Työn halpuuttajakansa

Työelämäämme vaivaa suurten visioiden ja isojen näkemysten puute. Työelämä 2020 jälkeen ei voi olla sitä, mitä se on nykyisin. Jos haluamme menestyä ihmisinä ja yhteisöinä, meidän tulee tehdä samanlainen hyppy kuin sodan jälkeen, mutta samalla nähdä, että maailma on aivan toinen.

Yhteiskunnan menestys on sidottu yritysten menestykseen ja yritysten menestys sidottu ihmisten onnistumiseen. Ihmisten onnistuminen on puolestaan sidottuna kolmeen yksinkertaiseen otsikkoon.

Kuinka osaavia ihmisiä meillä on

Kuinka paljon heissä on energiaa

Tekevätkö he tärkeitä asioita

Meidän työelämäkeskustelussa roikutaan jatkuvasti lillukanvarsissa. Keskustelemme siitä, miten työelämää pitää kehittää nykyisen ongelman kautta. Eli luulemme kai ihan tosissamme, että tulevaisuuden työelämä perustuu sille pohjalle, miten sen koemme tänään. Luulemme varmaan aivan aidosti, että Suomen kilpailukyky tulee huippuunsa uudistamalla työelämä.

Ei se tule.

Jos emme räjäytä sitä, niin hukka meidät perii. Olen siitä 89 % varma. 

Työelämässämme on paljon korjattavia asioita. Harvemmin vain meillä on riittävästi aikaa mennä riittävän syvälle ja nähdä, että moni erilliseltä tuntuva asia on itse asiassa saman juurisyyn seurausta. Olemme kuin palokunta, joka juoksee metsäpalovaroituksen aikaan tulipalolta toiselle, mutta ei muista sanoa kansalle, että metsäpalovaroitus on voimassa.

Työelämämme suurin synti, melkein kuolemansynniksi sanottava, on ihmiskäsityksemme. Suomalainen ihmiskäsitys työntekijästä ja työntekijän ja johtajien suhteesta on huonompi kuin edes tajuamme.

Me voimme olla iloisia, että meillä on ollut matkan varrella herraonnea, joka on korjannut rakenteiden ongelmia. Politiikassa ja yrityksissä on ollut hyviä yksilöitä. Hyvät yksilöt ovat saaneet meidät luulemaan, että olemme kansana jotenkin ainutlaatuinen. Ihan kuin Seppo Räty, Kimi Räikkönen ja Matti Nykänen. Koska he ovat kovia tyyppejä ja koska heistä pidetään, me olemme kansana mahtavaa porukkaa.

Kyllä me olemme mainio kansa. Meissä on paljon hyvää. Valitettavasti vain on niin, että silloin kun tuntuu siltä, että olemme valittuja, olemme jo hallusinaation vallassa. Uskottelemme itsellemme jotakin, mikä ei ole totta. Luulemme itsestämme liikoja, lopetamme nöyryyden ja teemme muutenkin vääriä johtopäätöksiä.

Mutta palataan tuohon ihmiskäsitykseen.

Politiikassa ja työpaikoilla iihminen katsotaan resurssiksi. Hän on resurssi siinä samassa kuin tietokone, myyntimiehen työsuhdeauto, paperikone, sorvi ja lapio. Jokainen työntekijä lasketaan investoinniksi, jonka pitää tuottaa tietty määrä, jotta hänet kannattaisi palkata. Työntekijä on yksikkökustannus, jonka arvo voidaan laskea hänen palkkansa, palkan sivukulujen ja terveydenhoitokulujen yhteissummana. Lopulta meillä on tarkka laskelma siitä, kuinka kannattavaa on pitää työntekijää. 

Aika usein se koetaan kalliiksi. 

Meillä on aivan väärä tapa arvioida ihmisiä ja se jatkuu rekrytoinnista työhön työpaikalla.  Ajattelemme että työssä suoriutuva on hyvä työntekijä, työssä epäonnistuva puolestaan huono. Työtön on pohjasakkaa, koska hänen suorituksensa on vienyt hänet sivuraiteelle.

Käännetäänpä tämä toisinpäin. 

Työnsä pitävät ovat pohjasakkaa. Työssä epäonnistuvat erinomaisia heikkojen signaalien lähteitä ja työttömät loputtoman oppimisen lähteitä. 

Me yritämme oppia siitä, missä olemme onnistuneet. Sen sijaan meidän pitää oppia täysin uusia asioita, joita ei ole tehty ja lisäksi oppia sieltä, missä on epäonnistuttu.

On provoa sanoa työnsä pitäviä pohjasakaksi. Suurin osa ihmisistä haluaa tehdä työnsä hyvin ja suurin osa myös tekee niin. Ongelma vain on siinä, että turhan usein työssä odotetaan asioita, joita ei ole kunnolla mietitty. Tehdään asioita, jotka tuntuvat hyvältä, tehdään asioita, joita pomot ja asiakkaat odottavat. Työpaikan pitää parhaimmin, jos alistuu myös tyhmiin käskyihin eikä haasta asiakastakaan liiaksi. Turhan moni fiksu ihminen menettää siinä kohdassa mielenkiintonsa ja äänestää hiljaisesti jaloillaan. Menee joko muualle tai sairastuu. Suomessa on erittäin korkeat luvut mielenterveyden ongelmissa. 

Työpaikoilla ja yritysten johdossa tiedetään vain aniharvoin, mikä on niille parasta. Niissä eletään aina vain parhaan ennusteen, usein vain parhaan arvauksen varassa. Eivät he oikeasti tiedä, vaikka kuinka sitä toisin väittäisivät. Me pidämme ihan luonnollisena sitä, että toinen ihminen voi luulla toisen puolesta ja tehdä päätöksiä toista kuulematta, koska hän uskoo tietävänsä, mikä on toisen parhaaksi.

Se on epistä. Se nimittäin on suurin kehityksemme este. Luulo siitä, että joku toinen tietää sinua paremmin. Voisiko tätä nimittää luulosairaudeksi? 

Tekisi mieli kirjoittaa pitkään, mutta ymmärrän, että sinun pitää tehdä tänään muutakin.

Yksi pyyntö kuitenkin on. Ryhdytäänkö kehittämään keskustelua työelämästä? Jotkut syyttävät tällaista pyyntöä metakeskusteluksi, kun halutaan parantaa keskustelua jostakin keskustelusta. Antaa heidän olla tietämättömiä. Emme voi tuomita heitä, koska he eivät tiedä.

Mutta oletko sinä valmis ajattelemaan työelämää aivan uudesta vinkkelistä?

Muutoksen käynnistämiseen tarvitaan vain yksi hullu ja toinen vielä vähän hullumpi. 

 

PasiSillanp
Sitoutumaton Helsinki

Olen strategiakonsultti, jonka erityisauetta on yritysten kilpailukyvyn kasvattaminen. Viime vuosina olen tutkinut erityisesti strategisen ajattelun ja uusien, maailmaa muuttavien ideoiden syntyä.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu