PasiSillanpää

Koulun digitalisaation kompuroiva toteutus

Viime viikonloppuna Helsingin Sanomissa julkaistu juttu koulun digitalisaation haittavaikutuksista oli hyvä herätys, vaikka tutkimustieto sen taustalla osoittautuisikin myöhemmin epätarkaksi. Se synnytti koko viikon kestävän keskustelun, joka sai miettimään tarkemmin koulun ja muunkin yhteiskunnan uudistamista.

Kysyin viikolla omalta 15 -vuotiaaltani, miten hän kokee koulun digitalisaation. Hän totesi, että koulussa käytettävä ohjelma on kankea ja huonosti suunniteltu. Lisäksi koneen käyttö saa usein harhailemaan ihan muihin asioihin, kuin aluksi oli tarkoitus. Hänen mukaansa hänen luokallaan on paljon oppilaita, jotka kokevat digitalisaation toimivan huonosti. Puhui jostakin koneella tehdystä kokeestakin, jonka suorittaminen oli vaikeampaa kuin olisi paperilla ollut.

Viime viikonloppuna väiteltiin siitä, mitä digitalisaatio vaikuttaa oppimiseen. Keskustelusta jäi kuitenkin kokonaan huomiotta se seikka, että hyväkin suunnitelma ja maailman paraskaan tutkimustieto ei auta, jos toteutus tehdään huonosti. Tämä tulee esille kaikessa kehittämisessä. Maailma on monimutkaisempi ja hyvät ratkaisut vaativat laajaa ymmärrystä asioista. Esimerkiksi digitalisaation yhteydessä tarvitaan ihan puhdasta kymmensormijärjestelmän opiskelua, jos laitteiden käyttö halutaan sujuvaksi. Eli kouluihin tarvitaan perinteisen konekirjoitustunnin tyyppinen digikirjoitustunti, jos laitteiden käyttö halutaan sujuvaksi. Tämän päivän diginatiivi osaa kirjoittaa nopeasti puhelimella, mutta ei läppärillä.

Nostin lapseni kommentin Twitterin keskusteluun ja siellä olen saanut kymmeniä kommentteja, jotka tukevat tätä viestiä. Digitalisaatio on toteutettu huonosti. Lapset käyttävät oma-aloitteisesti digilaitteita tuntikausia päivässä, mutta siitä huolimatta koulun laitteiden käyttö kohtaa vastustusta. 

Erityisesti julkisen puolen, mutta merkittävässä määrin myös yksityisen puolen kehittämisestä puuttuu kokonaisuuksien ymmärtämistä. Sitä millä tasolla ihmisten valmiudet ovat vastaanottaa täysin uusia toimintatapoja, millä valmiusasteella käytössä olevat laitteet, sovellukset ja ympäristöt ovat ja mitä uusien palvelumallinen seurauksena tapahtuu. Meillä mennään moneen asiaan vain siksi, että uudistetaan, kun tärkeämpää on se, mitä uudistuksen lopputuloksena oikeasti syntyy.

Koulun digitalisaatiokeskustelu osoitti yhteiskunnallisen ja liike-elämän kehittämisen todellisen kipupisteen. Toiset puhuvat lehmistä ja toiset hevosista, eikä kummankaan keskustelu kohtaa oikealla tavalla. Käymme joko akateemista keskustelua siitä, kenen  tutkimustieto on luotettavinta tai kenen kokemukset todellisimpia. Me emme ymmärrä että kumman tahansa aliarvioiminen voi tuhota hyvät tavoitteet. Asioita ei voi enää kehittää missään pelkästään kirjoituspöytä- ja tutkimustyönä. Tarvitaan myös pitkälle vietyjä kokeiluja todellisten käyttäjien kanssa. Tarvitaan palvelumuotoilua. Eli kaikkien yksityiskohtien hiomista loppuun saakka. 

Nyt olemme tilanteessa, jossa keksimme hyviä liiketoimintaideoita, hyviä lakeja, hyviä opetussuunnitelmia ja monta muuta asiaa, jotka käytännössä eivät toimi lainkaan niin kuin teoriassa luulisi.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

6Suosittele

6 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (12 kommenttia)

Käyttäjän Lokari kuva
Pekka Pihlanto

Opetusministeriön virkamiehet voisivat norsunluutornissaan kallistaa korviaan myös kentän äänelle.

Nykyhallinnolle - hallitus etunenässä - on ominaista pyrkiä ajamaan uudistukset "maaliin" realiteeteista ja tutkimustiedosta piittaamatta. Ihmekös tuo, että tuloksena on sekasotkua. Sotesotku on seuraava esimerkki.

Käyttäjän opehuone kuva
Esa Mäkinen

Koulujen digitalisaatiossa laitepuolen ongelmat liittyvät tabletteihin ja Windows-läppäreihin. Niitäkin suurempi ongelma on opettajien puutteellinen osaaminen. Keskeinen koulujen käyttämä alusta peda.net on kuin nettisivu 90-luvulta. Myös suurten oppikirjakustantajien sähköiset oppimateriaalit ovat aivan umpisurkeita.

Suomesta löytyy myös digioppimisen huipputuote: yläluokkien matematiikan oppimateriaali ma.fi. Tehtävät
tehdään vihkoon ja kokeet paperille, teoriaan pääsee aina yhdellä klikkauksella joka tehtävästä. Millään eyecandyllä ei kikkailla, vaan satsataan luotettavaan ja selkeään toimivuuteen. Toimii myös joka käyttiksellä, koska se on selaimessa käytettävä. Chromebookeilla ja ma.fi:llä saa aina käytettyä oppitunnin siihen, mitä varten sinne on kokoonnuttu. Se näkyy tietenkin tuloksissa.

Käyttäjän topira kuva
Topi Rantakivi

@2. Katselin sitä ma.fi-sivustoa ja youtube-videon perusteella vaikuttaa hyvältä. Siinä olisi halunnut myös demohuoneen, että voi itse kokeilla ja arvioida toimivuutta paremmin kuin pelkällä videolla.

Se on kyllä totta, kun mainitsit peda.net:in ongelmat, niin ne oli karmeaa katsottavaa. Ikävä homma siinä on, että erilaiset opetukset on viskelty sinne sun tänne ja osaan ei enää tule niitä kuvia vaan tyhjiä ruutuja.

Joissakin sivustoissa on taas sellainen ärsyttävä puoli, että pilkkumerkin sijaan on käytettävä pistettä. Eikä niissä ole tulosseurantaa tai muutakaan.

En kyllä ymmärrä, että kuinka tässä digitaalisessa opetusympäristössä kehittely on menty niin pahasti pieleen aikoinaan? Luulisi, että olisi tehty yhtenäinen kokonaisuus eikä tällainen pirstaloisuuden täyttämä himmeli?

Käyttäjän NikoKaistakorpi kuva
Niko Kaistakorpi

Keskeimpänä tavoitteena oleva aito oppiminen on haastava päämäärä. Sehän ei ole suoraan riippuvainen vaikkapa jonkun asian helppokäyttöisyydestä. Joskus jonkun voi vaikkapa oppia paremmin siksi, että sen eteen joutuu tekemään töitä.

Itse 49 vuoden ikäisenä olen käynyt mielenkiintoisen polun ns digitalisaatiossa. Lapsena VIC-20:stä lähtien tietokoneita, Teknilliseen korkeakouluun lukion jälkeen, jossa email ja chatti vt100-päätteilä käytössä vuonna 1990. Kaveri teki ensimmmäisen suomalaisen kaupallisen www-sivun Iltalehdelle siellä yms. Siitä sitten tähän päivään kaikki kehitys.

Oman oppimisen metodit ovat kuitenkin niin vanhakantaiset, etten millään osaa arvioida kuinka nykylapsi tahi -nuori parhaiten oppii. Suoraan kasvaneena tablettien, älypuhelimen, tietokoneen yms kanssa hänen kykynsä oppia niiden avulla on todennäköisesti aivan erilainen.

Itse edelleen parhaiten opin lukemalla kirjasta tai tekemällä. Linkin takaa löytyy tuoreehko tutkimus, jonka mukaan käsin paperille esityksestä muistiinpanoja tehneet oppivat sekä muistivat paremmin kuin läppärille kirjoittaneet. En tiedä koeryhmän ikärakennetta, joten tämäkin voi olla ikäriippuvainen.

https://www.tivi.fi/Kaikki_uutiset/2015-04-04/Tutk...

Muistan aikanaan yhden Oracle-tietokannan administrointiin liittyvä kurssin, jossa yksi tiimistä selvitti kaikki sähköiset tehtävät parhaiten ja nopeiten seuraamalla tarkkana ohjeita. Muutama muu kompuroi välillä ja vähän kokeili kaikenlaista sivussa lukematta ohjeita kunnolla.

Kun tuli aika oikeasti operoida tietokantaa työssä selvisi yllättäen, että tuo tiukkaan ohjeita seurannut olikin oppinut vähiten eikä saanut aikaan oikein mitään. Hän oli tavallaan mekaanisesti ajattelematta vain suorittanut eikä mitään jäänyt mieleen. Kompuroineet ja enemmän kurssilla säätäneet oppivat samalla oikeasti käyttöä.

Eli asia ei ole suoraviivainen. Blogistin ehdottama palvelumuotoilu varmaan toimisi ottaen mukaan oppilaita kehittämiseen. Voisi jopa ajatella että he oppisivat vaikkapa lukiossa samalla tuon palvelumuotoilun prosessia. On kuitenkin tärkeä huomioida ja miettiä, miten lopullinen tavoite eli oppiminen oikeasti toteutuu. Se että joku on kivaa ja helppokäyttöistä ei automaattisesti johda hyvään oppimiseen.

Käyttäjän PekkaMansala kuva
Pekka Mansala

Nyt taisin astua heikolle jäälle, mutta ehkä opin siitä jotain. Tai joku muu oppii, jos itse olen kovapäinen.
Wikipedian mukaan "...tarkoittaa digitaalisen tietotekniikan yleistymistä arkielämän toiminnoissa".

Blogistin juniorin mukaan "...ohjelma on kankea ja huonosti suunniteltu". Onko niitä muunkin laisia ? Ensimmäisenä tulee mieleen jonkun lukkotehtaan uusi murtamaton digilukko. Sen murtamiseen meni pikku-uutisen mukaan peräti 2 minuuttia. Samaa sarjaa ovat uusienkin autojen lukot ja ajonestot. Varas kävi talon ulko-ovella ja samantien kadunvarteen pykäköity auto vilkutti ovien olevan auki ja varkaat ajoivat tiehensä.
Jonkun laitteen käyttöjärjestelmä on omituisesti suunniteltu. Ehkä en vaan ole vielä 3 vuoden aikana oppinut sitä käyttämään. Toisen vastaavan, mutta eri merkkisen laitteen kanssa olin heti sinut.

Yhteistä noille lienee kelvoton suunnittelu ja buginen koodi. Tilaajan veljenpojan kummin kaima kun lupasi koodata halvalla.

Ymmärtääkseni myös kuvankäsittely- ja muut ohjelmat kuuluvat nekin digisaatioon. Pimiössä tehty kuvan muokkaus tehdään nyt ruudulla ja taas manailen ohjelman tekijää. Ohjelman vanha versio on saattanut toimia ihan näpsäkästi, mutta tämä uusi edelleen kehitetty on parannettu piloille.
Koodi saattaa olla oikein, mutta ohjelman suunnittelu on syvältä.

Onko digitalisaatiolla mahdollista onnistua, jos ohjelmat suunnitellaan ja koodataan edes lähelle ?

Käyttäjän HannuValtonen kuva
Hannu Valtonen

Ainoa etu ditalisaation viemisessä alakoululaisille on se, että lähes kaikista heistä tulee keskenään yhtä hyviä, tai yhtä huonoja elinkaarellaan. On vain muutama poikkeus ja he tulevat johtamaan tulevassa aikuismaailmassaan. Mistä ne muutamat poikkeusjohtajat sitten sikiävät? Olisko siihen kellään vastausta?

Mitä poistuu opetusohjelmasta, kun digitaatio työntää jotain pois jaloista pyörimästä. Väitän, että sieltä poistuu monia arvoja, jotka tukevat lasten ja nuorten kaikkinaista kehittymistä. Otan esimerkiksi kaunokirjoituksen. Sitä ei enää nähdä tarpeelliseksi opetusohjelmassa. Ehkä näppäimistö ja kosketusnäyttö ajavat saman asian. Eivät aja. Koukeroinen kaunokirjoitus kehittää mallista tekemisellä yhteneväistä silmän ja käsien ja aivojen keskinäistä motoriikkaa. Tuskin löytyy mitään korvaavaa tapaa korvata mainittu kehittymisen kolmikanta.

On monia muitakin vastaavia syvävakutteisia kehittymisväyliä, jotka jäävät heikoiksi, tai puuttumaan kokonaan, mikäli lapsi pienestä pitäen istutetaan digitaatiopeltoon. Tunnettu tosiasia on, että aivot kehittyvät vain, jos nillä on sopivaa ravintoa ja haastellista aivojen henkistä rasitusta. Digitaatioähky ei korvaa kumpaakaan edellistä. Kuten yllä mainitsin, niin ei väliä, ne tulevat lähes kaikki käymään saman koulutuksen ja tulevat jatkamaan perintöään omalla tavallaan. Onnea matkalle.

Käyttäjän HaMi kuva
Hannu Rautomäki

Netin yksi seurannaisvaikutus on nuorien huono fyysinen kunto, mikä näkyy armeijan alokkaiden rapakuntoisuutena, jonka vuoksi heitä ei uskalleta enää alokasaikana edes juoksuttaa.

Vaikka ravintotilanne on Suomessa on sodanjälkeisestä parantunut huimasti, tätä nykyä todennäköisesti kasvaa tietokoneen ääreen jämähtänyt sukupolvi, joka vanhuudessaan sairastaa paljon.
Nuorien liikunta tai liikkumattomuus heijastuvat koko aikuisikään.

Toinen seurannaisvaikutus on älyllisen kapasiteetin kaventuminen.

"Uusi tutkimus: internet todella tyhmentää meitä"
https://www.kauppalehti.fi/uutiset/uusi-tutkimus-i...

"Internet sotkee pitkäkestoisen muistin"
https://yle.fi/uutiset/3-5425789

Kannattaisiko edelleenkin suosia kynää ja paperia?

Käyttäjän magi kuva
Marko Grönroos

En yhtään ole yllättynyt sikäli, että digitalisaatiota käsittääkseni puskettiin väkisin eli piti vain toteuttaa juttuja digitaalisesti, vaikka toteutuksen laatu olisi ollut mitä vain.

Olen myös kovasti ihmetellyt sitä, miten satoja vuosia sitten saatettiin kirjoittaa valtavat määrät mestariteoksia pelkällä sulkakynällä. 1600-luvulla elänyt espanjalainen näytelmäkirjailija Lope de Vega sai julkaistua yli 2000 teosta.

Yliopistolla aloin jossain vaiheessa kirjoittamaan luentomuistiinpanot PDA-laitteen näppäimistöllä. Toimi ihan hyvin ja sain kirjoitettua nopeammin kuin mitä kynällä olisin kyennyt. Grafiikoiden suhteen tuli vaikeuksia, mutta näppäränä poikana piirsin ja editoin ne sitten jälkikäteen. Kirjoitin ja editoin ne sitten puhtaaksi (PDF, esimerkki). Tottuminen kirjoittamiseen ja editointityöhön oli sikäli hyödyllistä, että sen jälkeen työskentelin yli kymmenen vuotta teknisenä kirjoittajana.

Silti minusta aina epäilytti, että kynällä kirjoittamisessa oli jotain erikoista. Siinä, kun tietokoneella kirjoitettaessa ajattelu välittömästi siirtyy tekstiksi, kynällä kirjoitettaessa se tiedostamaton ajattelu, joka tuottaa kirjoitettavan, saa työskennellä rauhassa, omalla ajallaan, tietoisesti koettu kirjoittaminen seuraa vasta pitkästi perässä. Olen siksi usein pyrkinyt kirjoittamaan kynällä – lyijykynällä, kuulakärkikynällä ja mustekynällä, harjoitellen myös kalligrafiaa. Jotenkin saattaa olla, että ajatusten kauneus, kirjoitetun kauneus ja tekstin kauneus kytkeytyvät yhteen sinfoniana. Kirjoitusväline luo ympäristön, jossa kirjoittaja kokee kirjoittamansa.

Tässä kohtaa alkavat hyönteiset herätä ja vavahduttaa siipiään. Alaston lounas herää mieleen. Kirjoittamisessa on jotain erikoista, joka kumpuaa jostain, joka ei ole tietoisuus, eikä mitään, minkä varsinaisesti tiedämme. Näin on tätäkin kirjoittaessani, vaikkakin tuota prosessia ja sen palautesilmukkaa on vaikea ymmärtää.

Mistä kirjoitus kumpuaa, sieltä kumpuaa myös ymmärrys ja oppi, joka on koulujen ydinaluetta. Sen löytäminen ei aina mene perinteisten päättelyjen mukaan vaan edellyttää hyvin syvällistä ymmärrystä tarkkaavaisuuden, kiinnostuksen, oppimisen ja motivaatioiden toiminnasta. Hyvin usein historiassa käsitykset motivaatioista ovat olleet täysin harhaisia ja voi olla, että niin ovat nytkin.

Käyttäjän HannuValtonen kuva
Hannu Valtonen

Mistä ihmeestä johtuu, että kovin vähän löytyy kommentteja tähän blogiin.

Toivottavasti digikansa ei pelästynyt olevansa väärässä junassa. Kyllä te olette oikeassa koko maailman yhteisessä digijunassa, vaikka se digijuna toisinaan puhkuu, kuin viimeähkyssä.

Käyttäjän NikoKaistakorpi kuva
Niko Kaistakorpi

Kaksi syytä tulee mieleen, foorumin ikäprofiili ja blogistin oma osallistumattomuus keskusteluun.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset