PasiSillanpää

Sossusimulaattori

Mulla olisi idea. Ensi keväänä on vaalit ja taas on aika miettiä kinkkisiä kysymyksiä eduskuntavaaliehdokkaille. Usein ne kinkkiset kysymykset ovat olleet vaikkapa sitä, mitä maksaa maito ja joukkoliikenteen lippu. Nehän ovat sellaisia isoja asioita, joista eduskunnassa päätetään.

Jos kerrankin pistettäisiin kansanedustajat ja sellaiseksi aikovat oikeaan testiin heille kuuluvista asioista. Joku pelifirma tekisi vaikka yhteistyössä medioiden kanssa sossusimulaattorin. 

Sossusimulaattori on pelillistetty sosiaalipalveluiden asiakkaan palvelupolku. Siihen voidaan rakentaa vaikka neljä tasoa. Helpoimmalla tasolla mennään läpi työssäkäyvän terveen ihmisen Kela ja sote -palvelut. Vähän edistyneemmällä tasolla simuloidaan vajaatyökykyisen vastaava prosessi. Eksperttitasolla voidaan simuloida terveen työttömän palveluprosessit ja huippuasiantuntijan tasolla sairauksista kärsivän ja ulosotossa olevan työttömän prosessit.

Pelissä saa pisteitä, jos osaa ennakoida asioita niin, että ei putoa mihinkään kannusteloukkuun tai vastaavaan. Pisteitä saa myös siitä, jos ei tarvitse kysellä mitään viranomaisilta ja ehtii tekemään kaiken määräajassa. Lisäaikaa pelaamiseen voi saada vaikka sillä, että pystyy tekemään niin virheettömän suorituksen, että koko prosessi menee nappiin kerrasta. 

Minusta sossusimulaattori antaisi parempia vastauksia kansanedustajan osaamisesta kuin maitolitran hinnan tunteminen. Sossusimulaattori olisi myös konkreettinen työkalu avata lainsäädännön mutkikkuutta ja etsiä uusia tapoja ratkaista kokonaisuuksia.

Anyone?

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (3 kommenttia)

Käyttäjän deneidez kuva
Petri Pakarinen

Aika omaperäinen idea ja todellakin tuo voisi kertoa enemmän kuin yksikään vaalikone.

Itse olen miettinyt yleisesti simulaattoria valtion johtamisesta vähän samanlaiseen tarkoitukseen. Taitoja löytyisi tekemiseen, muttei koskaan aikaa.

Käyttäjän heikkironkko kuva
Heikki Rönkkö

Voisi myös kysyä erikielten vastineita sanoille: päätoimittaja, pääministeri, pääjohtaja, pääesikunta, jne.

Olof Palmen aikaan siirryttiin Ruotsissa sinuttelemaan. Lännessä yleisemminkin vältetään rakentamasta korkeita portaita kansanparlamentin eteen.

Käyttäjän heikkironkko kuva
Heikki Rönkkö

Sitran seuroissa, joissa nykypolitiikkaa on suunniteltu, on puhuttu elinvoimasta jottei kulttuuria hiljaa haudattaisi elävältä.
Millähän elimellä ruotsalaiset mahtavat ajatella? Toisaalta, emme kysy vanhemmiltammekaan.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset