PasiSillanpää

Kaikki blogit puheenaiheesta Leskeneläke

Leskeneläke on epäoikeudenmukainen

 

Nykymuotoinen leskeneläke on epäoikeudenmukainen. Se suosii ainoastaan niitä, joilla on suurta eläkettä saava puoliso, joka kuolee ensin. Mikäli molemmat puolisot ovat olleet matalapalkkaisessa työssä ja molempien eläke on alhaisten tulojen vuoksi jäänyt alhaiseksi, toisen kuolema on lähes katastrofi. Jäljelle jää yksinäisyyden lisäksi vain oma pieni eläke.

Mielestäni nykymuotoinen leskeneläkejärjestelmä tulee purkaa ja kohdistaa tuki niille, joiden eläke vuosikymmenten työssäkäynnistä huolimatta jää alle köyhyysrajan, heitä on Suomessa noin 200 000.

Feministit hamuavat perheenisiltä kerättyjä työeläkemiljardeja

Tutkimusjohtaja Reija Lilja on ottanut elämäntavoitteekseen siirtää perheenisiltä kerätyt eläkemaksut sinkuille naisille. Hän on vuosien varrella kirjoittanut aiheesta useaan otteeseen eri yhteyksissä. Viimeinen hänen mielipiteensä julkaistiin Helsingin Sanomien pääkirjoituksessa 18.10.2014 (missäs muuallakaan kun Hesarissa!).

Työeläkeperustaista perhe-eläkettä maksetaan enemmän ansaitsevan aviopuolison (tai rek.parisuhteen puolison) kumppanille ja/tai alle 18-vuotiaille lapsille, kun työeläkevakuutettu on kuollut. Muut saavat perhe-eläkettä KELA:n kautta.

Niin makaat kuin petaat - niin ainakin luulet !

Leskeneläke

Moni elää tänä päivänä kädestä suuhun, eikä siinä juuri säästellä vanhuuden tai pahan päivän varalle. Meille on uskoteltu, että kun teemme työtä, maksamme veromme, vakuutusmaksumme ja muutenkin elämme ihmisiksi, niin onnettomuuksien tai kuoleman yllättäessä, meillä on kuitenkin hyvä perusturva, jonka avulla elämä voi jatkua ikävistä asioista huolimatta kohtuullisen mukavasti.

Kenen tulisi kustantaa leskeneläkkeet?

HS:n mielipidepalstalla  on keskusteltu leskeneläkkeestä ja siitä mistä rahat tulevat.

Mielipiteet löytyvät myös netistä  googlaamalla  Pro Eläke  ja valitsemalla  Ajankohtaista

Asiahan on yksinkertainen. Kotona olleet äidit ovat kasvattaneet lapsensa paremmin ja yhteiskunnan kannalta  halvemmalla. Heille kuuluu leskeneläke

Eläkejärjestelmämme perustuu  siihen että työssä olevat osallistuvat  jo eläkkeellä olevien eläkkeiden maksuun( vaikka rahastoissa onkin 160 mrd euroa?)

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä