PasiSillanpää

Kaikki blogit puheenaiheesta Laki

Kypärä päähän ja merkistä alas

Se oli Matin motto kun asiat tehdään yksinkertaisesti eikä liian monimutkaisesti.

Suomi on byrokratian luvattu maa. Tehdään pikkutarkkoja lakeja ja sitten ollaan ongelmissa niiden tulkintojen kanssa. Sote ja perustuslakivaliokunta lienee sopiva esimerkki. Muitakin perse edellä puuhun lakeja riittänee tutkittavaksi. Näistä hölmöilyistä Karpolla oli kovasti asiaa aikoinaan.

Tiedustelulait - ei massavalvontaa, mutta riskejä ja aukkoja jää

Eduskunta hyväksyi tiedustelulakipaketin, jolla annetaan puolustusvoimille ja poliisille yhä laajempia oikeuksia puuttua ihmisten yksityisyyteen esimerkiksi puhelinkuuntelulla ja nettiliikenteen seurannalla. Poliisin tiedusteluoikeudet irrotetaan konkreettisista rikosepäilyistä ja kytketään epämääräiseen "kansalliseen turvallisuuteen".

Juntataanko meemikielto ja linkkivero läpi EU:ssa?

Harvoin EU-lainsäädäntö päätyy lukiolaisten penkkarilakanoiden aiheeksi, mutta näin kävi Ylen julkaisemien kuvien perusteella tänä vuonna.

Kun olet katsonut pahuutta silmiin, tiedät miksi rangaistuksia pitää koventaa

Kun on katsonut pahuutta silmiin, tietää miksi vankeusrangaistuksia kannattaa koventaa

 

Tässäpä lyhyt tarina muutaman muistelun kera siitä, miten murhia ja jengirikollisuutta nähneenä juristina koen nykyisen rangaistuskäytännön...

Kotoutumattomat kotimatkalle

Mikä on suomalaiseen yhteiskuntaan syntyvän ja siinä kasvatetun yksilön perustavin kasvatuksen tuoma arvo tai ominaisuus? Tai mikä se on meillä ollut? Nämä kysymykset nousevat  pakottamatta mieleen kun lukee eduskunnan tarkastusvaliokunnan raportin, josta Päivi  Räsänen (kd) kertoo, että “turvapaikanhakijoiden vastaanottorahan sanktiomahdollisuutta ei ole käytetty muun muassa siksi, että se koetaan turvallisuusriskiksi”

Kuka järjestää kivat pelihetket?

 

Yhteisöllisyys on asukastoiminnan kulmakivi. Asukkaiden aktiivisuus ja sitoutuminen omaan asumiseensa säästää myös vuokranantajan, eli asukkaan varoja. Toimiva ja omistautunut talotoimikunta on yhteisön sydän, joka on kootusti kantaa ottava, hallinnoiva ja yhteisöllisyyttä tuottava toimija turvalliseen asumiseen, järjestäen myös niitä kivoja pelihetkiä pihan lapsille.

Rikoksista ei tule antaa paljousalennusta

Tiesitkö, että Suomessa rötöstelystä saa paljousalennuksia? Tässä muutama esimerkki:

- Levitä tietoisesti HI-virusta seksikumppaneihin, paljousalennusta aikaisempien tuomioiden takia.

- Raiskaa alaikäinen, alennusta aiemman raa'an puukotuksen takia.

- Raiskaa teini-ikäinen, alennusta aikaisempien näpistysten takia.

- Käryä rattijuopumuksesta, saa alennusta aikaisemmista rattijuopumuksista

Uusi Asiakas- ja potilaslaki

Suomessa erilaisia mieliala- ja masennuslääkkeitä syö noin 450.000 ihmistä. Tästä huolimatta aihe on tabu, eikä omia psykologisia, saati psykiatrisia ongelmiaan ja huoliaan kehtaa monelle kertoa. Resepti kouraan ja kotiin tuntuu olevan åitkälti nykyinen mielenterveyshoitomme.

Vaikka mielenterveyskuntoutujia on suuri määrä ja tästä johtuvat kustannukset maallemme kattavia, ei asioihin puututa ja niitä nosteta riittävästi esille. Myös useat poliitikot tuntuvat karsastavan aihetta.

Hallituksen tiedoksiannon valhe – tässä totuus

Hallituksen eilisessä tiedoksiannossa oli seuraava lause ” Vertailujen perusteella Suomen henkilöperustainen irtisanomissuoja on tiukempaa kuin OECD-maissa keskimäärin.” Hämmästelin tätä aluksi, koska OECD:n tietojen mukaan Suomessa irtisanomissuoja on keskimääräistä heikompi 72 maan joukossa. Tutkin asiaa ja huomasin että hallituksen tiedoksiannon lause on sinänsä oikein, mutta se on vain osatotuus.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä