PasiSillanpää

Vastuu on aina toisilla

Kokoomus perusti vihapuhetyöryhmän selvittääkseen missä kulkee vihaisuuden raja. Eli kuinka rumasti saa sanoa, jos on vihainen vaikkapa politiikkaan. Vika on kansassa, kun se suuttuu niin vietävän tulisesti ja käyttää samalla rumia sanoja.

Ihan vinkkinä Kokoomukselle, kysyin tällä viikolla Twitterissä ihmisten ajatuksia äänestämisestä. Puolet vastanneista kertoi, että vaaleissa he äänestävät vähiten ärsyttävää puoluetta. Vain kolmanneksella oli mielipuolue. Eli yhtä rumasti kommentoivaa kohden taitaa olla viisi suuunsa kiinni pitävää, mutta samaan suuntaan ajattelevaa.

Poliitikot ovat viime aikoina nähneet kaikkialla maailmassa paljon vaivaa sen suhteen, että ihmiset eivät arvostelisi heidän toimintaansa. Jotkut näkevät siinä merkkejä diktatuureista. Joissakin maissa varmaan niin onkin, mutta ehkä useammin kyse on siitä, että politiikassa olevat ymmärtävät yhtä hyvin kuin heitä arvosteleva yleisökin, että homma ei nyt toimi, mutta heillä ei ole siihen parempaakaan ideaa.

Jos tämän nokittelun haluaisi saada oikeasti loppumaan, niin väittelyn sijaan olisi aika siirtyä tekoihin. Jatkuvasti tulee esiin tilanteita, joita voitaisiin korjata, jos olisi tahtoa. Poliittiset virkanimitykset, asioiden valmistelu salassa ja hyvät kokonaisuudet rikkovat poliittiset vaihtokaupat on mahdollista lopettaa, jos poliitikot haluavat.

Mutta tuntuu kylläkin siltä, että poliitikko on viimeinen muuttamaan vallitsevia käytäntöjä omassa toimessaan. Vika on aina niissä muissa. 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

9Suosittele

9 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (4 kommenttia)

Käyttäjän heikkironkko kuva
Heikki Rönkkö

Suomi pitää keksiä uudelleen. Katsomme Venäjää, vaikka kuulumme historiallisesti länteen.

"Logiikka vie sinut A: sta B: hen. Mielikuvitus vie sinut kaikkialle muualle." Albert Einstein

Käyttäjän JaniTuononen kuva
Jani Tuononen

Mihin vihapuhetyöryhmää tarvitaan, kun kokoomuksen suuntaviivoissa vihapuhetyöryhmälle määritetään vihapuhe jo valmiiksi.

Kohdassa 11: Vihapuhetta on rasismi sekä monikulttuurisuuden, osallisuuden(?) ja yhdenvertaisuuden vastustaminen.

Iltalehti: Kokoomus perustaa vihapuhetyöryhmän - ”pitää tehdä huolellinen analyysi, mitä kaikkea sananvapauden piiriin kuuluu”, 14.8
2018
https://www.iltalehti.fi/politiikka/20180814220113...

Samalla panostavat koulutukseen kriittisen medialukutaidon ja kansainvälistymisen lisäävillä kampanjoilla, kun ensin ovat leikanneet koulutuksesta.

Tuskin opettavat kritisoimaan kokoomusta.

Miksei kukaan vertaa tilannetta oikeistopopulistiseen Unkariin, kun oikeistopopulistinen kokoomus aloittaa esimerkiksi sanktioiden selvittämisen vihapuheesta?

Edit: Siis pelkkä jonkin vastustaminen riittää vihapuheeksi ilman hölmöä kirjoittelua?

Käyttäjän jlinjama kuva
Jussi Linjama

Yhdenvertaisuuden vastustaminen lienee kiellettyä ainoastaan silloin, jos puhutaan oikeuksista. Kun puhutaan velvollisuuksista, silloin kaikkea yhdenvertaisuutta pitää vastustaa, ellei sitten halua syyllistyä vihapuheeseen.
Tuo selvennys pitäisi saada myös lakitekstiin ongelmien välttämiseksi.

Käyttäjän vekotin kuva
Kyuu Eturautti

Sinänsä vihan määrä on aika kovassa kasvussa ja kallistun uskomaan tarpeeksi moniin tutkivan median ja psykologian tutkimuksiin jotka osoittavat erääksi päässyksi sosiaalisen median. Somen algoritmit opettavat meitä vihaamaan, koska se on myös hyvä tapa saada heistä someaddikteja ja siten mainoksille katsojia. Varsin selkeä kokonaisuus.

Sitä en vaan ymmärrä että miksi politiikassa pitää koittaa arvottaa vihan laatuja. Tuntuu ettei se ole ongelma että joku uhkaa tappaa toisen, vaan se että joku uhkaa tappaa poliitikon tai toimittajan, esimerkiksi. Tämän myötä eriarvoitetaan ihmisiä. Suunnitellaan pykäliä jonka mukaan yhteiskunnallinen asema määrittää oletko oikeutettu koskemattomuuteen.

Viha ei ole epätervettä. Myös puoluetta tai politiikkaa voi vihata, kunhan vihan käsittelylle on oikeat tavat. "Niiden muiden" syyttäminen kaikesta, kuten blogaaja kirjoittaa, ei liene rakentavimmasta päästä ideoita.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset