Koulun digitalisaation kompuroiva toteutus

Viime viikonloppuna Helsingin Sanomissa julkaistu juttu koulun digitalisaation haittavaikutuksista oli hyvä herätys, vaikka tutkimustieto sen taustalla osoittautuisikin myöhemmin epätarkaksi. Se synnytti koko viikon kestävän keskustelun, joka sai miettimään tarkemmin koulun ja muunkin yhteiskunnan uudistamista.

Kysyin viikolla omalta 15 -vuotiaaltani, miten hän kokee koulun digitalisaation. Hän totesi, että koulussa käytettävä ohjelma on kankea ja huonosti suunniteltu. Lisäksi koneen käyttö saa usein harhailemaan ihan muihin asioihin, kuin aluksi oli tarkoitus. Hänen mukaansa hänen luokallaan on paljon oppilaita, jotka kokevat digitalisaation toimivan huonosti. Puhui jostakin koneella tehdystä kokeestakin, jonka suorittaminen oli vaikeampaa kuin olisi paperilla ollut.

Viime viikonloppuna väiteltiin siitä, mitä digitalisaatio vaikuttaa oppimiseen. Keskustelusta jäi kuitenkin kokonaan huomiotta se seikka, että hyväkin suunnitelma ja maailman paraskaan tutkimustieto ei auta, jos toteutus tehdään huonosti. Tämä tulee esille kaikessa kehittämisessä. Maailma on monimutkaisempi ja hyvät ratkaisut vaativat laajaa ymmärrystä asioista. Esimerkiksi digitalisaation yhteydessä tarvitaan ihan puhdasta kymmensormijärjestelmän opiskelua, jos laitteiden käyttö halutaan sujuvaksi. Eli kouluihin tarvitaan perinteisen konekirjoitustunnin tyyppinen digikirjoitustunti, jos laitteiden käyttö halutaan sujuvaksi. Tämän päivän diginatiivi osaa kirjoittaa nopeasti puhelimella, mutta ei läppärillä.

Nostin lapseni kommentin Twitterin keskusteluun ja siellä olen saanut kymmeniä kommentteja, jotka tukevat tätä viestiä. Digitalisaatio on toteutettu huonosti. Lapset käyttävät oma-aloitteisesti digilaitteita tuntikausia päivässä, mutta siitä huolimatta koulun laitteiden käyttö kohtaa vastustusta. 

Erityisesti julkisen puolen, mutta merkittävässä määrin myös yksityisen puolen kehittämisestä puuttuu kokonaisuuksien ymmärtämistä. Sitä millä tasolla ihmisten valmiudet ovat vastaanottaa täysin uusia toimintatapoja, millä valmiusasteella käytössä olevat laitteet, sovellukset ja ympäristöt ovat ja mitä uusien palvelumallinen seurauksena tapahtuu. Meillä mennään moneen asiaan vain siksi, että uudistetaan, kun tärkeämpää on se, mitä uudistuksen lopputuloksena oikeasti syntyy.

Koulun digitalisaatiokeskustelu osoitti yhteiskunnallisen ja liike-elämän kehittämisen todellisen kipupisteen. Toiset puhuvat lehmistä ja toiset hevosista, eikä kummankaan keskustelu kohtaa oikealla tavalla. Käymme joko akateemista keskustelua siitä, kenen  tutkimustieto on luotettavinta tai kenen kokemukset todellisimpia. Me emme ymmärrä että kumman tahansa aliarvioiminen voi tuhota hyvät tavoitteet. Asioita ei voi enää kehittää missään pelkästään kirjoituspöytä- ja tutkimustyönä. Tarvitaan myös pitkälle vietyjä kokeiluja todellisten käyttäjien kanssa. Tarvitaan palvelumuotoilua. Eli kaikkien yksityiskohtien hiomista loppuun saakka. 

Nyt olemme tilanteessa, jossa keksimme hyviä liiketoimintaideoita, hyviä lakeja, hyviä opetussuunnitelmia ja monta muuta asiaa, jotka käytännössä eivät toimi lainkaan niin kuin teoriassa luulisi.

PasiSillanp
Sitoutumaton Helsinki

Olen strategiakonsultti, jonka erityisauetta on yritysten kilpailukyvyn kasvattaminen. Viime vuosina olen tutkinut erityisesti strategisen ajattelun ja uusien, maailmaa muuttavien ideoiden syntyä.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu