PasiSillanpää

Vaalitulos ja kahtiajako

Eduskuntavaalien tulokset pikemminkin vahvistivat suomalaista kuplautumista kuin vähensivät sitä. 

YLE julkaisi vuonna 2017 tutkimuksen, jossa vertailtiin eri puolueiden kannattajia. Sen mukaan Nuorimmat äänestäjät löytyvät Vihreiltä ja Perussuomalaisilta. mutta kahden vaalivoittajan profiilit ovat hyvin erilaiset. 

Tuon tutkimuksen maukaan näiden kahden puolueen kannattajakunnat eroavat kuin yö ja päivä.

- 71 % Vihreiden kannattajista on naisia ja heistä 75 % korkeakoulutettuja.

- 68 % Perussuomalaisten kannattajista on miehiä ja vain 10 % korkeakoulutettuja

Vihreiden vahvin kannatus on Uudellamaalla, jossa Perussuomalaisilla on suhteellisesti ottaen pienin kannatus. 

Eniten eläkeläisiä on SDP:llä ja Keskustalla. Isoimmat tulot kokoomuslaisilla ja vihreillä. Toki vihreiden tulot jäävät selkeästi kokoomuslaisista. Yrittäjäjäseniä on suhteellisesti merkittävä määrä Perussuomalaisilla ja Kokoomuksella.

Toki osa tutkimuksen luvuista on niinkin vanhoja kuin vuodelta 2014, mutta pääpiirteissään en usko erojen kuitenkaan kaventuneen. Se on myös havaittavissa esimerkiksi sosiaalisessa mediassa, jossa on hyvin harvinaista, että vihreä ja perussuomalainen kävisivät keskustelua ilman konflikteja.

Kun taustat ovat näinkin erilaiset, on helppo ymmärtää, että yhteisen keskustelun luominen on haasteellista. Vaikka hyvässä asemassa oleva kuinka tahtoisi ymmärtää heikommassa asemassa olevan maailmaa, vähintään kielenkäyttö erottaa heidät toisistaan. Sama koskee ymmärtämistä toisinpäin. Omat haasteet saattavat välillä sumentaa näkökulmia ja aiheuttaa torjuntaa vääristä syistä. Uuden eduskunnan isot päätökset tehdäänkin esimerkiksi siinä, miten esimerkiksi koulutustasoa ja sitä kautta työllistymismahdollisuuksia ja esimerkiksi syrjäytymisvaarassa olevien miesten asemaa parannetaan. 

Valitettavasti vaikuttaa siltä, että vaalimenestyksen valossa kahtiajako pikemminkin kasvoi kuin väheni näissä vaaleissa.  

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (2 kommenttia)

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

"Vaikka hyvässä asemassa oleva kuinka tahtoisi ymmärtää heikommassa asemassa olevan maailmaa, vähintään kielenkäyttö erottaa heidät toisistaan."

No jos katsoo tätä natsittelua ja muuta vihapuhetta jolla perussuomalaisten kimppuun hyökätään, ei tätä korkeakoulutettujen vihervasemmistolaisten toimintaa voi kovin korkeatasoisena pitää.

Käyttäjän kosonenjuhapekka kuva
Juha-Pekka Kosonen

"Uuden eduskunnan isot päätökset tehdäänkin esimerkiksi siinä, miten esimerkiksi koulutustasoa ja sitä kautta työllistymismahdollisuuksia ja esimerkiksi syrjäytymisvaarassa olevien miesten asemaa parannetaan."

Pahimmassa tapauksessa edellämainittuja huononnetaan entisestään muun maailman halaamisen viedessä yhä enemmän huomiota sisäisiltä ongelmilta.

"Kallion kuplassa" asuvien suurin ongelma on se, että he eivät näe metsää puilta, vaikka moni on näennäisen vihreä.

Käytännössä monet heistä ovat kuitenkin lähinnä seteliselkärankaisia ja ovat tarkkoja siitä, että halaaminen suoritetaan muiden, lähinnä veronmaksajien, piikkiin.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset