Vapaa maa

Lähes aina kun puhutaan suomalaisten itsenäisyydestä ja sen tuomasta vapaudesta, viitataan puheella joko Suomen itsenäistymiseen tai toisen maailmansodan tapahtumiin. Vähemmän puhutaan siitä, kuinka paljon poliittiset ja asenteelliset uudistukset ovat muuttaneet elämäämme vaikkapa 1980 -luvun jälkeisenä aikana. 

On helppo arvostella sitä, mikä vanhassa maailmassa oli väärin, mutta usein siinä arvostelun lomassa jää huomaamatta, kuinka pajon nykytila on riippuvaista siitä, mitä joskus aiemmin on tehty. Nykypäivän vapauksia valita oman elämän suunta ei olisi, mikäli Suomi ei olisi ollut jatkuvassa muutoksessa.

Siksi on välillä typerää, kuinka arvostelemme isoisiämme ja isoäitejämme tai isiämme ja äitejämme siitä, kuinka vähän he ymmärtävät mahdollisuuksista elää nykyajan vapaata elämää. Nykyajan vapaan elämän edellytykset on luotu juuri niiden toimesta, joita tänä päivänä syytetään vanhanaikaisuudesta ja muutosvastarinnasta.

Kuinka monessa maassa ihminen saa aidosti elää itselleen parhaiten soveltuvassa parisuhteessa tai ilman parisuhdetta? Toki aina voidaan vääntää siitä, siunaako kirkko kaikki parisuhteen muodot tai hyväksyykö jokainen suomalainen kaikkien muiden valinnat. Erimielisistä huolimatta, jokainen voi valita oman elämänmuotonsa. Tietysti olisi huippua, että yksilöiden valinnat eivät aiheuttaisi arvostelua, mutta historia opettaa, että ajan kanssa sekin todennäköisesti tapahtuu.

1980 -luvulla elettiin hyvin vahvaa yhtenäiskulttuurin aikaa. Silloin nuori, joka ei miettinyt avioliittoa ja perheen perustamista, oli vähemmistössä. Kun 1980 -luvun puolivälissä naisten avioliiton solmimisen keski-ikä oli 26 vuotta ja miesten 28 vuotta, oli se noussut vuoteen 2010 mennessä naisilla 30 vuoteen ja miehillä 32 vuoteen. Samaan aikaan ensimmäisen lapsen saamisikä naisilla on noussut 26 vuodesta 28 vuoteen. Pääkaupunkiseudulla ylempi toimihenkilö saa ensimmäisen lapsensa keskimäärin 33 vuotiaana (2013).

Nyt meillä on korkeamman koulutuksen ansiosta entistä itsenäisempiä ihmisiä, jotka voivat valita elämässään vapaammin. Ulkomailla asuminen kesken opiskelujen ei ole mikään ihmetyksen aihe, josta osansa saa kiittää liittyimstä EU:n jäseneksi. Rajat ovat lähes huomaamattomia. 

Koulutuksen leikkauksistakin on viime aikoina puhuttu paljon. Toisaalta samalla jää helposti huomaamatta sekin, että esimerkiksi ammattikorkeakouluja ei edes ollut olemassa ennen vuotta 1991. Vuonna 1993 puolestaan tehtiin uudistus avoimessa yliopistokouutuksessa. Siihen saakka opetukseen pääsyn alaikäraja oli ollut 25 vuotta ja se laskettiin 18 vuoteen. Näillä muutoksilla korkeamman asteen opintojen suorittaminen helpottui. 

Listasta voisi tehdä uuvuttavan pitkän. Oleellista ei kuitenkaan ole se, mitä kaikkea on tehty, vaan se, että Suomi on ollut jatkuvassa kehityksessä ja jokainen uusi kehitysvaihe on perustunut johonkin aiempaan kehityskulkuun. Siksi nykyisessä kekusteluilmapiirissä on välillä hyvä kiittää siitäkin, mitä on saatu aikaiseksi, eikä aina vain valittaa, mitä vielä ei ole.

PasiSillanp
Sitoutumaton Helsinki

Olen strategiakonsultti, jonka erityisauetta on yritysten kilpailukyvyn kasvattaminen. Viime vuosina olen tutkinut erityisesti strategisen ajattelun ja uusien, maailmaa muuttavien ideoiden syntyä.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu