuuden kehitystä määräävästä asemasta on tutkimus amerikkalaisten ja kiinalaisten lasten vaiheista päiväkodista aikuisuuteen. Samanlainen ujous joka johti Kiinassa menestykseen, johti Yhdysvalloissa syrjäytymiseen. Korkealla aktiivisuudella taas oli Amerikassa suotuisa ennuste, kun Kiinassa se johti rikollisuuteen. Kulttuurin odotukset heijastuvat vuorovaikutukseen, joka luo persoonallisuuden.

Nykyajan työpaikkailmoituksissa haetaan aktiivisia, sosiaalisia ihmisiä lähes työhön kuin työhön, sisäänpäinkääntyneitä ja keskittymiskykyisiä ei peräänkuuluteta. Eivätkö asiantuntijuus, motivaatio tai ahkeruus kävisi valintaperusteiksi? Nyky-yhteiskunnassa on tapahtunut kapeutumista odotusten suhteen. Olemmeko matkalla persoonallisuussyrjintää kohti? Nykymaailma ei enää kaipaa seikkailijoita ja tutkimusmatkailijoitakaan. Aktiivinen ja huonosti sopeutuva ei löydä rakentavaa purkautumiskanavaa tarpeilleen. Historiassa on ollut enemmän tilaa ääripäille kuin nyt." - -

Lähde:

http://www.ebm-guidelines.com/dtk/shk/avaa?p_artik...

---

Keltikangas-Järvinen on julkaissut lukuisia teoksia temperamenttia käsittelevään aiheeseen.

Käyttäjän JpLehto kuva
Jp Lehto

https://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/profe...

Kyllä blogisti on oikeassa koukuissa on syrjintää.

Toki muitakin ongelmia on, kuten kommentoija tuo esiin.

https://m.iltalehti.fi/perhe/2015090420295321_pr.s...

Eikä tätä syrjintää pidetä edes ongelmana, koska sata vuotta sitten jne...

Käyttäjän JuhaKinnunen kuva
Juha Kinnunen

Minulla ei ole tutkittua tietoa, mutta kokemusperäistä ietoa kyllä. Vastaisin otsikon kysymykseen, että voi hyvinkin johtua.

Arvosanojen antaminen ylipäätään perustuu paljon muuhunkin kuin koearvosanoihin. Se oppilas, joka ei häiriköi tunnilla ja viittaa ahkerasti ja ilmaisee mielipiteensä nopeasti ja rohkeasti, saa parempia kurssiarvosanoja kuin joku muu, joka saa samoja tai jopa parempia arvosanoja kokeista. Oppilas, joka on herkempi ja/tai sisäänpäinkääntyneempi ja haluaa miettiä asiat syvältä ja perusteellisesti ei välttämättä ehdi viittomisiin ja keskusteluihin mukaan. Hänen arvosanansa pyöristetään aina alaspäin.

Käyttäjän Kirsiomp kuva

Tässä vielä liitteeksi edelliseen viestiini:

"Kouluvalmiuden ja temperamentin välinen yhteys vanhemman arvioimana"

Emmi Leppänen ja Sonja Penttilä
Varhaiskasvatustieteen pro gradu-tutkielma
Syksy 2016
Kasvatustieteiden laitos
Jyväskylän yliopisto

https://jyx.jyu.fi/dspace/bitstream/handle/1234567...

Käyttäjän heke kuva
Heikki Paananen

Jaa-has, Kasvatustieteiden laitos, Jyväskylän yliopisto.

Kyseisen laitoksen tieteellinen tuotanto ei kelpaa referenssiksi. Maine on mennyttä.

Käyttäjän rjaaskel kuva
Risto Jääskeläinen

Jos vastaus otsikon kysymykseen on kyllä, niin silloinhan voisikin puhua syrjäyttämisestä.
Jos laajemmin katsotaan yhteiskuntaa, niin iso osa miehistä on syrjäytetty. Tämä näkynee myös siinä, että miehet keskimäärin kuolee paljon alle väestön keskikuolleisuusiän.
Toisten tasa-arvo nyt vain on arvokkaampaa kuin toisten.
Hyvää äitienpäivää kaikille sukupuoleen katsomatta.

Käyttäjän kosonenjuhapekka kuva
Juha-Pekka Kosonen

Ansa Kynttilää siteeraten:" Minä päätän mitä numeroita todistukseesi tulee."

Opettajahan ei nykyään enää voi sanoa julkisesti mielipidettään oppilaista, mutta antaako hän sen näkyä todistuksessa?

Oppilaallahan saattaa olla jopa sellaisia poliittisia mielipiteitä, joita opettaja ei suvaitse. Onko opettajalla otsaa rangaista oppilasta oman agendansa vastaisesta ajattelusta?

Käyttäjän JariKorpela kuva
Jari Korpela

Itselläni toki peruskoulusta on jo paljon aikaa, mutta en ihmettelisi jos edelleen sama mantra toteutuu nykypäivänäkin: Tuntiaktiivisuus ja käyttäymislisä.

Jos sait matikan kokeesta 9, saatoit saada todistukseen 8, koska et ollut yhtään aktiivinen tunnilla tai et osannut käyttäytyä. Jos sait matikan kokeesta 9, saatoit saada myös 10 jos olit aktiivinen tunnilla. Siis 2 eri oppilasta jotka saivat kokeesta saman tuloksen arvosteltiin hyvin eri tavalla. 8 ja 10 ero on valtava.

Yleisesti ottaen tytöt käyttäytyvät paremmin tunnilla ja ovat tuntiaktiivisempia. Tämä saattaisi selittää näitä tuloksia.

Käyttäjän topira kuva
Topi Rantakivi

@9. Minullakin se arvosanojen mielettömyys näkyi todistuksessa. Kaikkiin laitettiin aina 9, vaikka esim. Minä tein matikan 3 kk. Etukäteen ja opetin tukena kavereitani. Minulle annettiin lukion matikkakirjat päntättäväkseni.

Myöhemmin sain ex-opettajilta selityksen, etten joudu pettymään todellisuuden kanssa ja siksi opet yksimielisesti max. 9.

Käyttäjän NinaVuorijrvi kuva
Nina Vuorijärvi Os Purola

Samoja kokemuksia myös (ja tosiaan, omasta peruskouluajasta aikaa about 18 vuotta).

Tuntiaktiivisuus/käyttäytyminen vaikuttivat numeroon. Ja kun niitä numeroita tuli luokkakavereiden kanssa vertailtua kun saatiin todistukset käsiin niin kyllä se näin jälkikäteen on melko helppoa nähdä, miten numero on päätetty.

En toisaalta pidä tätäkään kovin hyvänä asiana koska numeron pitää tulla osaamisesta, ei siitä että pysyt koko tunnin aloillasi ja viittaat aktiivisesti (toki oletan, että tunneilla ollaan siten ettei muita häiritä). Tuota varten lienee käyttäytyminen ja huolellisuus-numero (tai en tiedä onko vielä nykyään).

Käyttäjän opehuone kuva
Esa Mäkinen

Vanhoja muisteleville: käyttäytyminen ei saa vaikuttaa osaamisen arviointiin, näin määrää Opetushallitus. Ja arvioinnin on perustuttava monipuoliseen näyttöön. Mutta on tietenkin vain luonnollinen seuraus, että jos oppilas käyttää oppitunneilla aikaa huomattavan paljon muuhun kuin siihen, mitä varten sinne on 45-90 minuutiksi kokoonnuttu, niin se vaadittava näyttö jää antamatta.

Sen verran pitkään olen yläkoululaisia opettanut mm. matematiikassa, että voin sanoa, että tyttöjä ei suosita eikä poikia sorsita. Koulussa, kuten työelämässä, parisuhdemarkkinoilla ym. elämänaloilla on kyse jatkuvasta, monipuolisesta näytöstä. Taitojen olemassaolo ja kehitys pitää näyttää. Ja se näytönantaminen on monille vaikeaa, niin tytöille kuin pojille. Eri syistä, aika yksilöllisesti.

Pojilla yleinen liiallinen pelien nylkytys vaikuttaa yksinomaan negatiivisesti. Liikkumattomuus, valvominen ja sinisen screenin loimotuksen tuijotus suurina annoksina eivät tee ihmisestä aktiivista ja eteenpäin pyrkivää ”näytönantajaa”. Vetelä väsymys näkyy elämänilon puuttumisena, on vaan koko ajan ikävä sitä nylkytystä ja pelaamisen välittömiä endorfiinipalkintoja. Koukuttavat pelit ovat saatanasta, eikä niiden pelaamisesta oikeasti ole mitään hyötyä edes tietotekniikka-alalla. No paitsi ehkä pelisuunnittelussa toki.

Sellainen pienestä saakka kehitettävä taito tai tahdonvoima kuin kyky lykättyyn tarpeentyydytykseen on kovin vaikeaa. Jos tämä puuttuu, niin sitten on kärsimätön, impulsiivinen, keskittymätön ja ennen kaikkea helposti turhautuva, vastaanottavaisuus loppuu liian nopeasti. Tulee luovuttajaksi. Esimerkiksi matematiikka on harjoitteluaine, perusopetuksessa eivät ne sisällöt edellytä oikeastaan lainkaan lahjakkuutta, mutta uusi rakentuu aina vanhan päälle eli perusta pitää rakentaa kunnolla. Siihen tarvitaan omaakin panosta. Oivallusten kaltaiset elämykset, ne palkinnot tulevat hitaasti.

Hyviä tuloksia saa, kun kodit pitävät viihdepuolen ruutuajan kohtuullisena ja koulussa (kotona myös) totutetaan lapset aika pienestä pitäen myös hiljentymään kunnolla. Hiljainen työ ja oleminen, kypsyttely, kuuntelu ja syventyminen on tärkeää: sieltä tuleekin jotain vastaan. Sieltä piirustuksesta, kirjasta tai matikan ilmiöstä tms. Se jokin, ymmärtäminen, ’liittyminen’, oivallus tai hyvä olo ei tule, jos on jatkuva älämölö ja sekoaktiivisuus ja monet ärsykkeet päällä.

Eräs vanha pappi, joka oli kasvattanut vissiin yksin aika monta lasta sanoi radiohaastattelussa, kun kysyttiin kasvatusviisauksia: Olen antanut heille aika vähän sitä, mitä he ovat pyytäneet. Ja olen pistänyt heidät odottamaan sitäkin aika kauan.

Käyttäjän UllaSavola kuva
Ulla Savola

Olen opettanut kohta kolmekymmentä vuotta peruskoulussa alakoulun puolella. Alkuopetuksessa olen havainnut, että kaikki tarvitsevat paljon yhteistä harjoitusta esim.lukemisessa. Esiintymistaitoa harjoittelemme heti ekaluokalta ja he tekevät upeita esityksiä itse suunnitellen ja haluavat kilvan esittää niitä pienelle yleisölle siis molemmat tytöt ja pojat. Itsetunto kehittyy vahvaksi, kun jokainen saa opettajan huomiota ja kannustusta. Molemmat saavat hienoja tuloksia ja kodit tukevat harjoittelussa. Sähköinen materiaali on myös monipuolistanut opetustani ja oppilaiden omat digimateriaalit saa at lapset harjoittelemaan huomaamatta opiskeluasioita. Tärkeässä roolissa ovat valveutuneet vanhemmat, jotka jaksavat rajoittaa muuta liiallista tietokoneella pelaamista. Minä en näe suurta eroa poikien ja tyttöjen oppimisessa. Motivoivalla opettajalla ja valveutuneilla ja jaksavilla vanhemmilla on iso merkitys jokaisen lapsen oppimiseen. Positiivinen, mutta myös fiksusti korjaava palaute auttaa parhaiten oppimisen poluilla!

Käyttäjän JuhaKinnunen kuva
Juha Kinnunen

Noista sähköisistä materiaaleista tuli mieleen lähikoulumme, jossa nelosluokalta lähtien käytetään oppimisessa googlen sovelluksia. Kuulemma ensimmäinen toimiva paperiton systeemi opetukseen eikä maksa koululle mitään (toki google imuroi tietoa niin ikään ilmaiseksi). Opettaja mainitsi, että tämä malli tekee enemmän oikeutta vähemmän näkyville ja hiljaisemmille oppilaille, koska opettaja näkee melko tarkasti, mitä ja miten oppilas on tehtävät ratkaissut ja paljonko on käyttänyt aikaa.

Käyttäjän opehuone kuva
Esa Mäkinen

Tuo on totta, mitä sanot Googlen palveluista. Kannattaa myös tsekata ma.fi, kotimainen yläkoulun matematiikan sähköinen oppimiskokonaisuus.

Käyttäjän KimmoHoikkala kuva
Kimmo Hoikkala

Kannatan koetulosten arvioinnissa anonyymia metodia ja siihen pitää pyrkiä tulevaisuudessa.

Käyttäjän opehuone kuva
Esa Mäkinen

Eihän se anonyymiys muuta mitään esimerkiksi matematiikassa. Tarkastamisessa noudatetaan vain pisteytysohjetta.
Eikä se muuta mitään vaikkapa yhteiskuntaopin esseekysymyksen arvioinnissa.

Kokeista kannattaisi oikeastaan hankkiutua eroon melkein kokonaan. Testiosaaminen on vain testiosaamista.

Käyttäjän TarmoRahkonen kuva
Tarmo Rahkonen

Matematiikassa, kemiassa, fysiikassa, jne. osaamista on helppo mitata kokein. Jos osaa laskea niin osaa asian. Niin yksinkertaista se on. Millään tuntiaktiivisuudella ei saa olla minkäänlaista merkitystä. Sama on oikeastaan jokaisessa oppiaineessa ehkä kieliä lukuunottamatta.

Kävin ammattillisen koulutuksen 80-luvulla, silloin jokaisen kokeen keskiarvo tuli asettua noin 7.5:een, sama annetuissa arvosanoissa. Jos tietystä aineesta oli neljä koetta lukuvuodessa ja niiden keskiarvo oli vaikkapa 8.6, tuli todistukseen 9, jos 8.4 niin todistukseen tuli kahdeksikko. Yksinkertaista,oikeudenmukaista ja selkeää. Tuohon aikaan Teknisiä oppilaitoksia ja ammattikouluja johdettiin Ammattikasvatushallituksesta joka oli Kauppa- ja teollisuusministeriön alainen.

Samoin asian tulisi olla nytkin. Pakkososiaalistamisella ei saada mitään hyvää aikaan. Eikä sillä, että jokaiselle annetaan ysejä ja kymppejä vaikka ei osattaisi mitään.

Käyttäjän opehuone kuva
Esa Mäkinen

Roskaa. Pitää myös osata perustella ym. eli kyllä niitä sosiaalisia taitoja pitää myös ’kovien’ aineiden kanssa oppia.
Työelämässä testiosaamisesta ei ole juurikaan hyötyä. Pitää hallita perustietojen lisäksi laajempia kokonaisuuksia, soveltaa ja pystyä kommunikoomaan.

Käyttäjän kosonenjuhapekka kuva
Juha-Pekka Kosonen

Tuo onkin hyvä uudissana suomalaiselle vaikenemiselle: "kommunikooma."

Käyttäjän opehuone kuva
Esa Mäkinen Vastaus kommenttiin #23

Pohjalaisittain. Vai pitäisiköhän se sitten olla kommunikoomahan?

Käyttäjän TarmoRahkonen kuva
Tarmo Rahkonen

Minulla sattuu olemaan yli 30 vuotta kokemusta niistä "kovista" oppiaineista ja niiden soveltamisesta käytäntöön. Matematiikkaa, fysiikkaa ja esim. ohjelmointia tai lujuuslaskentaa pitää arvioida kokein ja testein mieluiten käyttäen käytännön esimerkkejä. Vaikka kuinka koetat selittää jonkun ohjelmarakenteen menevän noin tai näin tai esim. lujuuslaskennan menevän niin tai noin, mutta et osaa ratkaista varsinaista annettua ongelmaa osoittaa se, ettet osaa asiaasi.

Kommunikointi ja esim. opettaminen ovat eri asioita ja se loistava lujuuslaskija tai ohjelmoija saattaa olla myös näissä hyvä. Sosiaalisesti taitava mutta teknisiltä taidoiltaan keskinkertainen ihminen teknisellä alalla saattaa olla hyvä esimies tai myyjä mutta ei hänestä ohjelmoijaa tai lujuuslaskijaa tule.

Laajojen kokonaisuuksien hallinta ei sekään tarkoita sitä, etteikö myös yksityiskohtia osattaisi.

Benny Rockylake

Itse muistan kuinka velipojan kanssa tehtiin tokalla luokalla 5.luokan matikankirjoja ,kun oltiin aivan törkeästi muita edellä. Tosin silloin oli 1993 , ja opettajilla oli silloin vielä auktoriteettia. Eipä ole enään.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset