PasiSillanpää

Kaikki blogit puheenaiheesta Ammattiliitto

Poliisiin kohdistuva väkivalta puhuttaa myös Suomessa

Osallistuin viime viikolla eurooppalaisten poliisien edunvalvontajärjestön EUROCOPin kokoukseen, jossa keskustelun polttopisteeseen nousi poliisiin kohdistuva väkivalta ja keinot sen torjumiseksi. Pohjoismaisista poliisiliitoista aivan erityisen huolissaan asiasta ovat ruotsalaiset virkaveljemme. Naapurimaamme onkin ollut toistuvasti otsikoissa sekä poliisiin organisaationa että sitä edustaviin poliisimiehiin yksilöinä kohdistuvasta väkivallasta, joka on yleistynyt työtehtävissä ja kohdentuu virkamiehiin ja heidän perheisiinsä myös vapaa-ajalla.

SAK:n uusi rimanalitus

SAK on julkistanut kissavideon, joka aiheuttaa myötähäpeää. Kissavideo ei ole kissavideo, vaan klikkiotsikko, joka johtaa katsomaan väsyneen oloista, laiskanlinnassa röhnttävää duunaria mainostamassa SAK:n verkkosivuja.

Viesti on väsyneistä väsynein: SAK:ta tarvitaan, koska työelämä ei ole mukavaa.

Muistan nuoruudestani, kuinka puhuimme politiikasta. Yksi syy valita puolue oli se, missä on parhaan näköinen porukka.

Hoitajien ylityökielto vaarantaa potilasturvallisuuden.

Eilen tuli jälleen kerran hieraistua näin sairaanhoitajamiekkosena silmiään, kun Suomen suurimman sairaanhoitopiirin Johtava Ylilääkäri Petri Bono totesi, että 

"Kunta-alan ylityö- ja vuoronvaihtokielto voi vaarantaa pitkittyessään potilasturvallisuuden - -".

Pitäisikö jättää tämä nyt hautumaan tähän hetkeksi. 

Vai toistetaanko vielä kertaalleen se mitä Johtava Ylilääkäri Petri Bono totesi?

"Kunta-alan ylityö- ja vuoronvaihtokielto voi vaarantaa pitkittyessään potilasturvallisuuden".

Älä maksa hyväosaisen työttömyysturvaa

Kesä saapuu ja niin saapuvat myös kesätyöntekijät työpaikoille. Pääluottamusmiehenä on pakko muistuttaa ajankohtaisesta aiheesta, nimittäin ammattiliitosta ja siihen kuulumisen tärkeydestä.

Pohjoismaat ovat paratiisi ja muu maailma on ”se normaali” työelämäkysymyksissä. Näin minulle kuvasi maailmaa eräs Ruotsin pitkäaikainen kansainvälisiin työelämän oikeuksiin erikoistunut henkilö. Mikä nyt sitten esimerkiksi Suomesta tekee ”paratiisin”, sillä palkankorotuksia ei näy ja työaikakin pitenee?

Ministeri Anne Bernerin unelma

Uusi Suomi kertoi 10.4.2016 artikkelissaan ministeri Anne Bernerin yrityksestä puhdistaa mainettaan blogissa, jonka palvelinta ei linkistä löytynyt. Minä kuten jokainen täysi-ikäinen ihminen tiedän, että sana ei riitä todisteeksi, vaan tarvitaan näyttöä. Jos Anne Berner sanoo, ettei hänellä ole mitään tekemistä veroparatiisien kanssa, se ei todista mitään. Jokainen, myös ministeri, voi sanoa, mitä sylki suuhun tuo, mutta näytöksi se ei riitä.

Kolme vaikeaa yhdyssanaa. Naisliike. Ammattiliitto. Yleislakko.

Ja näillä konsteilla Suomi lähtee nousuun ja ostovoima lisääntyy?

 

Budjetissa autoista pidettiin huolta. Iloitaanko siitä että bensan hinta ei nouse, ja uuden auton hankintaan saa tukea? Vaikka iltapäiväkerhoon, avannepusseihin tai mummon vaippoihin ei olisikaan varaa. Tai siihen autooon jolla voisi niin säästää.

Jos halutaan vain leikata, miksei kaikkia yli 4000 euron kuukausituloja siirretty verotuloiksi ja rukattu muutakin verotusta reippaasti? Koska sitä kitinää ei haluttu. Koska tehtiin puhtaasti ideologisia päätöksiä.

 

Turvaton työelämä!

Arjen Onni on yhdelle työ, toiselle opiskelu, kolmannelle perheen kanssa vietetty yhteinen aika. Kaikissa yhteinen tekijä on turvallisuuden tunne.

Ay-liikkeen arvot

Aina silloin tällöin kuulee kritiikkiä Ay-liikkeen moraalia ja arvoja kohtaan. Kritiikki on perusteetonta, sillä Suomalaisella Ay-liikkeellä on korkea moraalikäsitys ja yhdenvertaisiin ihmisoikeuksiin perustuva arvomaailma.

Lakkojen murtaminen vaarantaa kaikkien työntekijöiden edut

Tiistaina 23.9. Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL järjesti pääkaupunkiseudun merkittävimmän työtaistelun vuosiin. Lakko vastusti Helsingin kaupungin kiinteistöpalveluyhtiön Palmian yhtiöittämistä. Konsulttiyhtiö NAG Strategy & Transactionin selvityksen perusteella se laskisi Palmian siivoojien, vartijoiden, ruokapalvelutyöntekijöiden ja huoltomiesten peruspalkkoja 4-8% ja lisiä jopa 16%.

Julkea JHL (230 000 jäsentä) + Palveleva PAM (230 000 jäsentä) = 460 000 jäsentä

Matti Wibergin mainiossa pamfletissa Julkea sektori väitetään, että julkinen sektori paitsi palvelee meitä parhaalla mahdollisella tavalla kansakunnan edestä uhrautuen, myös ja joskus ensisijaisesti ajaa puhtaasti omaa etuaan.  Esimerkkinä  Wiberg esittää mm. kuntafuusioiden irtisanomissuojat, jotka turvaavat työsuhteet ketjutettuina vuosikausiksi: onko tämä todella kuntalaisten etu?

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä