Tämän blogin uusimmat kirjoitukset http://pasisillanp.puheenvuoro.uusisuomi.fi/blogi/blog Sat, 16 Jun 2018 07:30:00 +0300 fi Kun pääministeristä tulee siivooja http://pasisillanp.puheenvuoro.uusisuomi.fi/256965-kun-paaministerista-tulee-siivooja <p>Ajatellaanpa sitä hetkeä, kun pääministeriltä loppuvat hommat ja hän joutuu ilmoittautumaan työvoimatoimistoon. Avulias virkailija antaa hänelle heti listan yrityksistä, joihin pääministerin osaaminen riittäisi. Mutta useamman kuukauden yrittämisen jälkeen töitä ei löydy. Pääministeri joutuu miettimään mitä tehdä. Ehkä pitää ryhtyä siivoojaksi?</p> <p>Aivan absurdi juttu, eikö niin? Aivan absurdi ajatus, että tuolla kokemuksella lähdettäisiin tekemään siivoojan työtä.&nbsp;</p> <p>No onhan se epätodennäköistä, että pääministerin seuraava työ olisi siivoojan homma. Mutta sen sijaan politiikan päätöksenteossa sekin vaihtoehto tuntuu ihan loogiselta idealta muulle kansalle. Koulutuksesta riippumatta ihmisen tulisi ottaa mitä tahansa työtä vastaan. Kuulemma työntekö pitää ihmisen työkykyisenä ja antaa mahdollisuuden löytää sitten joskus sitä oman alankin hommaa, kun sitä tulee vastaan.</p> <p>Kuulostaa järkevältä?</p> <p>No äkkiseltään varmaan niin. Asia vain on hieman mutkikkaampi. Tai itse asiassa aika monta kertaa mutkikkaampi. Erityisesti jos puhutaan jo muutenkin työntekijästä, jolla on jollekin alalle koulutus, mutta se kaipaisi päivitystä, ennen kuin sitä hommaa omalta alalta löytyisi. Tai jos puhutaan sellaisesta, jonka alalta ovat työt loppuneet tai loppumassa, mutta takana kuitenkin vaikkapa akateemista koulutusta ihan toiselta alalta, niin sellainen tarvitsisi myös jotakin uutta koulutusta.</p> <p>Nyt joku varmaan miettii, että niin, mitä sitten?</p> <p>No sitä sitten, että raaoilla työmarkkinoilla saattaa ottaa ohraleipä. Kun hyvin koulutettu joutuu tekemään reippaasti alle koulutuksensa olevaa työtä, hän on suuressa riskissä jäädä loppuelämän ajaksi ilman kunnollista työtä. Nuoremmalle se ei niinkään ole peruuttamaton ongelma. Kolmekymppisellä on vielä hyvät saumat päästä työnsyrjään kiinni. Mutta vaikkapa viisikymppiselle parin vuoden sivupolku voi olla jo fataali.</p> <p>Saatat sanoa, että se on yksilön ongelma.&nbsp;</p> <p>Joo. Onhan se niin, että jos pääministeri joutuu siivoojaksi, niin se on vain pääministerille todellinen ongelma, vai onko?</p> <p>Kyllä se on yhteiskunnallinenkin ongelma, jos fiksun ihmisen työpanosta ei hyödynnetä tehokkaasti. Se on ongelma suomalaiselle kansantaloudelle. Kalliilla hankittu koulutus ja vuosien kokemus heitetään vain roskakoppaan. Sitten siinä on sekin puoli, että ihminen, jonka motivaatio työntekoon on tavallista alhaisempi, jää myös tavallista aiemmin eläkkeelle.&nbsp;</p> <p>Juuri perjantaina uutisoitiin, että on jo useampi tapaus, jotka hakevat aktiivimallin seurauksena työkyvyttömyyseläkettä, vaikka eivät välttämättä ole edes sairaita. Mutta sekin on vielä pientä piiperrystä. Tein tällä viikolla kyselyä omaan Twitter verkostooni. 110 vastaajasta 41 % ajatteli tekevänsä töitä yli 70 -vuotiaaksi, jos terveys ja työn mielekkyys vain ovat kohdallaan. Mutta siis vain silloin, jos siinä hommassa on jotakin mieltä.</p> <p>Mietitäänpä vielä hetki. Kuinka paljon paremmin Suomella menee kymmenen vuoden päästä, jos löydämme aivan toisenlaisen tavan ajatella koulutusta, työtä ja uria? Uskokaa tai älkää, mutta 65-70 vuotiaiden panosta tarvitaan tulevaisuuden päätöksenteossa.</p> <p>Ai että mihin?</p> <p>Eläkepommin kasvaessa eläkeikäisten määrä kasvaa räjähdysmäisesti, eikä suinkaan vain Suomessa, vaan muuallakin Euroopassa ja osassa Aasiaa. Arvatkaa huviksenne, ketkä ymmärtävät parhaimmin, mitä tuolle ikäluokalle kannattaa tarjota?</p> <p>Haluammeko että se porukka on luomassa menestystä vai maksukyvyltään huonoina eläkeläisinä?</p> <p>Ajatus siitä, että mikä tahansa työ on parempi kuin työttömyys, on täysin älyvapaana syntynyt ajatus, mutta sitä on vain niin ihanan mukava hokea, kun se ei kosketa itseä. Parempi hokema olisi vaikka se, että ihan mikä tahansa keino pitää korkeaa osaamista omaavien ammattitaitoa yllä tai auttaa heitä kouluttautumaan uudelleen vielä +50 vuotiainakin, olisi paljon fiksumpaa.&nbsp;</p> <p>Kävisivät sitten vaikka samalla tavalla siivoamassa lisätienestien saamiseksi kuin opiskelijat.</p> <p>&nbsp;</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Ajatellaanpa sitä hetkeä, kun pääministeriltä loppuvat hommat ja hän joutuu ilmoittautumaan työvoimatoimistoon. Avulias virkailija antaa hänelle heti listan yrityksistä, joihin pääministerin osaaminen riittäisi. Mutta useamman kuukauden yrittämisen jälkeen töitä ei löydy. Pääministeri joutuu miettimään mitä tehdä. Ehkä pitää ryhtyä siivoojaksi?

Aivan absurdi juttu, eikö niin? Aivan absurdi ajatus, että tuolla kokemuksella lähdettäisiin tekemään siivoojan työtä. 

No onhan se epätodennäköistä, että pääministerin seuraava työ olisi siivoojan homma. Mutta sen sijaan politiikan päätöksenteossa sekin vaihtoehto tuntuu ihan loogiselta idealta muulle kansalle. Koulutuksesta riippumatta ihmisen tulisi ottaa mitä tahansa työtä vastaan. Kuulemma työntekö pitää ihmisen työkykyisenä ja antaa mahdollisuuden löytää sitten joskus sitä oman alankin hommaa, kun sitä tulee vastaan.

Kuulostaa järkevältä?

No äkkiseltään varmaan niin. Asia vain on hieman mutkikkaampi. Tai itse asiassa aika monta kertaa mutkikkaampi. Erityisesti jos puhutaan jo muutenkin työntekijästä, jolla on jollekin alalle koulutus, mutta se kaipaisi päivitystä, ennen kuin sitä hommaa omalta alalta löytyisi. Tai jos puhutaan sellaisesta, jonka alalta ovat työt loppuneet tai loppumassa, mutta takana kuitenkin vaikkapa akateemista koulutusta ihan toiselta alalta, niin sellainen tarvitsisi myös jotakin uutta koulutusta.

Nyt joku varmaan miettii, että niin, mitä sitten?

No sitä sitten, että raaoilla työmarkkinoilla saattaa ottaa ohraleipä. Kun hyvin koulutettu joutuu tekemään reippaasti alle koulutuksensa olevaa työtä, hän on suuressa riskissä jäädä loppuelämän ajaksi ilman kunnollista työtä. Nuoremmalle se ei niinkään ole peruuttamaton ongelma. Kolmekymppisellä on vielä hyvät saumat päästä työnsyrjään kiinni. Mutta vaikkapa viisikymppiselle parin vuoden sivupolku voi olla jo fataali.

Saatat sanoa, että se on yksilön ongelma. 

Joo. Onhan se niin, että jos pääministeri joutuu siivoojaksi, niin se on vain pääministerille todellinen ongelma, vai onko?

Kyllä se on yhteiskunnallinenkin ongelma, jos fiksun ihmisen työpanosta ei hyödynnetä tehokkaasti. Se on ongelma suomalaiselle kansantaloudelle. Kalliilla hankittu koulutus ja vuosien kokemus heitetään vain roskakoppaan. Sitten siinä on sekin puoli, että ihminen, jonka motivaatio työntekoon on tavallista alhaisempi, jää myös tavallista aiemmin eläkkeelle. 

Juuri perjantaina uutisoitiin, että on jo useampi tapaus, jotka hakevat aktiivimallin seurauksena työkyvyttömyyseläkettä, vaikka eivät välttämättä ole edes sairaita. Mutta sekin on vielä pientä piiperrystä. Tein tällä viikolla kyselyä omaan Twitter verkostooni. 110 vastaajasta 41 % ajatteli tekevänsä töitä yli 70 -vuotiaaksi, jos terveys ja työn mielekkyys vain ovat kohdallaan. Mutta siis vain silloin, jos siinä hommassa on jotakin mieltä.

Mietitäänpä vielä hetki. Kuinka paljon paremmin Suomella menee kymmenen vuoden päästä, jos löydämme aivan toisenlaisen tavan ajatella koulutusta, työtä ja uria? Uskokaa tai älkää, mutta 65-70 vuotiaiden panosta tarvitaan tulevaisuuden päätöksenteossa.

Ai että mihin?

Eläkepommin kasvaessa eläkeikäisten määrä kasvaa räjähdysmäisesti, eikä suinkaan vain Suomessa, vaan muuallakin Euroopassa ja osassa Aasiaa. Arvatkaa huviksenne, ketkä ymmärtävät parhaimmin, mitä tuolle ikäluokalle kannattaa tarjota?

Haluammeko että se porukka on luomassa menestystä vai maksukyvyltään huonoina eläkeläisinä?

Ajatus siitä, että mikä tahansa työ on parempi kuin työttömyys, on täysin älyvapaana syntynyt ajatus, mutta sitä on vain niin ihanan mukava hokea, kun se ei kosketa itseä. Parempi hokema olisi vaikka se, että ihan mikä tahansa keino pitää korkeaa osaamista omaavien ammattitaitoa yllä tai auttaa heitä kouluttautumaan uudelleen vielä +50 vuotiainakin, olisi paljon fiksumpaa. 

Kävisivät sitten vaikka samalla tavalla siivoamassa lisätienestien saamiseksi kuin opiskelijat.

 

]]>
26 http://pasisillanp.puheenvuoro.uusisuomi.fi/256965-kun-paaministerista-tulee-siivooja#comments Kotimaa Suomalainen työelämä Työelämä Työllistyminen Työttömyys Työvoimapolitiikka Sat, 16 Jun 2018 04:30:00 +0000 Pasi Sillanpää http://pasisillanp.puheenvuoro.uusisuomi.fi/256965-kun-paaministerista-tulee-siivooja
Kaverini aikovat siirtää eläkkeellelähtöään http://pasisillanp.puheenvuoro.uusisuomi.fi/256808-kaverini-aikovat-siirtaa-elakkeellelahtoaan <p>Järjestän aina silloin tällöin Twitter -kyselyitä eri aiheista. Tällä kertaa kysyin verkostoltani, minkä ikäisenä he aikovat jäädä eläkkeelle.</p><p>Kysymys kuului:</p><p>Minkä ikäisenä uskot jättäväsi työelämän kokonaan? Eli siirryt kokonaan eläkkeelle?</p><p>Alle 60 -vuotiaana ajatteli jäävänsä 21 % vastaajista</p><p>60 - 65 vuotiaana on jäämässä 15 %</p><p>65 - 70 vuotiaana on jäämässä 23 %</p><p>Yli 70 -vuotiaana on jäämässä 41 %</p><p>Vastaajia oli 110 henkilöä.</p><p>Jos ihmiset pysyvät terveenä ja heidän annetaan jatkaa työelämässä, meillä on tulevaisuudessa varsinainen puuma- ja pantterikeskittymä työpaikoilla.&nbsp;</p><p>Olemmeko me ihan aidosti valmistautuneet siihen? Ymmärretäänkö työelämässä vieläkään kunnolla senioriteetin todelinen arvo ja osataanko työelämässämme hyödyntää sitä tehokkaasti?</p><p>Vuosikausien ajan yritykset ovat taistelleet nuorista leijonista ja muista vikkelästi juoksevista nöyristä uraohjuksista. Keski-ikäisyyttä on pidetty himmailun aikana, jolloin työntekijä keskittyy enemmän siihen, että viimeiset vuodet työelämässä saadaan hoidettua mukavasti, kuin siihen että työ tehdään erityisen kunnianhimoisesti. Nyt näyttääkin siltä, että samalla kun nuoruutta eletään pidennetysti nelikymppiseksi, myös keski-ikää jatketaan seitsemänkymppiseksi.&nbsp;</p><p><strong>Ajattelu tuottavista työntekijöistä on järkyttävällä tavalla vinoutunut</strong></p><p>Löytyy tutkimustietoa siitä, että 50 + väki on erittäin sitoutunutta omaan työhönsä. Siis työhön, ei pelkästään siihen työpaikaan, jossa hän on. Löytyy myös tutkimustietoa siitä, että parhaimmin menestyneitä start-upeja ovat ne, joiden perustaja on ollut 40 - 50 vuotias yritystä perustaessaan.&nbsp;</p><p>Jos yli 65 vuotiaista yli 60 % haluaa jatkaa töissä, niin miten se on huomioitu työn tarjonnassa? Mitä on tulevaisuudessa tarjolla pitkän uran tehneelle, kokeneelle, työhön sitoutuneelle ja oman osaamisensa ajantasalla pitäneelle osaajalle?</p><p>On aika herätä siihen, että työelämämme muuttuu ikärakenteen vanhenemisen vuoksi. Meillä ei välttämättä ole järkyttävää eläkeongelmaa, vaan järkyttävä osaamisen hyödyntämisen ongelma.</p> Järjestän aina silloin tällöin Twitter -kyselyitä eri aiheista. Tällä kertaa kysyin verkostoltani, minkä ikäisenä he aikovat jäädä eläkkeelle.

Kysymys kuului:

Minkä ikäisenä uskot jättäväsi työelämän kokonaan? Eli siirryt kokonaan eläkkeelle?

Alle 60 -vuotiaana ajatteli jäävänsä 21 % vastaajista

60 - 65 vuotiaana on jäämässä 15 %

65 - 70 vuotiaana on jäämässä 23 %

Yli 70 -vuotiaana on jäämässä 41 %

Vastaajia oli 110 henkilöä.

Jos ihmiset pysyvät terveenä ja heidän annetaan jatkaa työelämässä, meillä on tulevaisuudessa varsinainen puuma- ja pantterikeskittymä työpaikoilla. 

Olemmeko me ihan aidosti valmistautuneet siihen? Ymmärretäänkö työelämässä vieläkään kunnolla senioriteetin todelinen arvo ja osataanko työelämässämme hyödyntää sitä tehokkaasti?

Vuosikausien ajan yritykset ovat taistelleet nuorista leijonista ja muista vikkelästi juoksevista nöyristä uraohjuksista. Keski-ikäisyyttä on pidetty himmailun aikana, jolloin työntekijä keskittyy enemmän siihen, että viimeiset vuodet työelämässä saadaan hoidettua mukavasti, kuin siihen että työ tehdään erityisen kunnianhimoisesti. Nyt näyttääkin siltä, että samalla kun nuoruutta eletään pidennetysti nelikymppiseksi, myös keski-ikää jatketaan seitsemänkymppiseksi. 

Ajattelu tuottavista työntekijöistä on järkyttävällä tavalla vinoutunut

Löytyy tutkimustietoa siitä, että 50 + väki on erittäin sitoutunutta omaan työhönsä. Siis työhön, ei pelkästään siihen työpaikaan, jossa hän on. Löytyy myös tutkimustietoa siitä, että parhaimmin menestyneitä start-upeja ovat ne, joiden perustaja on ollut 40 - 50 vuotias yritystä perustaessaan. 

Jos yli 65 vuotiaista yli 60 % haluaa jatkaa töissä, niin miten se on huomioitu työn tarjonnassa? Mitä on tulevaisuudessa tarjolla pitkän uran tehneelle, kokeneelle, työhön sitoutuneelle ja oman osaamisensa ajantasalla pitäneelle osaajalle?

On aika herätä siihen, että työelämämme muuttuu ikärakenteen vanhenemisen vuoksi. Meillä ei välttämättä ole järkyttävää eläkeongelmaa, vaan järkyttävä osaamisen hyödyntämisen ongelma.

]]>
10 http://pasisillanp.puheenvuoro.uusisuomi.fi/256808-kaverini-aikovat-siirtaa-elakkeellelahtoaan#comments Kotimaa Eläke Eläkeikä Työ Wed, 13 Jun 2018 05:08:27 +0000 Pasi Sillanpää http://pasisillanp.puheenvuoro.uusisuomi.fi/256808-kaverini-aikovat-siirtaa-elakkeellelahtoaan
Kaverini aikovat siirtää eläkkeellelähtöään http://pasisillanp.puheenvuoro.uusisuomi.fi/256807-kaverini-aikovat-siirtaa-elakkeellelahtoaan <p>Järjestän aina silloin tällöin Twitter -kyselyitä eri aiheista. Tällä kertaa kysyin verkostoltani, minkä ikäisenä he aikovat jäädä eläkkeelle.</p><p>Kysymys kuului:</p><p>Minkä ikäisenä uskot jättäväsi työelämän kokonaan? Eli siirryt kokonaan eläkkeelle?</p><p>Alle 60 -vuotiaana ajatteli jäävänsä 21 % vastaajista</p><p>60 - 65 vuotiaana on jäämässä 15 %</p><p>65 - 70 vuotiaana on jäämässä 23 %</p><p>Yli 70 -vuotiaana on jäämässä 41 %</p><p>Vastaajia oli 110 henkilöä.</p><p>Jos ihmiset pysyvät terveenä ja heidän annetaan jatkaa työelämässä, meillä on tulevaisuudessa varsin puuma- ja pantterikeskittymä työpaikoilla.&nbsp;</p><p>Olemmeko me ihan aidosti valmistautuneet siihen? Ymmärretäänkö työelämässä vieläkään kunnolla senioriteetin todelinen arvo ja osataanko työelämässämme hyödyntää sitä tehokkaasti?</p><p>Vuosikausien ajan yritykset ovat taistelleet nuorista leijonista ja muista vikkelästi juoksevista nöyristä uraohjuksista. Keski-ikäisyyttä on pidetty himmailun aikana, jolloin työntekijä keskittyy enemmän siihen, että viimeiset vuodet työelämässä saadaan hoidettua mukavasti, kuin siihen että työ tehdään erityisen kunnianhimoisesti.</p><p>Ajattelu on järkyttävällä tavalla vinoutunut</p><p>Löytyy tutkimustietoa siitä, että 50 + väki on erittäin sitoutunutta omaan työhönsä. Siis työhön, ei pelkästään siihen työpaikaan jossa hän on. Löytyy myös tutkimustietoa siitä, että parhaimmin menestyneitä start-upeja ovat ne, joiden perustaja on ollut 40 - 50 vuotias yritystä perustaessaan.&nbsp;</p><p>Jos yli 65 vuotiaista yli 60 % haluaa jatkaa töissä, niin miten se on huomioitu työn tarjonnassa? Mitä on tulevaisuudessa tarjolla pitkän uran tehneelle, kokeneelle, työhön sitoutuneelle ja oman osaamisensa ajantasalla pitäneelle osaajalle?</p><p>On aika herätä siihen, että työelämämme muuttuu ikärakenteen vanhenemisen vuoksi. Meillä ei välttämättä ole järkyttävää eläkeongelmaa, vaan järkyttävä osaamisen hyödyntämisen ongelma.</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Järjestän aina silloin tällöin Twitter -kyselyitä eri aiheista. Tällä kertaa kysyin verkostoltani, minkä ikäisenä he aikovat jäädä eläkkeelle.

Kysymys kuului:

Minkä ikäisenä uskot jättäväsi työelämän kokonaan? Eli siirryt kokonaan eläkkeelle?

Alle 60 -vuotiaana ajatteli jäävänsä 21 % vastaajista

60 - 65 vuotiaana on jäämässä 15 %

65 - 70 vuotiaana on jäämässä 23 %

Yli 70 -vuotiaana on jäämässä 41 %

Vastaajia oli 110 henkilöä.

Jos ihmiset pysyvät terveenä ja heidän annetaan jatkaa työelämässä, meillä on tulevaisuudessa varsin puuma- ja pantterikeskittymä työpaikoilla. 

Olemmeko me ihan aidosti valmistautuneet siihen? Ymmärretäänkö työelämässä vieläkään kunnolla senioriteetin todelinen arvo ja osataanko työelämässämme hyödyntää sitä tehokkaasti?

Vuosikausien ajan yritykset ovat taistelleet nuorista leijonista ja muista vikkelästi juoksevista nöyristä uraohjuksista. Keski-ikäisyyttä on pidetty himmailun aikana, jolloin työntekijä keskittyy enemmän siihen, että viimeiset vuodet työelämässä saadaan hoidettua mukavasti, kuin siihen että työ tehdään erityisen kunnianhimoisesti.

Ajattelu on järkyttävällä tavalla vinoutunut

Löytyy tutkimustietoa siitä, että 50 + väki on erittäin sitoutunutta omaan työhönsä. Siis työhön, ei pelkästään siihen työpaikaan jossa hän on. Löytyy myös tutkimustietoa siitä, että parhaimmin menestyneitä start-upeja ovat ne, joiden perustaja on ollut 40 - 50 vuotias yritystä perustaessaan. 

Jos yli 65 vuotiaista yli 60 % haluaa jatkaa töissä, niin miten se on huomioitu työn tarjonnassa? Mitä on tulevaisuudessa tarjolla pitkän uran tehneelle, kokeneelle, työhön sitoutuneelle ja oman osaamisensa ajantasalla pitäneelle osaajalle?

On aika herätä siihen, että työelämämme muuttuu ikärakenteen vanhenemisen vuoksi. Meillä ei välttämättä ole järkyttävää eläkeongelmaa, vaan järkyttävä osaamisen hyödyntämisen ongelma.

]]>
0 http://pasisillanp.puheenvuoro.uusisuomi.fi/256807-kaverini-aikovat-siirtaa-elakkeellelahtoaan#comments Eläke Eläkeikä Työ Wed, 13 Jun 2018 05:08:18 +0000 Pasi Sillanpää http://pasisillanp.puheenvuoro.uusisuomi.fi/256807-kaverini-aikovat-siirtaa-elakkeellelahtoaan
Lomamoodissa vapusta syyskuuhun http://pasisillanp.puheenvuoro.uusisuomi.fi/256260-veivaamista-vapusta-syyskuuhun <p>Suomalaisten yritysten kehitystoiminta on niin kalenteriin sidottua ja hidasta, että uusia projekteja harvemmin voidaan aloittaa vapun ja syyskuun välisenä aikana. Alkuvuoden kaksi viimeistä kuukautta juostaan budjettia kiinni ja seuraavan puolen vuoden kaksi seuraavaa kuukautta lomaillaan.</p><p>Kun suomalaiset tekevät asiat rauhassa kalenterin mukaan, muualla maailmassa tehdään asioita asiakkaan tarpeita kuunnellen.</p><p>Puhuin Kiinassa asuneen suomalaisen johtajan kanssa sikäläisestä kulttuurista. Hän veti siellä suomalaisomisteisen yhtiön Kiinan yksikköä. Hänen omien sanojensa mukaan he istuivat joka maanantai aamupalaveriin, jossa lyötiin lukkoon sen viikon tärkeimmät työtehtävät ja samalla mietittiin niitä ideoita, mitä kannattaisi kokeilla pienimuotoisesti käytännössä, eli pilotoida.</p><p>Kuulemma nopeimmillaan pilotointi tehtiin keskiviikkoon mennessä. Siinä ajassa tyypillinen suomalainen firma on saanut sovittua suunnittelupalaverin viikon päähän.&nbsp;</p><p>Samainen yksikkö pystyi myös toimittamaan asiakastilaukset merkittävästi nopeammin kuin Suomen yksikkö, jolla on kuitenkin pitkä historia.</p><p>Suomessa tehtävästä kehittämisessä päätöksenteon vatulointiin menee enemmän aikaa kuin toteutukseen. Viivettä eivät tuo ainoastaan suunnittelujänteet, vaan suomalainen tapa ajatella jokaista työpaikkaa yhtenä suurena paperikoneena. Sellaisen alasajo kohti lomasesonkia pitää aloittaa ajoissa, jotta kaikki töyhnä voidaan pestä ennen lomallelähtöä. Vastaavasti lomaltapaluu pitää tehdä rauhassa, jotta kukaan ei saa rytmihäiriötä ja ota saikkua. Tällä konstilla lomavalmistelut alkavat toukokuussa ja työt ovat kunnolla käynnissä syyskuussa.</p><p>Suomessa myös asiantuntijat neuvovat jo muutenkin rauhallisesti ottavia ihmisiä ottamaan&nbsp;rauhallisesti viimeiset työpäivät ennen lomalle lähtöä ja ensimmäiset lomalta paluun jälkeen. Se tuntuu vähän samanlaiselta neuvolta, kuin sanoa koululuokalle kevään toiseksi viimeisellä kouluviikolla, että valmistaudutaan nyt jo viimeiseen kouluviikkon, jolloin ei enää tehdä mitään. Ei tässä ole mitään hätää.</p><p><strong>Suomalaisen yritystoiminnan kehittäminen on usein hidasliikkeisen ja konservatiivisen meritokratian hallussa</strong></p><p>Tiedän että tuossa on otsikkohirviö, mutta selitän. Meillä kehittämisestä ottavat vastuun ne ihmiset, joilla on mahdollisimman pitkä kokemus vanhasta ja natsat olkapäillä. Se toinen, asioista tietämättömämpi joukko, joita työntekijöiksikin sanotaan, on turhan usein vain sitouttamisen kohteena. Heiltä kysytään mielipiteitä vain siksi, koska se on kuulemma hyvä tapa johtaa.</p><p>Meillä ei ole todellakaan tajuttu riittävän suuressa mittakaavassa sitä, että itse asiassa sen voisi tehdä aivan toisinpäin. Johto voisi kehittämisen johtamisen sijaan olla se, joka vain pitäisi huolen, että kehittämistä tapahtuu joka päivä ja sitä ei lopeteta kuin lomien ajaksi, jos edes silloinkaan.&nbsp;</p><p>Kun päätöksenteko on vain konservatiivisen johtajan käsissä, päätöksenteko muuttuu hitaaksi ja kehittämisprojektit alkavat pahimmillaan tilanteessa, jossa prioriteetti 1 olisi jotakin aivan muuta.</p><p>Olen kuullut vuosien varrella useita tekoselityksiä sille, miksi asioista ei voi vielä päättää ja miksi kehittämistä pitää siirtää. Kokemukseni mukaan lähes kaikki selityksistä ovat selittäjän itse keksimiä&nbsp; tekosyitä ja yleisin tekosyy on oma mukavuudenhalu. Kyvyttömyys ottaa riskejä ja sietää epävarmuutta.</p><p>&nbsp;</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Suomalaisten yritysten kehitystoiminta on niin kalenteriin sidottua ja hidasta, että uusia projekteja harvemmin voidaan aloittaa vapun ja syyskuun välisenä aikana. Alkuvuoden kaksi viimeistä kuukautta juostaan budjettia kiinni ja seuraavan puolen vuoden kaksi seuraavaa kuukautta lomaillaan.

Kun suomalaiset tekevät asiat rauhassa kalenterin mukaan, muualla maailmassa tehdään asioita asiakkaan tarpeita kuunnellen.

Puhuin Kiinassa asuneen suomalaisen johtajan kanssa sikäläisestä kulttuurista. Hän veti siellä suomalaisomisteisen yhtiön Kiinan yksikköä. Hänen omien sanojensa mukaan he istuivat joka maanantai aamupalaveriin, jossa lyötiin lukkoon sen viikon tärkeimmät työtehtävät ja samalla mietittiin niitä ideoita, mitä kannattaisi kokeilla pienimuotoisesti käytännössä, eli pilotoida.

Kuulemma nopeimmillaan pilotointi tehtiin keskiviikkoon mennessä. Siinä ajassa tyypillinen suomalainen firma on saanut sovittua suunnittelupalaverin viikon päähän. 

Samainen yksikkö pystyi myös toimittamaan asiakastilaukset merkittävästi nopeammin kuin Suomen yksikkö, jolla on kuitenkin pitkä historia.

Suomessa tehtävästä kehittämisessä päätöksenteon vatulointiin menee enemmän aikaa kuin toteutukseen. Viivettä eivät tuo ainoastaan suunnittelujänteet, vaan suomalainen tapa ajatella jokaista työpaikkaa yhtenä suurena paperikoneena. Sellaisen alasajo kohti lomasesonkia pitää aloittaa ajoissa, jotta kaikki töyhnä voidaan pestä ennen lomallelähtöä. Vastaavasti lomaltapaluu pitää tehdä rauhassa, jotta kukaan ei saa rytmihäiriötä ja ota saikkua. Tällä konstilla lomavalmistelut alkavat toukokuussa ja työt ovat kunnolla käynnissä syyskuussa.

Suomessa myös asiantuntijat neuvovat jo muutenkin rauhallisesti ottavia ihmisiä ottamaan rauhallisesti viimeiset työpäivät ennen lomalle lähtöä ja ensimmäiset lomalta paluun jälkeen. Se tuntuu vähän samanlaiselta neuvolta, kuin sanoa koululuokalle kevään toiseksi viimeisellä kouluviikolla, että valmistaudutaan nyt jo viimeiseen kouluviikkon, jolloin ei enää tehdä mitään. Ei tässä ole mitään hätää.

Suomalaisen yritystoiminnan kehittäminen on usein hidasliikkeisen ja konservatiivisen meritokratian hallussa

Tiedän että tuossa on otsikkohirviö, mutta selitän. Meillä kehittämisestä ottavat vastuun ne ihmiset, joilla on mahdollisimman pitkä kokemus vanhasta ja natsat olkapäillä. Se toinen, asioista tietämättömämpi joukko, joita työntekijöiksikin sanotaan, on turhan usein vain sitouttamisen kohteena. Heiltä kysytään mielipiteitä vain siksi, koska se on kuulemma hyvä tapa johtaa.

Meillä ei ole todellakaan tajuttu riittävän suuressa mittakaavassa sitä, että itse asiassa sen voisi tehdä aivan toisinpäin. Johto voisi kehittämisen johtamisen sijaan olla se, joka vain pitäisi huolen, että kehittämistä tapahtuu joka päivä ja sitä ei lopeteta kuin lomien ajaksi, jos edes silloinkaan. 

Kun päätöksenteko on vain konservatiivisen johtajan käsissä, päätöksenteko muuttuu hitaaksi ja kehittämisprojektit alkavat pahimmillaan tilanteessa, jossa prioriteetti 1 olisi jotakin aivan muuta.

Olen kuullut vuosien varrella useita tekoselityksiä sille, miksi asioista ei voi vielä päättää ja miksi kehittämistä pitää siirtää. Kokemukseni mukaan lähes kaikki selityksistä ovat selittäjän itse keksimiä  tekosyitä ja yleisin tekosyy on oma mukavuudenhalu. Kyvyttömyys ottaa riskejä ja sietää epävarmuutta.

 

]]>
4 http://pasisillanp.puheenvuoro.uusisuomi.fi/256260-veivaamista-vapusta-syyskuuhun#comments Raha Johtaminen Loma Työ Työelämä Sun, 03 Jun 2018 04:30:00 +0000 Pasi Sillanpää http://pasisillanp.puheenvuoro.uusisuomi.fi/256260-veivaamista-vapusta-syyskuuhun
Epäempaattisen kansan tuomio empatian puutteesta http://pasisillanp.puheenvuoro.uusisuomi.fi/255394-epaempaattisen-kansan-tuomio-empatian-puutteesta <p>Suomalaiset ovat <a href="http://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/tutkimus-suomalaiset-ovat-lahes-maailman-huonoimpia-asettumaan-toisen-ihmisen-asemaan/740904/">tutkitusti</a> yksi maailman vähiten empaattisista kansoista. Maanantaina suomalainen poliitikko esiintyi televisiossa kuin tavallinen suomalainen. Siitä esiintymisestä saimme yhdessä itkupotkuraivarit. (Sori, käyttäisin reaktiota kuvaamaan sitä järeämpää raivariversiota joka haisee, mutta kun joku saattaa pahastua.)&nbsp;</p><p>Korjaus 17.5. klo 7.55:</p><p>Maailman epäempaattisimmaksi kansaksi nimittäiminen aiheutti krittiikkiä. Tutukimus ei välttämättä ole riittävän luotettava. Tutkija Juho Saaren mukaan olemme varsin empaattisia niin kauan, kun omasta mielestämme uskomme ihmisten vaikeuksien johtuvan muusta kuin hänestä itsestään. On sitten seuraava kysmys, miten tarkkaan ottaen määrittelemme mielessämme sen, mikä on omaa syytä ja mikä olosuhteiden väistämtön seuraus. Siihen ei tässä vaiheessa löytynyt vastausta.&nbsp;</p><p>Mutta takaisin itse asiaan:</p><p>Susanna Kosken esiintyminen televisiossa oli joidenkin mielestä empaattista ja toisten mielestä ei. Koko arvostelun paradoksi on se, että suurin osa meistä ei itsekään ole erityisen empaattisia. Me emme vain sitä huomaa, koska se on niin meidän geeneihin koodattua.</p><p>Ihmisiä saattoikin eniten suututtaa asetelmassa se, että työttömän ja poliitikon kohtaaminen oli niin täydellinen opetusvideo koko kansalle. Politiikassa, työssä ja parisuhteissa luullaan yleensä enemmän kuin tiedetään. Kuinka monta kertaa sinäkin lukijani olet kohdannut tilanteen, jossa olet selittämässä jotakin asiaa ja sinut keskeytetään.&nbsp;</p><p>&quot;Juu minä tiedän&quot;</p><p>Juu minä tiedän on kommentti, joka osoittaa suurta empatian puutetta. Se tarkoittaa enemmänkin sitä, että minä en jaksa enää kuunnella sinua ja haluan vain tästä tilanteesta pois. Empatia taas ei ole kiirehtimistä tilanteesta pois, vaan vilpitöntä tai harjoiteltua tapaa ratkaista toisen ongelmia.&nbsp;</p><p>Empatiaa voi tosiaan harjoitella ihan keskustelutekniikkanakin. Vaikka ei olisi kovin hyvä tunteissa, voi oppia oikeat tavat kysellä ja kuunnella ja lisätä ymmärrystä. Kuuntelun puute ja oikeiden kysymysten löytäminen ovat juuri ratkaiseva ongelma suomalaisessa yhteiskunnassa. Kysymyksillä yritetään yleensä saada enemmän vastauksia omiin oletuksiin kuin vastapuolen ajatuksiin. Sen seurauksena ratkaisuina itse pitämämme ideat eivät olekaan ratkaisuja, vaan oman ajatuksen myymistä. Sillä on vissi ero.</p><p>Kun seuraavan kerran taas keskustelemme siitä, onko joku riittävän empaattinen tai ratkaisukeskeinen, meidän jokaisen kannattaa myös itse miettiä omaa käytöstämme.&nbsp;</p><p>Susanna Koski epäonnistui sekä empaattisuuden osoittamisessa että ratkaisujen tarjoamisessa. Mutta sama olisi käynyt muutamalle miljoonalle muullekin suomalaiselle. Empatia ja erityisesti ratkaisukeskeisyys eivät ole mikään yksinkertainen juttu.&nbsp;</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Suomalaiset ovat tutkitusti yksi maailman vähiten empaattisista kansoista. Maanantaina suomalainen poliitikko esiintyi televisiossa kuin tavallinen suomalainen. Siitä esiintymisestä saimme yhdessä itkupotkuraivarit. (Sori, käyttäisin reaktiota kuvaamaan sitä järeämpää raivariversiota joka haisee, mutta kun joku saattaa pahastua.) 

Korjaus 17.5. klo 7.55:

Maailman epäempaattisimmaksi kansaksi nimittäiminen aiheutti krittiikkiä. Tutukimus ei välttämättä ole riittävän luotettava. Tutkija Juho Saaren mukaan olemme varsin empaattisia niin kauan, kun omasta mielestämme uskomme ihmisten vaikeuksien johtuvan muusta kuin hänestä itsestään. On sitten seuraava kysmys, miten tarkkaan ottaen määrittelemme mielessämme sen, mikä on omaa syytä ja mikä olosuhteiden väistämtön seuraus. Siihen ei tässä vaiheessa löytynyt vastausta. 

Mutta takaisin itse asiaan:

Susanna Kosken esiintyminen televisiossa oli joidenkin mielestä empaattista ja toisten mielestä ei. Koko arvostelun paradoksi on se, että suurin osa meistä ei itsekään ole erityisen empaattisia. Me emme vain sitä huomaa, koska se on niin meidän geeneihin koodattua.

Ihmisiä saattoikin eniten suututtaa asetelmassa se, että työttömän ja poliitikon kohtaaminen oli niin täydellinen opetusvideo koko kansalle. Politiikassa, työssä ja parisuhteissa luullaan yleensä enemmän kuin tiedetään. Kuinka monta kertaa sinäkin lukijani olet kohdannut tilanteen, jossa olet selittämässä jotakin asiaa ja sinut keskeytetään. 

"Juu minä tiedän"

Juu minä tiedän on kommentti, joka osoittaa suurta empatian puutetta. Se tarkoittaa enemmänkin sitä, että minä en jaksa enää kuunnella sinua ja haluan vain tästä tilanteesta pois. Empatia taas ei ole kiirehtimistä tilanteesta pois, vaan vilpitöntä tai harjoiteltua tapaa ratkaista toisen ongelmia. 

Empatiaa voi tosiaan harjoitella ihan keskustelutekniikkanakin. Vaikka ei olisi kovin hyvä tunteissa, voi oppia oikeat tavat kysellä ja kuunnella ja lisätä ymmärrystä. Kuuntelun puute ja oikeiden kysymysten löytäminen ovat juuri ratkaiseva ongelma suomalaisessa yhteiskunnassa. Kysymyksillä yritetään yleensä saada enemmän vastauksia omiin oletuksiin kuin vastapuolen ajatuksiin. Sen seurauksena ratkaisuina itse pitämämme ideat eivät olekaan ratkaisuja, vaan oman ajatuksen myymistä. Sillä on vissi ero.

Kun seuraavan kerran taas keskustelemme siitä, onko joku riittävän empaattinen tai ratkaisukeskeinen, meidän jokaisen kannattaa myös itse miettiä omaa käytöstämme. 

Susanna Koski epäonnistui sekä empaattisuuden osoittamisessa että ratkaisujen tarjoamisessa. Mutta sama olisi käynyt muutamalle miljoonalle muullekin suomalaiselle. Empatia ja erityisesti ratkaisukeskeisyys eivät ole mikään yksinkertainen juttu. 

]]>
5 http://pasisillanp.puheenvuoro.uusisuomi.fi/255394-epaempaattisen-kansan-tuomio-empatian-puutteesta#comments Empatia Empatiavaje Politiikka Susanna Koski Wed, 16 May 2018 15:42:21 +0000 Pasi Sillanpää http://pasisillanp.puheenvuoro.uusisuomi.fi/255394-epaempaattisen-kansan-tuomio-empatian-puutteesta
Johtuuko poikien syrjäytyminen epäreiluista arvosteluperusteista? http://pasisillanp.puheenvuoro.uusisuomi.fi/255236-johtuuko-poikien-syrjaytyminen-johtuukin-epareiluista-arvosteluperusteista <p>Kävi taas niin, että kevyt keskustelu pakotti tarkistamaan asioita ja tieto lisäsi tuskaa. Puhuimme Twitterissä peruskoulusta, poikien ja tyttöjen pärjäämisestä ja niihin liittyvistä kysymyksistä.</p><p>Keskustelun tiimellyksessä hain lisätietoa ja törmäsin kahteen artikkeliin. <a href="https://yle.fi/uutiset/3-6544052">Yleisradion artikkelissa</a> vuodelta 2015 kirjoitetaan seuraavaa:</p><p>&quot;Varsin ristiriitaista oli se, että tytöt saivat kuitenkin parempia matematiikan arvosanoja kuin pojat, vaikka arviointikokessa hyvin tai erinomaisesti pärjäävien poikien osuus oli suurempi.&quot;</p><p>Tamperelaisessa oli puolestaan <a href="https://www.tamperelainen.fi/artikkeli/255465-tutkija-koulujen-arvosanat-eivat-ole-vertailukelpoisia">artikkeli,</a> jossa tutkija Juhani Rautopuro totesi, että koulujen antamat arvosanat oppilailleen eivät ole yhteismitallisia ja ne voivat johtaa jopa vääryyksiin jatko-opintoihin haettaessa.&nbsp;</p><p>YLE:n juttu jatkuu tuon edellisen lainauksen jälkeen seuraavasti: &quot;Opetushallituksen ylijohtaja Aulis Pitkälä ehdottaa arvosanojen antokäytäntöjen tarkastamista ja yhdenmukaistamista opetussuunnitelman perusteiden uudistustyössä. Pitkälä lisäisi myös opettajien arvioinnin tueksi tarkoitettuja ohjaavia kokeita.&quot;</p><p>Mitä tälle asialle on tehty? Epäyhtenäiset arvostelujärjestelmät ovat selvä ongelma, riippumatta siitä kehen ne lopulta kohdistuvat. Tamperelaisen jutusssa Rautopuro&nbsp; toteaakin:</p><p>&quot;Arvosanat pisteytetään yhteisvalinnassa ja saattaa olla todella pienestä kiinni, pääseekö itselle mieluisaan lukioon tai ammattikouluun. Kannattaa pohtia, toteutuuko tässä yhdenvertaisuus,&quot;</p><p>Entä jos osa poikien syrjäytymisestä johtuukin juuri näistä epäselvistä ja mahdollisesti eriarvoistavista arvosteluperusteista?&nbsp;</p><p>Jos arvostelu ei ole yhtenäistä edes matematiikassa, pitää mennä varsin syvälle koulun maailmaan. Matematiikan koe kun on aika yksinkertainen arvosteltava. Mutta mitä tapahtuu tuntien aikana, miten opettajien ja poikien välinen kanssakäyminen sujuu? Onko koulujen tuntiarvosteluissa, kokeiden järjestämistavassa tai opettajien ja oppilaiden kanssakäymisessä jotakin sellaista, joka näkyy poikien koulunumeroissa saakka?</p><p>Tutkimustieto ainakin viittaa siihen, että poikien osaamista ei tunnisteta samalla tavalla kuin tyttöjen.&nbsp;</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Kävi taas niin, että kevyt keskustelu pakotti tarkistamaan asioita ja tieto lisäsi tuskaa. Puhuimme Twitterissä peruskoulusta, poikien ja tyttöjen pärjäämisestä ja niihin liittyvistä kysymyksistä.

Keskustelun tiimellyksessä hain lisätietoa ja törmäsin kahteen artikkeliin. Yleisradion artikkelissa vuodelta 2015 kirjoitetaan seuraavaa:

"Varsin ristiriitaista oli se, että tytöt saivat kuitenkin parempia matematiikan arvosanoja kuin pojat, vaikka arviointikokessa hyvin tai erinomaisesti pärjäävien poikien osuus oli suurempi."

Tamperelaisessa oli puolestaan artikkeli, jossa tutkija Juhani Rautopuro totesi, että koulujen antamat arvosanat oppilailleen eivät ole yhteismitallisia ja ne voivat johtaa jopa vääryyksiin jatko-opintoihin haettaessa. 

YLE:n juttu jatkuu tuon edellisen lainauksen jälkeen seuraavasti: "Opetushallituksen ylijohtaja Aulis Pitkälä ehdottaa arvosanojen antokäytäntöjen tarkastamista ja yhdenmukaistamista opetussuunnitelman perusteiden uudistustyössä. Pitkälä lisäisi myös opettajien arvioinnin tueksi tarkoitettuja ohjaavia kokeita."

Mitä tälle asialle on tehty? Epäyhtenäiset arvostelujärjestelmät ovat selvä ongelma, riippumatta siitä kehen ne lopulta kohdistuvat. Tamperelaisen jutusssa Rautopuro  toteaakin:

"Arvosanat pisteytetään yhteisvalinnassa ja saattaa olla todella pienestä kiinni, pääseekö itselle mieluisaan lukioon tai ammattikouluun. Kannattaa pohtia, toteutuuko tässä yhdenvertaisuus,"

Entä jos osa poikien syrjäytymisestä johtuukin juuri näistä epäselvistä ja mahdollisesti eriarvoistavista arvosteluperusteista? 

Jos arvostelu ei ole yhtenäistä edes matematiikassa, pitää mennä varsin syvälle koulun maailmaan. Matematiikan koe kun on aika yksinkertainen arvosteltava. Mutta mitä tapahtuu tuntien aikana, miten opettajien ja poikien välinen kanssakäyminen sujuu? Onko koulujen tuntiarvosteluissa, kokeiden järjestämistavassa tai opettajien ja oppilaiden kanssakäymisessä jotakin sellaista, joka näkyy poikien koulunumeroissa saakka?

Tutkimustieto ainakin viittaa siihen, että poikien osaamista ei tunnisteta samalla tavalla kuin tyttöjen. 

]]>
30 http://pasisillanp.puheenvuoro.uusisuomi.fi/255236-johtuuko-poikien-syrjaytyminen-johtuukin-epareiluista-arvosteluperusteista#comments Kotimaa Koulutus Peruskoulu Poikien syrjäytyminen Syrjäytyminen Sun, 13 May 2018 06:05:20 +0000 Pasi Sillanpää http://pasisillanp.puheenvuoro.uusisuomi.fi/255236-johtuuko-poikien-syrjaytyminen-johtuukin-epareiluista-arvosteluperusteista
Eduskunnan työelämäkeskustelu on lobotomiaa http://pasisillanp.puheenvuoro.uusisuomi.fi/254372-miksi-eduskunta-on-huono-tyoelaman-kehittaja <p>Eduskunta ei ole talouden moottori. Se voi käytännössä vain tökätä taloutta oikeaan tai väärään suuntaan.</p> <p>&quot;Politicians should stop taking the credit or blame for economic recovery or downfall. Any given government has to live with circumstance and economic cycle. All you can do is nudge the economy in the right or wrong direction. Sometimes it works, other times it does not.&quot;</p> <p>(Alexander Stubb Twitterissä, 22.4.2018)</p> <p>Sama lainalaisuus koskee työelämää. Eduskunta ei voi luoda toimivaa työelämää, mutta se voi vahvistaa positiivisia kehityssuuntia.</p> <p>Tällä hetkellä on esimerkiksi kuumeinen keskustelu siitä, onko nuorten työehtojen heikentäminen oikea vai väärä ratkaisu työllistämiseen. Hallitus ja oppositio yrittävät tietysti tehdä asiasta selkeän, mitä se ei suinkaan ole.&nbsp;</p> <p>On hyvin tiedossa, että työntekijän sitoutumisella on vaikutusta siihen, millaisia tuloksia hän saa aikaiseksi. Yksi, mutta ei suinkaan ainoa sitoutumiseen vaikuttava tekijä on työn jatkuvuus. Korostan sitä, että jatkuvuus on siis vain yksi monen joukossa ja se tekeekin tästä koko keskustelusta aivan höyrypäistä.</p> <p>Eri koulutustasoilla ja eri ammattialoilla määräaikaisuus tarkoittaa eri asioita. Ihmisillä on myös erilaisia henkilökohtaisiin ominaisuuksiin ja koulutustaustaan liittyviä eroja, joilla on vaikutusta työn turvallisuuden kokemiseen.</p> <p>Esimerkiksi akateemisessa tutkimusmaailmassa määräaikaisuus on ollut normaali olotila. Se on ollut niin normaalia, että tutkijat ovat lähtökohtaisesti uskoneet enemmän työn jatkuvuuteen kuin sen loppumiseen. He tietävät, että moni tutkimustyö on työnä niin pitkäjänteistä ja syvää osaamista vaativaa, ettei tutkimustyötä lopeteta ihan tuosta vaan eikä heitä pysty kuka tahansa korvaamaan.</p> <p>Suurin osa töistä on kuitenkin sellaisia, että niiden tekijä voidaan korvata varsin helposti. Jos ollaan tilanteessa, jossa ihminen voidaan korvata helposti, on työntekijällä myös suuri pelko siitä, että hänet korvataan heti kun se vain on mahdollista.</p> <p>Usein tuo pelko on irrationaalista. Työnantaja ei tietenkään halua päästää tuottavaa ihmistä pois. Mutta kolikolla on toinenkin puoli.</p> <p>Ihminen joka joutuu pelkäämään oman työnsä jatkuvuutta, ei välttämättä (tämäkään ei ole itsestäänselvyys) kykene parhaimpaansa. Hän ensinnäkin yrittää vain välttää virheitä eikä sitä kautta tee jotakin, jolla on todellista lisäarvoa yritykselle. Toinen työn tuottavuuteen vaikuttava tekijä saattaa olla se, että hän käyttää aikaansa uusien työpaikkojen etsimiseen. Molemmat johtavat huonompaan työtulokseen ja sitä kautta kasvavaan riskiin menettää työpaikkansa määräaikaisuuden loppuessa.</p> <p>Poliittinen työelämäkeskustelu on idioottimaista, koska siellä ei kyetä keskustelemaan riittävän syvällisesti työelämän monista eri tasoista. Poliittisella päätöksenteolla päästään harvoin käsiksi eri toimialojen ja eri työntekijäryhmien erityispiirteisiin.&nbsp;</p> <p>En anna puhtaita papereita työelämän etujärjestöillekään. Nekin vetävät mutkia suoriksi.</p> <p>Poliittinen keskustelu työelämästä on valitettavasti pitkälti lobototomiaa, jossa jokainen huutaa toisilleen yleistyksiä.&nbsp;</p> <p>Kaipaan paljon syvällisempää keskustelua työelämästä, koska tulevaisuus on monimuotoisempi kuin nykyinen.</p> <p>&nbsp;</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Eduskunta ei ole talouden moottori. Se voi käytännössä vain tökätä taloutta oikeaan tai väärään suuntaan.

"Politicians should stop taking the credit or blame for economic recovery or downfall. Any given government has to live with circumstance and economic cycle. All you can do is nudge the economy in the right or wrong direction. Sometimes it works, other times it does not."

(Alexander Stubb Twitterissä, 22.4.2018)

Sama lainalaisuus koskee työelämää. Eduskunta ei voi luoda toimivaa työelämää, mutta se voi vahvistaa positiivisia kehityssuuntia.

Tällä hetkellä on esimerkiksi kuumeinen keskustelu siitä, onko nuorten työehtojen heikentäminen oikea vai väärä ratkaisu työllistämiseen. Hallitus ja oppositio yrittävät tietysti tehdä asiasta selkeän, mitä se ei suinkaan ole. 

On hyvin tiedossa, että työntekijän sitoutumisella on vaikutusta siihen, millaisia tuloksia hän saa aikaiseksi. Yksi, mutta ei suinkaan ainoa sitoutumiseen vaikuttava tekijä on työn jatkuvuus. Korostan sitä, että jatkuvuus on siis vain yksi monen joukossa ja se tekeekin tästä koko keskustelusta aivan höyrypäistä.

Eri koulutustasoilla ja eri ammattialoilla määräaikaisuus tarkoittaa eri asioita. Ihmisillä on myös erilaisia henkilökohtaisiin ominaisuuksiin ja koulutustaustaan liittyviä eroja, joilla on vaikutusta työn turvallisuuden kokemiseen.

Esimerkiksi akateemisessa tutkimusmaailmassa määräaikaisuus on ollut normaali olotila. Se on ollut niin normaalia, että tutkijat ovat lähtökohtaisesti uskoneet enemmän työn jatkuvuuteen kuin sen loppumiseen. He tietävät, että moni tutkimustyö on työnä niin pitkäjänteistä ja syvää osaamista vaativaa, ettei tutkimustyötä lopeteta ihan tuosta vaan eikä heitä pysty kuka tahansa korvaamaan.

Suurin osa töistä on kuitenkin sellaisia, että niiden tekijä voidaan korvata varsin helposti. Jos ollaan tilanteessa, jossa ihminen voidaan korvata helposti, on työntekijällä myös suuri pelko siitä, että hänet korvataan heti kun se vain on mahdollista.

Usein tuo pelko on irrationaalista. Työnantaja ei tietenkään halua päästää tuottavaa ihmistä pois. Mutta kolikolla on toinenkin puoli.

Ihminen joka joutuu pelkäämään oman työnsä jatkuvuutta, ei välttämättä (tämäkään ei ole itsestäänselvyys) kykene parhaimpaansa. Hän ensinnäkin yrittää vain välttää virheitä eikä sitä kautta tee jotakin, jolla on todellista lisäarvoa yritykselle. Toinen työn tuottavuuteen vaikuttava tekijä saattaa olla se, että hän käyttää aikaansa uusien työpaikkojen etsimiseen. Molemmat johtavat huonompaan työtulokseen ja sitä kautta kasvavaan riskiin menettää työpaikkansa määräaikaisuuden loppuessa.

Poliittinen työelämäkeskustelu on idioottimaista, koska siellä ei kyetä keskustelemaan riittävän syvällisesti työelämän monista eri tasoista. Poliittisella päätöksenteolla päästään harvoin käsiksi eri toimialojen ja eri työntekijäryhmien erityispiirteisiin. 

En anna puhtaita papereita työelämän etujärjestöillekään. Nekin vetävät mutkia suoriksi.

Poliittinen keskustelu työelämästä on valitettavasti pitkälti lobototomiaa, jossa jokainen huutaa toisilleen yleistyksiä. 

Kaipaan paljon syvällisempää keskustelua työelämästä, koska tulevaisuus on monimuotoisempi kuin nykyinen.

 

]]>
2 http://pasisillanp.puheenvuoro.uusisuomi.fi/254372-miksi-eduskunta-on-huono-tyoelaman-kehittaja#comments Wed, 25 Apr 2018 05:44:12 +0000 Pasi Sillanpää http://pasisillanp.puheenvuoro.uusisuomi.fi/254372-miksi-eduskunta-on-huono-tyoelaman-kehittaja
Elämä Harjuniityn säännöillä http://pasisillanp.puheenvuoro.uusisuomi.fi/254196-elama-harjuniityn-saannoilla <p>Lapsena pelasimme pesäpalloa Harjuniityn säännöillä. Niiden yksinkertainen idea oli se, että jomman kumman joukkueen ollessa ylivoimainen, muutettiin sääntöjä niin, että heidän voitostaan ei tulisi aivan liian ylivoimaista.</p><p>Se on suunnilleen päinvastainen ajattelumalli sille, mitä markkinaliberaalit toivovat yhteiskunnalta, mutta ei se silti ole kommunistillekaan mikään unelma. Meillä nimittäin parempi sai kyllä voittaa ja se ylivoimainen voitti sääntöjen muuttamisesta huolimatta.</p><p>Millainen olisi yhteiskunta, jossa murskaavaa ylivoimaa rajoitettasiin ja sen sijaan ihailtaisiin yhteistä hyvää tekemistä?</p><p>Jotta ymmärtää kysymyksen kunnolla, pitää mennä hieman syvemmälle noiden Harjuniityn sääntöjen maailmaan.</p><p>Pesäpallopeliin osallistui sekä poikia että tyttöjä. Vanhimman ja nuorimman välinen ikäero oli ainakin viisi vuotta. Samassa mittakaavassa olivat erot fyysisissä valmiuksissa ja pelitaidoissa. Silti kaikki pääsivät pelaamaan.&nbsp;</p><p>Koko pelaamisen perimmäinen syy oli viettää yhteistä aikaa mukavalla tavalla. Samalla kylän lapsille syntyi yhteishenki. Ketään ei tarvinnut pelätä kun kaikki olivat kavereita toisilleen. Naapurikylien lapset olivat sitten eri juttu, kun heitä ei oikein tunnettu.</p><p>Palataan siihen yhteiskunta -vertaukseen.</p><p>Millainen olisi yhteiskunta, jossa perimmäinen tavoite olisi huolehtia siitä, että kaikki pääsevät mukaan, murskaavaa ylivoimaa ei ihailtaisi ja kaikki luottaisivat toisiinsa?</p><p>No eihän sellaista voi olla.</p><p>Maailma on rakennettu henkilökohtaisen edun tavoittelulle, opportunismille, vahvoille ja kauniille.</p><p>Maailmassa puhutaan paljon hyvyydestä, mutta palkitaan ruhtinaallisesti ahneudesta.</p><p>Mutta tulihan nyt kuitenkin ajateltua ääneen.</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Lapsena pelasimme pesäpalloa Harjuniityn säännöillä. Niiden yksinkertainen idea oli se, että jomman kumman joukkueen ollessa ylivoimainen, muutettiin sääntöjä niin, että heidän voitostaan ei tulisi aivan liian ylivoimaista.

Se on suunnilleen päinvastainen ajattelumalli sille, mitä markkinaliberaalit toivovat yhteiskunnalta, mutta ei se silti ole kommunistillekaan mikään unelma. Meillä nimittäin parempi sai kyllä voittaa ja se ylivoimainen voitti sääntöjen muuttamisesta huolimatta.

Millainen olisi yhteiskunta, jossa murskaavaa ylivoimaa rajoitettasiin ja sen sijaan ihailtaisiin yhteistä hyvää tekemistä?

Jotta ymmärtää kysymyksen kunnolla, pitää mennä hieman syvemmälle noiden Harjuniityn sääntöjen maailmaan.

Pesäpallopeliin osallistui sekä poikia että tyttöjä. Vanhimman ja nuorimman välinen ikäero oli ainakin viisi vuotta. Samassa mittakaavassa olivat erot fyysisissä valmiuksissa ja pelitaidoissa. Silti kaikki pääsivät pelaamaan. 

Koko pelaamisen perimmäinen syy oli viettää yhteistä aikaa mukavalla tavalla. Samalla kylän lapsille syntyi yhteishenki. Ketään ei tarvinnut pelätä kun kaikki olivat kavereita toisilleen. Naapurikylien lapset olivat sitten eri juttu, kun heitä ei oikein tunnettu.

Palataan siihen yhteiskunta -vertaukseen.

Millainen olisi yhteiskunta, jossa perimmäinen tavoite olisi huolehtia siitä, että kaikki pääsevät mukaan, murskaavaa ylivoimaa ei ihailtaisi ja kaikki luottaisivat toisiinsa?

No eihän sellaista voi olla.

Maailma on rakennettu henkilökohtaisen edun tavoittelulle, opportunismille, vahvoille ja kauniille.

Maailmassa puhutaan paljon hyvyydestä, mutta palkitaan ruhtinaallisesti ahneudesta.

Mutta tulihan nyt kuitenkin ajateltua ääneen.

]]>
3 http://pasisillanp.puheenvuoro.uusisuomi.fi/254196-elama-harjuniityn-saannoilla#comments Politiikka Säännöt Voittaja Sat, 21 Apr 2018 18:52:55 +0000 Pasi Sillanpää http://pasisillanp.puheenvuoro.uusisuomi.fi/254196-elama-harjuniityn-saannoilla
Avoin kirje kaikille vihaisille miehille http://pasisillanp.puheenvuoro.uusisuomi.fi/253842-avoin-kirje-kaikille-vihaisille-miehille <p>Meille on opetettu, että tosimies on vakava ja vakavana oleminen taas tarkoittaa sitä, että on pahalla päällä.</p><p>Täällä Uuden Suomen blogiympäristössä tuolle vihaisena olemiselle on erityisen hyvä alusta. Erityisesti jos olet vihainen Sipilälle, Halla-aholle, Huhtasaarelle, Rinteelle tai Orpolle, se kannataa pistää jo otsikkoon. Lukijoita ja kommentoija varmasti löytyy ja mieli on sen jälkeen kuin maratonin juosseella.</p><p>Tein sen!</p><p>Niin minkä itse asiassa teitkään? Jaoit oman pahan olosi muille ja sait heidätkin vittuuntumaan hetkeksi. Huutamaan yhdestä suusta kuin Sleepy Sleepersin kappaleessa aikoinaan &quot;on se niin väärin, on se niin väärin&quot;.</p><p>On hyvä olla vihainen, mutta viha itsessään toimii vain herättäjänä. Se ei vie eteenpäin mihinkään muualle kuin pahoihin tekoihin. Vihan lisäksi tarvitaan sellaisia tekoja, joissa ihmiset saadaan tekemään jotakin hyvää.</p><p>Olen ollut kiusallisen tietoinen siitä, että viha myy paremmin kuin positiivisuus. Perinteinen media ja erityisesti median ja sosiaalisen median yhteiselämä vaatii sitä, että jompi kumpi osapuoli synnyttää verenpainetta, jota toinen voi jatkaa. Sillä tavoin luodaan #gate.&nbsp;</p><p>Jutut menevät jo niin absurdille tasolle, että ne alkavat naurattaa.</p><p>Perjantaina Suomen puhutuin Twitter keskustelu ja samalla kaikkein turhanaikaisin kiista tuli siitä, että yksi perheenisä laittoi lapsensa parisuhteeseen liittyvän lausahduksen Twitteriin. Joku tosikko mies sattui kommentoimaan sitä, että opetat lapsille vääriä asenteita parisuhteista. - Siis seitsemänvuotiaalle!&quot;</p><p>Tuo kommentti nyt olisi ihan normaalia, mutta sen jälkeen tuli kymmeniä ja taas kymmeniä kommentteja siitä, kuinka tuollainen negatiivinen asenne on syvältä. Siis itse asiassa ne, jotka vaativat hiukka huumoria, nostivat itse itselleen vihaisuusketjun.</p><p>Siinä suomalainen suuttui itselleen ja toisille suomalaisille siitä, että he suuttuivat toinen toisilleen.</p><p>Olen pitkään todistanut sitä, että viha ja vaihaisuus myy. Itsekin olen käyttänyt niitä keinoja aivan tarkoituksellisesti silloin tällöin. Samalla olen toivonut, että löytyy myös muita tehokeinoja. Vihaisuus kun on varsin kuluttavaa, eikä kuten sanottua, vie oikeastaan yhtään mihinkään.</p><p>Ehdotan kaikille vihaisille miehille (jätetään naiset nyt tällä kertaa ulkopuolelle), että vaihdetaan se vihaisuus kerrankin positiivisuuteen ja iva edes hiukan kevyempään sarkasmiin. Vieläkin parempi, jos voimme välillä todeta, että mitä sitä ottaa kaikkea liian tosissaan.</p><p>Vitsiksi heittäminen on ikiaikainen keino nauraa typeryydelle. Sekin toimii.</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Meille on opetettu, että tosimies on vakava ja vakavana oleminen taas tarkoittaa sitä, että on pahalla päällä.

Täällä Uuden Suomen blogiympäristössä tuolle vihaisena olemiselle on erityisen hyvä alusta. Erityisesti jos olet vihainen Sipilälle, Halla-aholle, Huhtasaarelle, Rinteelle tai Orpolle, se kannataa pistää jo otsikkoon. Lukijoita ja kommentoija varmasti löytyy ja mieli on sen jälkeen kuin maratonin juosseella.

Tein sen!

Niin minkä itse asiassa teitkään? Jaoit oman pahan olosi muille ja sait heidätkin vittuuntumaan hetkeksi. Huutamaan yhdestä suusta kuin Sleepy Sleepersin kappaleessa aikoinaan "on se niin väärin, on se niin väärin".

On hyvä olla vihainen, mutta viha itsessään toimii vain herättäjänä. Se ei vie eteenpäin mihinkään muualle kuin pahoihin tekoihin. Vihan lisäksi tarvitaan sellaisia tekoja, joissa ihmiset saadaan tekemään jotakin hyvää.

Olen ollut kiusallisen tietoinen siitä, että viha myy paremmin kuin positiivisuus. Perinteinen media ja erityisesti median ja sosiaalisen median yhteiselämä vaatii sitä, että jompi kumpi osapuoli synnyttää verenpainetta, jota toinen voi jatkaa. Sillä tavoin luodaan #gate. 

Jutut menevät jo niin absurdille tasolle, että ne alkavat naurattaa.

Perjantaina Suomen puhutuin Twitter keskustelu ja samalla kaikkein turhanaikaisin kiista tuli siitä, että yksi perheenisä laittoi lapsensa parisuhteeseen liittyvän lausahduksen Twitteriin. Joku tosikko mies sattui kommentoimaan sitä, että opetat lapsille vääriä asenteita parisuhteista. - Siis seitsemänvuotiaalle!"

Tuo kommentti nyt olisi ihan normaalia, mutta sen jälkeen tuli kymmeniä ja taas kymmeniä kommentteja siitä, kuinka tuollainen negatiivinen asenne on syvältä. Siis itse asiassa ne, jotka vaativat hiukka huumoria, nostivat itse itselleen vihaisuusketjun.

Siinä suomalainen suuttui itselleen ja toisille suomalaisille siitä, että he suuttuivat toinen toisilleen.

Olen pitkään todistanut sitä, että viha ja vaihaisuus myy. Itsekin olen käyttänyt niitä keinoja aivan tarkoituksellisesti silloin tällöin. Samalla olen toivonut, että löytyy myös muita tehokeinoja. Vihaisuus kun on varsin kuluttavaa, eikä kuten sanottua, vie oikeastaan yhtään mihinkään.

Ehdotan kaikille vihaisille miehille (jätetään naiset nyt tällä kertaa ulkopuolelle), että vaihdetaan se vihaisuus kerrankin positiivisuuteen ja iva edes hiukan kevyempään sarkasmiin. Vieläkin parempi, jos voimme välillä todeta, että mitä sitä ottaa kaikkea liian tosissaan.

Vitsiksi heittäminen on ikiaikainen keino nauraa typeryydelle. Sekin toimii.

]]>
16 http://pasisillanp.puheenvuoro.uusisuomi.fi/253842-avoin-kirje-kaikille-vihaisille-miehille#comments Kotimaa Negatiivisuus Poliittinen vihapuhe Politiikka Viha Sun, 15 Apr 2018 05:25:53 +0000 Pasi Sillanpää http://pasisillanp.puheenvuoro.uusisuomi.fi/253842-avoin-kirje-kaikille-vihaisille-miehille
Vihapuhe ja vihainen puhe ovat eri asioita http://pasisillanp.puheenvuoro.uusisuomi.fi/253577-vihapuhe-ja-vihainen-puhe-ovat-eri-asioita <p>Kannatan sananvapautta ja sitä, että siihen kuuluu myös yleisen mielipiteen vastaisten mielipiteiden julkinen esittäminen. Sen sijaan vastustan sitä, että sananvapautta käytetään perustelemaan mitä tahansa ulostuloa.</p><p>Olen keskustellut Twitterissä sekä rohkeasti omalla kuvallaan esiintyvien että anonyymien tilien kanssa aktiivisesti. En ole aina heidän kanssaan samaa mieltä asioista, mutta minusta on terveellistä välillä sietää hyvinkin erilaisia mielipiteitä. Keskustelut ovat olleet pääasiassa asiallisia, vaikka joitakin provosointiyrityksiäkin on ollut.&nbsp;</p><p>Siksi olin aluksi hämmentynyt siitä, kun törmäsin tapauksiin, missä ammatikseen erilaisissa viestintä- tai vaikuttamistehtävissä olevat joutuivat erilaisten vihanpurkausten kohteeksi.&nbsp; Asiaan tutustuminen avasi konfliktien synnylle useita eri tasoja. Huomautan, että seuraavat havainnot ovat empiirisiä ja perustuvat ensisijaisesti Twitterissä tapahtuvaan keskusteluun. Itse olen osallistunut Twitter -keskusteluihin reilun 33.000 twiitin edestä.</p><p>Tyypillisin konflikti syntyy siitä, että kaksi asiasta täysin eri tavalla ajattelevaa ei löydä yhteistä tapaa ymmärtää toistensa ajattelun taustoja. Tyypillisimpiä vastakkainasetteluja ovat esimerkiksi maahanmuuttoa vastustavan ja pakolaisia tukevan konfliktit.&nbsp;</p><p>Toinen tyypillinen konfliktityyppi ovat viranomaisen tai niin sanotun valtiomahdin, kuten toimittajien ja heidän kantojaan vastustavien ihmisten yhteentörmäykset. Näissä tilanteissa valtiomahdin koetaan joko tukeutuvan auktoriteettiinsä tai ajavan poliittista agendaa.</p><p>Kolmantena ryhmänä ovat vallitsevaan tilanteeseen muutosta hakevien ideologioiden (esimerkiksi feministit) ja konservatiivisesti ajattelevien näkemyserot.</p><p>Neljäntenä ryhmänä ovat ne tilanteet, joissa toinen keskustelun osapuoli haluaa häiritä tasapainoa ilman varsinaista omaa näkemystä.</p><p>Oman kokemukseni mukaan kaikki edellä mainitut konfliktit johtuvat kaikkien keskusteluosapuolten vaikeuksista ymmärtää ihmisyyttä. Suurin osa ihmisistä ottaa hyökkäykset nopeasti henkilökohtaisuuksina ja kun ihmistä loukataan henkilökohtaisesti, syntyy vihaa. Loukkaus voi tapahtua sinänsä viattomalta tuntuvilla tavoilla.</p><p>Toimittaja tai poliitikko voi sanoa tietävänsä enemmän ja asettuu tällä tavoin muiden yläpuolelle. Ideologiaansa palavasti tukeva voi unohtaa muiden kuin omaa ideologiaansa kannattavien oikeudet. Virheitä saatetaan nähdä vain toisen toiminnassa ja oman joukon räikeätkin virheet sivuutetaan. Pahimmillaan arvostelijalle saatetaan sanoa, että hänellä ei ole oikeutta osallistua keskusteluun, koska hänellä ei ole siitä riittävästi ymmärrystä tai hänen asemansa ei oikeuta siihen.</p><p>Edellä mainitut tilanteet eivät tarvitse syntyäkseen vihapuhetta.&nbsp;</p><p>Aivan oma ryhmänsä ovat vihapuhujat.</p><p>Olen käynyt keskustelua vihapuhujiksi itsensä esittelevien kanssa. Heidän näkemyksensä on ollut se, että vihapuhekin kuuluu sananvapauden piiriin.</p><p>En halua nyt käydä akateemista keskustelua siitä, mikä on vihapuhetta tai ei, vaan kiinnittää huomiota siihen, mitä tapahtuu, jos sananvapautta käytetään liian laveasti.</p><p>Jos emme opi keskustelemaan toisiamme kunnioittavasti, menetämme osan nykyisestä avoimesta Twitter keskustelukulttuurista. Twitter on nykypäivän demokraattisin keskustelukanava, jossa itsekin olen ajoittain päässyt keskusteluun tieteilijöiden ja kärkipoliitikkojen kanssa. Se on äärettömän arvokasta molemmille osapuolille.</p><p>Mikäli toimittajat ja vaikuttajat joutuvat edelleen kokemaan puhtaita vihanpurkauksia tai uhkailua, olemme ennen pitkää tilanteessa, jossa lain tai muun sääntelyn avulla rajoitetaan sallittavia keskustelun muotoja.</p><p>Se olisi pahinta, mitä itse voin kuvitella. Se veisi keskustelukulttuuriamme vuosikymmeniä taaksepäin.</p><p>Siksi toivonkin, että kaikki ne, jotka näkevät vihapuheen tai uhkailun omana oikeutenaan ja kaikki ne vaikuttajat, jotka hermostuvat pienistäkin näkemyseroista, miettivän vielä kerran. On kaikkien etu, että opimme keskustelemaan rakentavammin vaikeistakin asioista.</p><p>Maailma ei tuhoudu siihen, että ihmisillä on erilaisia näkemyksiä. Mutta maailma tuhoutuu siihen, jos eri näkemyksiä ei voida käsitellä rakentavasti.</p> Kannatan sananvapautta ja sitä, että siihen kuuluu myös yleisen mielipiteen vastaisten mielipiteiden julkinen esittäminen. Sen sijaan vastustan sitä, että sananvapautta käytetään perustelemaan mitä tahansa ulostuloa.

Olen keskustellut Twitterissä sekä rohkeasti omalla kuvallaan esiintyvien että anonyymien tilien kanssa aktiivisesti. En ole aina heidän kanssaan samaa mieltä asioista, mutta minusta on terveellistä välillä sietää hyvinkin erilaisia mielipiteitä. Keskustelut ovat olleet pääasiassa asiallisia, vaikka joitakin provosointiyrityksiäkin on ollut. 

Siksi olin aluksi hämmentynyt siitä, kun törmäsin tapauksiin, missä ammatikseen erilaisissa viestintä- tai vaikuttamistehtävissä olevat joutuivat erilaisten vihanpurkausten kohteeksi.  Asiaan tutustuminen avasi konfliktien synnylle useita eri tasoja. Huomautan, että seuraavat havainnot ovat empiirisiä ja perustuvat ensisijaisesti Twitterissä tapahtuvaan keskusteluun. Itse olen osallistunut Twitter -keskusteluihin reilun 33.000 twiitin edestä.

Tyypillisin konflikti syntyy siitä, että kaksi asiasta täysin eri tavalla ajattelevaa ei löydä yhteistä tapaa ymmärtää toistensa ajattelun taustoja. Tyypillisimpiä vastakkainasetteluja ovat esimerkiksi maahanmuuttoa vastustavan ja pakolaisia tukevan konfliktit. 

Toinen tyypillinen konfliktityyppi ovat viranomaisen tai niin sanotun valtiomahdin, kuten toimittajien ja heidän kantojaan vastustavien ihmisten yhteentörmäykset. Näissä tilanteissa valtiomahdin koetaan joko tukeutuvan auktoriteettiinsä tai ajavan poliittista agendaa.

Kolmantena ryhmänä ovat vallitsevaan tilanteeseen muutosta hakevien ideologioiden (esimerkiksi feministit) ja konservatiivisesti ajattelevien näkemyserot.

Neljäntenä ryhmänä ovat ne tilanteet, joissa toinen keskustelun osapuoli haluaa häiritä tasapainoa ilman varsinaista omaa näkemystä.

Oman kokemukseni mukaan kaikki edellä mainitut konfliktit johtuvat kaikkien keskusteluosapuolten vaikeuksista ymmärtää ihmisyyttä. Suurin osa ihmisistä ottaa hyökkäykset nopeasti henkilökohtaisuuksina ja kun ihmistä loukataan henkilökohtaisesti, syntyy vihaa. Loukkaus voi tapahtua sinänsä viattomalta tuntuvilla tavoilla.

Toimittaja tai poliitikko voi sanoa tietävänsä enemmän ja asettuu tällä tavoin muiden yläpuolelle. Ideologiaansa palavasti tukeva voi unohtaa muiden kuin omaa ideologiaansa kannattavien oikeudet. Virheitä saatetaan nähdä vain toisen toiminnassa ja oman joukon räikeätkin virheet sivuutetaan. Pahimmillaan arvostelijalle saatetaan sanoa, että hänellä ei ole oikeutta osallistua keskusteluun, koska hänellä ei ole siitä riittävästi ymmärrystä tai hänen asemansa ei oikeuta siihen.

Edellä mainitut tilanteet eivät tarvitse syntyäkseen vihapuhetta. 

Aivan oma ryhmänsä ovat vihapuhujat.

Olen käynyt keskustelua vihapuhujiksi itsensä esittelevien kanssa. Heidän näkemyksensä on ollut se, että vihapuhekin kuuluu sananvapauden piiriin.

En halua nyt käydä akateemista keskustelua siitä, mikä on vihapuhetta tai ei, vaan kiinnittää huomiota siihen, mitä tapahtuu, jos sananvapautta käytetään liian laveasti.

Jos emme opi keskustelemaan toisiamme kunnioittavasti, menetämme osan nykyisestä avoimesta Twitter keskustelukulttuurista. Twitter on nykypäivän demokraattisin keskustelukanava, jossa itsekin olen ajoittain päässyt keskusteluun tieteilijöiden ja kärkipoliitikkojen kanssa. Se on äärettömän arvokasta molemmille osapuolille.

Mikäli toimittajat ja vaikuttajat joutuvat edelleen kokemaan puhtaita vihanpurkauksia tai uhkailua, olemme ennen pitkää tilanteessa, jossa lain tai muun sääntelyn avulla rajoitetaan sallittavia keskustelun muotoja.

Se olisi pahinta, mitä itse voin kuvitella. Se veisi keskustelukulttuuriamme vuosikymmeniä taaksepäin.

Siksi toivonkin, että kaikki ne, jotka näkevät vihapuheen tai uhkailun omana oikeutenaan ja kaikki ne vaikuttajat, jotka hermostuvat pienistäkin näkemyseroista, miettivän vielä kerran. On kaikkien etu, että opimme keskustelemaan rakentavammin vaikeistakin asioista.

Maailma ei tuhoudu siihen, että ihmisillä on erilaisia näkemyksiä. Mutta maailma tuhoutuu siihen, jos eri näkemyksiä ei voida käsitellä rakentavasti.

]]>
59 http://pasisillanp.puheenvuoro.uusisuomi.fi/253577-vihapuhe-ja-vihainen-puhe-ovat-eri-asioita#comments Kotimaa Toimittajat Vihapuhe Tue, 10 Apr 2018 05:17:09 +0000 Pasi Sillanpää http://pasisillanp.puheenvuoro.uusisuomi.fi/253577-vihapuhe-ja-vihainen-puhe-ovat-eri-asioita